Syömishäiriöliitto - SYLI ry In English
På Svenska
 
Voiko tästä parantua?
 
Tietoa sairastuneelle
- Voiko minulla olla syömishäiriö?
- Mistä haen apua?
- Miten ihmeessä päädyin tähän tilanteeseen?
- Miksi juuri minä sairastuin?
- Voiko tästä parantua?
- Miksi tämä ei mene ohi?
- Selviytymistarina

 

Syömishäiriöt ovat luonteeltaan pitkäkestoisia sairauksia. Näkyvät oireet saattavat jäädä pois ja paino normalisoitua suhteellisen nopeasti, mutta mielen toipuminen ja häiriintyneistä ajatuksista irtipääseminen voi kestää pitkään. On tärkeää, että annat itsellesi aikaa parantua.

On hyvä tietää, että syömishäiriö voi muuttaa muotoaan tyypistä toiseen. Esimerkiksi oireilun muuttuminen anoreksiasta bulimiseksi saattaa myös olla osa toipumisprosessia: arvion mukaan neljännes tai jopa puolet anoreksiaa sairastaneista käy läpi vaihtelevanpituisen bulimisen vaiheen. Yleensä on kyse ohimenevästä vaiheesta ennen toipumista. *

Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan suurin osa sairastuneista paranee. Anoreksiasta ja epätyypillisestä laihuushäiriöstä kaksi kolmesta paranee viiden vuoden sisällä ja kolme neljästä nuoreen aikuisikään mennessä. Bulimiaa tai epätyypillistä ahmimishäiriötä sairastavista selvästi yli puolet paranee viidessä vuodessa. Tutkimusten mukaan kaikista sairastuneista 80 prosenttia toipuu niin hyvin, että voi elää normaalia elämää. *

Paranemisennuste on siis varsin hyvä. Vakavimmillaan syömishäiriöt voivat kuitenkin olla hengenvaarallisia sairauksia. Siksi on tärkeää, että haet apua tilanteeseesi. Koskaan ei ole liian myöhäistä - tai aikaista - hakea apua.

* Lähde: Keski-Rahkonen, A; Charpentier, P; Viljanen, R (toim.). 2008. Olen juuri syönyt, läheiselläni on syömishäiriö. Duodecim.

   
» Tukipuhelin 02 251 9207. Yhteystiedot