Tukea

Syömishäiriö voi oireilla monella tavalla, eikä sairaus välttämättä aina näytä sellaiselta, millaisena se on totuttu meille esimerkiksi mediassa esittämään. Syömishäiriöoireilua voi olla yhtä lailla esimerkiksi laihduttaminen tai ahmiminen kuin pakkoliikunta ja tunnesyöminenkin. Kaikenlainen oireellinen toiminta ja jo oireelliset ajatukset ovat kuitenkin sellaisia, että niihin voi ja kannattaa hakea apua.

Syömishäiriöliitto ja sen jäsenyhdistykset tarjoavat tietoa ja tukea kaikille syömishäiriötyyppisesti oireileville ja heidän läheisilleen sekä valtakunnallisesti että alueellisesti.  Kaiken toiminnan kivijalkana on kokemuksellisuus. Jokainen ihminen nähdään yksilönä, jonka kokemusta ei voi vähätellä tai ottaa pois. Jokaisen kokemus on arvokas. Kaikki toiminta toteutetaan syömishäiriösensitiivisesti ja toipumismyönteisesti.

Iso osa Syömishäiriöliiton tarjoamasta tuesta toteutetaan vertaistukena ja sitä ohjaavat Syömishäiriöliiton koulutetut vapaaehtoiset.

Kenelle Syömishäiriöliiton tarjoama tuki on tarkoitettu?

Meillä on tarjolla monenlaista ja erilaiset tukimuodot sopivat erilaisiin hetkiin. Hyvä ohjenuora on, että jos huomaat oman tai läheisen syömisen, kehosuhteen tai liikkumisen herättävän huolta, voi olla, että meidän tuesta olisi sinulle hyötyä.

Tukipuhelimeen ja läheisten luuriin voit soittaa koska vain. Ryhmämuotoiseen toimintaan ja yksilölliseen vertaistukeen osallistuminen edellyttää turvallisemman kohtaamisen ohjeisiin sitoutumista ja kykyä huomioida myös muut tilanteessa olijat.

Jos paikalliseen toimintaan osallistuminen mietityttää, voit aina sopia alueen työntekijän kanssa tutustumiskäynnin. Myös isommille ryhmille voi sopia erikseen oman vierailuajan.

Kaiken Syömishäiriöliiton tarjoaman tuen kohdalla on tärkeää muistaa, että tuki toimii hoidon tukena, ei itse hoitona. Osastohoidossa oltaessa kannattaa aina kääntyä ensisijaisesti hoitohenkilökunnan puoleen.

Tutustu erilaisiin tukimuotoihin tarkemmin täällä:

Tukea sairastuneille

Tukea läheisille

Turvallisemman kohtaamisen ohjeet

Kaikessa Syömishäiriöliiton toiminnassa ovat käytössä turvallisemman kohtaamisen ohjeet. Turvallisemman kohtaamisen ohjeilla pyritään takaamaan kaikille osallistujille mahdollisimman hyvä ja turvallinen kokemus toimintaan osallistumisesta.

Täältä löydät turvallisemman kohtaamisen ohjeet kokonaisuudessaan.