OPINNÄYTETYÖ: Miesten syömishäiriöt ja niiden tunnistaminen

25.4.2019

Syömishäiriöön voi sairastua kuka tahansa, sukupuolesta riippumatta. Miksi syömishäiriöön sairastuneista valtaosa näyttäisi kuitenkin olevan naisia? Miksi miesten syömishäiriöitä ei tunnisteta? Mitkä tekijät altistavat erityisesti miehiä syömishäiriöön sairastumiselle? Mitkä tekijät puolestaan miehillä ylläpitävät oireilua?

Mari Pynssin hoitotyön opinnäytetyössä on etsitty kirjallisuuskatsauksen avulla vastauksia näihin kysymyksiin. Syömishäiriöiden syissä, vaikutuksissa, oireissa ja hoidossa on kirjallisuuden mukaan paljon yhteistä sukupuolesta riippumatta, mutta eroja löytyi erityisesti syömishäiriölle altistavista ja syömishäiriötä ylläpitävistä tekijöistä.

Syömishäiriölle altistavia tekijöitä

Tyytymättömyys omaa kehoa kohtaan altistaa syömishäiriölle sekä miehillä että naisilla. Tyytymättömyys omaan kehoon näyttäytyy kuitenkin erilaisena eri sukupuolilla: naiset tavoittelevat yleisemmin hoikkuutta, miehet lihaksikkuutta.

Ylenmääräinen liikunnan harrastaminen voi luoda harhaanjohtavasti terveen kuvan ulkoisesta olemuksesta. Miehet näyttäisivät käyttävät liikuntaa ahmimisen kompensaatiokeinona esimerkiksi oksentamista useammin kuin naiset. Mitä enemmän liikuntaa harrastaa, sitä suurempi on riski sairastua syömishäiriöön.

Homoseksuaalisuus lisää riskiä sairastua syömishäiriöön miehillä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki syömishäiriöön sairastuneet miehet olisivat homoja: 80 prosenttia kaikista sairastuneista miehistä on heteroja.

Ylipaino edeltää sairastumista miehillä useammin kuin naisilla. Korkea koulutustaso on yhteydessä kehotyytymättömyyteen, kun taas matala koulutustaso lisäsi ahmintaoireilun todennäköisyyttä. Vanhempien koulutustasolla ei miesten sairastuvuuteen havaittu eroja. Lisäksi traumaattiset kokemukset altistavat syömishäiriölle myös miehillä.

Syömishäiriötä ylläpitäviä tekijöitä

Ikääntyneiden miesten syömishäiriöitä ei osata epäillä. Syömishäiriön tunnistamista viivästyttävät iän tuomat muut terveysongelmat ja urheilullisuuden ihannointi. Naisilla kehon kokoon liittyvä tyytymättömyys on suurimmillaan nuoruusiässä, kun taas miehillä kehotyytymättömyys on jopa yleisempää vanhemmilla kuin nuorilla miehillä.

Päihteiden käyttö on yhteydessä syömishäiriöihin. Epäselvää on, altistaako päihdeongelma syömishäiriölle vai syömishäiriö päihdeongelma. Lisäksi päihteitä, esimerkiksi stimulantteja voidaan käyttää myös epäterveenä painonhallintakeinona.

Miesten syömishäiriötä ylläpitää myös niin sanottu kaksoisstigma. Psyykkinen sairaus aiheuttaa jo itsessään häpeää, tuplahäpeää aiheuttaa, että kyseessä on sairaus, jota edelleen pidetään naisille ominaisena sairautena.

Johtopäätökset

Miesten syömishäiriöistä pitää puhua enemmän, niin mediassa, kohderyhmän keskuudessa kuin terveydenhuollossakin. Miesten syömishäiriöitä pitäisi tutkia enemmän, jotta saataisiin lisää tietoa tunnistamisen tueksi ja miesten syömishäiriöihin liittyvän kaksoisstigman purkamiseksi.

Pynssin opinnäytetyö luettavissa kokonaisuudessaan täällä.