Toteutuuko syömishäiriöiden Käypä hoito -suositus?
Syömishäiriötä sairastavia ja heidän läheisiään edustava Syömishäiriöliitto – SYLI ry sekä syömishäiriöitä hoitavien ammattilaisten ja tutkijoiden perustama Suomen syömishäiriöyhdistys järjestivät Toteutuuko syömishäiriöiden Käypä hoito -suositus -seminaarin Tampereella 4.10.2019.
Seminaariin osallistui yhteensä 100 henkilöä, sekä syömishäiriöitä työssään kohtaavia ammattilaisia että kokemusasiantuntijoita.
Käypä hoito -suositukset
Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia, joita laaditaan lääkäreille, terveydenhuollon ammattihenkilöstölle ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi. Suosituksia laatii Suomalainen Lääkäriseura Duodecim yhdessä erikoislääkäriyhdistysten kanssa. Käypä hoito -suositukset toimivat laadukkaan hoidon tukena ja nimensä mukaisesti suosituksina eivätkä ne ole sitovia määräyksiä.
Syömishäiriöiden Käypä hoito -suositus
Nykyinen syömishäiriöiden Käypä hoito -suositus on valmistunut 2014. Suosituksen mukaan syömishäiriöiden hoito toteutetaan ensisijaisesti avohoitona. Lisäksi todetaan, että varhainen hoitoon pääsy ja aktiivinen hoito-ote parantavat toipumisennustetta. Suosituksessa painotetaan luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen luomisen ja psyykkisen tuen merkitystä heti hoidon alussa. Hoidon onnistumisen kannalta sairastavan oma valmius toipumiseen, on tärkeää. Syömishäiriöiden hoidon tulee alussa kohdistua ravitsemustilan ja somaattisten oireiden korjaamiseen. Suositus korostaa läheisten roolin merkitystä, ja toteaa, että sekä tiedon antaminen läheisille että läheisten tukeminen tulee aloittaa heti hoidon alkaessa. Moniammatillisuuden merkitys korostuu hoitosuosituksessa, kuten myös erilaisten terapeuttisten ja psykososiaalisten lähestymistapojen hyödyntämisen tärkeys.
Syömishäiriöiden hoidon laatua tulisi arvioida
Tärkeä osa syömishäiriöiden Käypä hoito -suositusta ovat suosituksen lopusta löytyvät laadun seurannan kriteerit. Hoidon laadun seurannassa tulisi arvioida, onko sairaanhoitopiireissä paikallinen syömishäiriöiden hoitopolku ja kuinka suuri osa syömishäiriöpotilaista on tarpeelliseksi arvioidun hoidon piirissä. Lisäksi tulisi arvioida, miten erikoissairaanhoitoon lähetyt syömishäiriöpotilaat pääsevät alkuarviointiin ja kuinka isolla osalla on kirjallinen hoitosuunnitelma, joka on potilaan tai potilaan ja hänen perheensä tiedossa. Laatua tulisi seurata arvioimalla, kuinka isolle osalle on tarjottu potilas- ja omaisneuvontaa, myös kirjallisessa muodossa. Myös sairauden uusimista tulisi seurata. Laadukkaan syömishäiriöhoidon tuloksena syömishäiriötä sairastavan paino ja syömiskäyttäytyminen normalisoituvat, ruokaan liittyvät pakkoajatukset vähenevät, psyykkisten oireet helpottuvat sekä normaali sosiaalinen toiminta ja ikätasoisen kehityksen eteneminen mahdollistuvat.
Kokemuksia kentältä Käypä hoito -suosituksen toteutumisesta
Toteutuuko syömishäiriöiden Käypä hoito -seminaarissa oli kaksi kattavaa paneelikeskustelua liittyen Käypä hoito -suosituksen toteutumisen kompastuskiviin ja syömishäiriön hyvän hoidon elementteihin. Paneelissa oli osallistujina syömishäiriöitä hoitavia terveydenhuollon ammattilaisia ja kokemusasiantuntijoita. Paneelikeskustelun keskeiset tulokset ja kehittämisehdotukset esitellään alla.
Paino ja BMI eivät ole syömishäiriöiden mittareita – painokeskeisyys hoidon haasteena
Sekä Käypä hoito -suositus että syömishäiriöiden käytännön hoito on edelleen liian painokeskeistä. Paino ei saa yksin määritellä syömishäiriön olemassaoloa, avun tarvetta tai toipumisen tasoa. Aliravitsemustilassa olevien syömishäiriöpotilaiden kohdalla pelkästään ravitsemustilan korjaantuminen ei ole riittävä syömishäiriöstä toipumisen indikaattori.
Erityisenä haasteena ovat normaali- ja ylipainoiset syömishäiriötä sairastavat, joita suurin osa sairastavista on. Normaalipainoiset jäävät usein ilman tarkkaa diagnoosia, vaikka oireilu olisi hengenvaarallista. Ylipainoiset syömishäiriötä sairastavat tulevat hoidetuksi ensisijaisesti painonsa kautta lihavina, eivät syömishäiriötä sairastavina.
Hoitosuhteesta tulee rakentaa luottamuksellinen ja hoidon saumaton jatkuvuus tulee taata
Käypä hoito -suosituksen mukainen luottamuksellinen yhteistyösuhde edellyttää, että hoito etenee johdonmukaisesti. Hoidossa on oltava punainen lanka, joka läpäisee kaikki hoidon tasot ja nivelvaiheet. Kun hoitopaikka, vastuuyksikkö tai hoitava henkilö vaihtuu, vaihto pitää toteuttaa saattaen vaihtaen. Luottamuksellisen hoitosuhteen muodostumisen edellytyksenä ovat myös aika ja riittävät resurssit. Hoitavan ammattilaisen on tärkeä pysähtyä kuuntelemisen ja kohtaamisen äärelle ja luoda yhteys syömishäiriötä sairastavaan.
Paneelikeskustelussa nousi esille, että hoitavien henkilöiden vaihtuminen saattaa huonontaa hoitoennustetta, tuhlata resursseja ja romuttaa Käypä hoito -suosituksen suositteleman luottamuksellisen yhteistyösuhteen.
Erilaiset hoitopolut, -mallit ja -ketjut ovat parhaimmillaan kehyksiä joiden puitteissa hoitoa toteutetaan. Hoidossa täytyy huomioida ja hoidon sisältöä tulee määrittää sairauden psykopatologinen vakavuusaste (sairauden funktio yksilölle).
Syömishäiriöistä on mahdollista toipua kokonaan
Syömishäiriöiden hoito ja sen myötä toipuminen jäävät usein kesken eivätkä siten täytä Käypä hoito -suosituksen laatukriteereitä. Tarvitaan kokonaisvaltaista arviota potilaan psyykkisistä resursseista ja rajoituksista, jotta pystytään tarjoamaan potilaalle sopivaa ja riittävää hoitoa. Syömishäiriöiden hoito loppuu usein, kun mahdollinen tavoitepaino on saavutettu tai syömiskäyttäytyminen on näennäisen korjaantunut. Tällöin uudelleensairastumisen riski on suuri. Ravitsemuskuntoutuksen tulee jatkua riittävän pitkään, samoin psyykkisten oireiden hoidon. Ravitsemushoidon ja psyykkisten oireiden työstäminen pitää tapahtua rinnakkain. Mikäli riittäviä ahdistuksenhallintakeinoja syömishäiriöoireilun tilalle ei opita esim. kuntoutuspsykoterapiassa, uusii sairaus herkästi.
Vaikka syömishäiriö ei ole syömisen ongelma, ei syömishäiriöstä ei ole mahdollista toipua kokonaan ilman, että syöminen sekä suhde ruokaan korjaantuu. Siksi syömishäiriöiden ravitsemuskuntoutukseen tarvitaan lisää resursseja, jotta myös normaali- ja ylipainoisilla syömishäiriötä sairastavilla olisi mahdollisuus saada tarvitsemaansa apua ja tukea syömiseen.
Ammattilaisten asenteet, ymmärrys, kiinnostus ja osaaminen syömishäiriöihin liittyen vaikuttavat hoidon onnistumiseen
Syömishäiriö sairautena on ristiriitainen. Sairastava kokee jatkuvaa ristiriitaa eli ambivalenssia sairaiden ja terveiden ajatusten välillä. Syömishäiriön oireet aiheuttavat kärsimystä, mutta silti sairastava ei uskalla luopua niistä. Syömishäiriötä hoitavan ammattilaisen täytyy ymmärtää, että ambivalenssi on sairauden keskeinen oire, ei sairastavan vastustusta hoitoa kohtaa.
Syömishäiriötä sairastavien kanssa työskentely on haastavaa ja vaatii aitoa kiinnostusta sairautta kohtaan. Ammattilaisten kouluttamisella saadaan lisättyä kiinnostusta ja ymmärrystä. Perehtyneisyys syömishäiriöihin helpottaa ammattihenkilöiden työssä jaksamista.
Ammattilaisten oma tunnesäätely nousee keskiöön syömishäiriötä sairastavien kanssa työskennellessä. Syömishäiriö kehittyy useimmiten ratkaisukeinoksi tunnesäätelyn ongelmiin. Jos ammattilaiselle on puutteita omassa tunnesäätelyssä, on tuloksellinen työskentely syömishäiriöpotilaiden kanssa haastavaa.
Läheiset ovat liian vähän hyödynnetty voimavara syömishäiriöiden hoidossa
Vanhemman tai muun läheisen aktivisuus ei saa olla uhka hoitotaholle. Läheiset on mahdollisuuksien mukaan tärkeä ottaa mukaan sairastavan toipumisen tukemiseen. Läheiset tarvitsevat tukea ja ohjausta, jotta he osaavat olla sairastavalle avuksi mm. ravitsemuskuntoutuksessa.
Syömishäiriöiden Käypä hoito – suosituksen mukaan perhepohjainen hoito on mainittu tehokkaimmaksi hoidoksi 12-18 – vuotiaiden anoreksiassa. Perhepohjaisessa hoidossa vanhemmat ottavat ammattilaisten tukemana vastuun nuoren ravitsemustilan korjaamisesta, opettelevat ulkoistamaan syömishäiriön sairastuneesta ja pyrkivät rakentavampaan vuorovaikutukseen sairastavan lapsensa kanssa. On hyvä kuitenkin muistaa, että perheitä ja läheisverkostoja on erilaisia, kaikilla ei ole voimavaroja tai mahdollisuutta sitoutua intensiiviseen. perhepohjaiseen hoitoon.
Perhepohjaisen hoidon käyttöä tulee lisätä ja vanhemmille tulee tarjota lisää tietoa ja koulutusta aiheesta.
Lisää koulutusta syömishäiriöistä sekä perusterveydenhuoltoon että erikoissairaanhoitoon
Terveydenhuollon ammattilaiset tunnistavat Suomessa vain puolet anoreksiatapauksista ja alle kolmanneksen bulimiatapauksista. Syömishäiriöosaamista tuleekin lisätä erityisesti perusterveydenhuollossa, koska suurin osa syömishäiriöstä havaitaan ja hoidetaan sen piirissä. Lisäksi syömishäiriön varhainen tunnistaminen ja puuttuminen voivat Käypä hoito -suosituksen mukaan lyhentää sairastamisaikaa ja parantaa ennustetta. Tehokas varhainen puuttuminen ja intensiivisen hoidon nopea alkaminen säästävätkin sekä rahaa että inhimillistä kärsimystä.
Suomeen on saatava valtakunnallinen, monisektorinen syömishäiriöihin keskittyvä koulutushanke eri toimenkuvissa työskenteleville terveydenhuollon ammattilaisille. Lääkäreiden peruskoulutukseen tulee sisältyä kaikissa lääketieteellisissä tiedekunnissa nykyistä kattavammin ja monipuolisemmin tietoa syömishäiriöistä, kuten myös muihin sote-alan tutkintoihin. Kokemustiedon tulee sisältyä em. koulutuksiin. Syömishäiriöiden laadukkaalla, Käypä hoito -suosituksen mukaisella hoidolla voidaan vähentää sairauteen liittyviä kustannuksia.
Lopuksi
Syömishäiriöiden Käypä hoito -suositus on hyvä ja monipuolinen työkalu syömishäiriöitä hoitaville terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Jotta Käypä hoito -suositusta pystytään toteuttamaan, tarvitaan terveydenhuoltoon kuitenkin lisää osaamista ja resursseja tunnistaa ja hoitaa syömishäiriöitä.
Syömishäiriön diagnosoinnissa ja toipumisen määrittelyssä toivomme Käypä hoito -suosituksen siirtyvän paino- ja BMI-keskeisyydestä tarkastelemaan syömiskäyttäytymistä, psykososiaalista toimintakykyä ja syömishäiriön aiheuttamaa syömishäiriön aiheuttamaa laajempaa fysiologista sekä tunne-elämän haittaa.