Tule Syliin töihin – someagentti haussa Jyväskylään

6.8.2019

Etsimme valtakunnalliseen Syömishäiriöliitto – SYLIin viestinnästä kiinnostunutta someagenttia määräaikaiseen (12kk) työsuhteeseen Jyväskylään asiantuntija-Katrin työpariksi.

Työpaikka on osa STEA:n Paikka auki -avustusohjelmaa. Siksi hakijan tulee olla työtön tai työelämän ulkopuolella ja iältään alle 30-vuotias työsuhteen alkaessa. Hakija ei saa olla päätoiminen opiskelija.

Edellytämme

Tehtävään ei ole erityistä koulutus- tai kelpoisuusvaatimusta, mutta eduksesi katsomme sosiaalisen median eri kanavien sujuvan käytön, idearikkauden, hyvän kirjallisen ilmaisun sekä innostuneen ja ennakkoluulottoman työotteen. Someagentin työ ei edellytä aikaisempaa osaamista syömishäiriöistä, mutta siitä voi olla hyötyä.

Arvostamme

Kerro, mikäli sinulla on jokin erityisosaaminen tai kiinnostuksen kohde (esimerkiksi valokuvaus, video-osaaminen, taitto-ohjelmien käyttö, graafinen suunnittelu, markkinointiosaaminen), josta voisi olla iloa tässä työtehtävässä.

Tarjoamme mahdollisuuden

Someagenttina pääset tekemään monipuolisia viestinnän työtehtäviä, joiden sisältöön voit vaikuttaa oman osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Some-sisällön tuottamisen ja uusien somekanavien luomisen lisäksi työhön kuuluu osaamisesi mukaan muutakin tekstien, valokuvien, grafiikan ja videoiden tuottamista. Pääset myös tutustumaan vuoden aikana monipuolisesti järjestötyöhön ja olemaan mukana erilaisten tapahtumien tuottamisessa.

Mitä muuta sinun tulee tietää

Työ on toimistotyötä, joka tapahtuu pääasiassa arkisin päiväsaikaan Jyväskylässä. Huomioi, että työtehtävässä toimiminen saattaa kuitenkin edellyttää ajoittain ilta- ja viikonlopputöitä sekä matkustamista.

Työ alkaa syyskuun aikana sopimuksen mukaan. Kyseessä on kokoaikatyö (38 h/vko). Työ on määräaikainen ja kestää 12 kk. Palkka on n. 2000 €/kk. Työhön valitulla henkilöllä on 4 kk koeaika.

Lähetä hakemus ja cv sähköpostilla 22.8.2019 mennessä Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Broströmille, s-posti: kirsi.brostrom (at) syomishairioliitto.fi.

Lisätietoja työstä antaa asiantuntija Katri Mikkilä, jonka työparina someagentti tulee työskentelemään. Soita Katrille ja kysy lisää, puh. 040 558 5262

Haastattelut järjestetään Jyväskylässä 29.-30.8.2019.

Lisää tietoa Syömishäiriöliiton toiminnasta saa osoitteesta www.syomishairioliitto.fi