Neuromoninaisuus ja ruokasuhde
Neuromoninaisuuteen liitetty keho-, ruoka- ja liikkumissuhteen problematiikka puhututtaa. Mihin kaikkeen neuromoninaisuus voi vaikuttaa? Miten läheinen tai ammattilainen voisi toimia? Entä jos ei itse tule kuulluksi omien piirteiden tai tarpeiden osalta? Kokosimme asiantuntijoiden vinkit lisäämään ymmärrystä niin omasta, läheisen kuin ammattilaisenkin näkökulmasta. Artikkelia varten on haastateltu neuromoninaisuuden ja neurovahvistavan työotteen asiantuntijaa Heta Eskelistä sekä Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilää.
Huom! Tässä artikkelissa käytetään paljon termejä, jotka eivät välttämättä ole lukijalle tuttuja. Kokosimme loppuun näistä pienen sanaston. Tarkistathan sieltä, jos käyttämämme termit eivät ole tuttuja.
Mitä neuromoninaisuudella tarkoitetaan?
Lähteestä riippuen neuromoninaisuus tarkoittaa erilaisia piirteitä ja ominaisuuksia, jotka vaikuttavat mm. toiminnanohjaukseen, aistitiedon käsittelyyn ja säätelyyn, interoseptioon ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Neuromoninaisuuteen liitetyt monille tutut diagnoosit, kuten adhd, tourette, kehityksellinen kielihäiriö tai autismi, eivät tarkoita sitä, että kyseessä olisi sairaus, eikä diagnoosi tai sen puute sanele neuromoninaisia piirteitä. Piirteet ja tarpeet ovat aina yksilöllisiä.
On tärkeää tiedostaa, etteivät neuromoninaisuuteen liitetyt ominaisuudet välttämättä ole tarkkarajaisia. Ne voivat sekoittua toisiinsa ja eri piirteiden päällekkäisyys on suurta. Tärkeää on pitää mielessä myös, että erotusdiagnostiikka ei aina ole yksinkertaista. Haastaviksi koettuihin tilanteisiin voi toisaalta vaikuttaa moni muukin asia: käyttäytymisen taustalla voi olla tilannekohtaisuutta, aiempia kokemuksia negatiivisesta palautteesta, tunne- tai muita taitopuutteita, ympäristön ymmärtämättömyyttä ja kommunikaatiovaikeutta yksilön ja ympäristön välillä, aistikuormitusta, ja joskus myös fysiologisia tarpeita kuten nälkää.
Tutkimusten mukaan neuroepätyypillisyys on riskitekijä monille mielenterveyshäiriöille, myös syömishäiriölle, ja sen mahdollisuus on hyvä pitää mielessä.
Mitä tarkoittaa toimiva ruokasuhde
Ruokasuhde on perusta, jolle moni arjen toiminta rakentuu. Varhaislapsuudessa ruoan ja syömisen kautta koetaan kokonaisvaltaista turvaa, mielihyvää ja läheisyyttä hoivaajaan, myöhemmin tutustutaan uusiin makuihin ja koostumuksiin. Ruoka ja syöminen ovat kulttuurissamme myös yhteisöllisyyden rakentajia, ja ne voivat olla mukana monenlaisissa elämäntapahtumissa ja -kokemuksissa. Kun ruokasuhde häiriintyy tai jokin sitä häiritsee, voi yleinen puhe joustavasta ruokasuhteesta ja täysipainoisesta ruokailusta menettää merkityksensä. Voi käydä myös niin, että ruoka ja syöminen alkaa tavalla tai toisella määrittää koko elämää. Näihin tilanteisiin voi liittyä monta taustatekijää, eivätkä neuroepätyypillisyyteen liittyvät tarpeet ja piirteet välttämättä tule tunnistetuiksi tai huomioiduiksi.
Toimivaa ja sujuvaa ruokasuhdetta määrittää viisi tekijää:
- Syöminen on perustarve, jonka tyydyttämistä ei tarvitse erikseen ansaita esim. liikkumalla, syömättömyydellä tai työskentelyllä. Vertailukohtana voi ajatella, että eihän wc-käyntejäkään tarvitse ansaita. Perustarpeeseen on lupa vastata.
- Syömisestä ei seuraa häpeää/syyllisyyttä.
- Syömistä ohjaa pääsääntöisesti nälän ja kylläisyyden tunteet. ”Pääsääntöisesti” tarkoittaa tässä, että poikkeamat ovat sallittuja, täydellisyyteen ei tarvitse tai pidäkään pyrkiä.
- Syöminen on vaihtelevaa ja joustavaa: Hyvinvointia tukevat ruokarutiinit ovat tärkeitä, mutta yllätykset ja poikkeukset eivät hetkauta tilannetta sen suuremmin. Ruokarutiinit ovat myös yksilöllisiä: Meistä jokaisella on varmasti rutiininomaisia tapoja, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, mutta niistä on hyvä pystyä myös poikkeamaan tarvittaessa.
- Syömisen tai ruoan ajattelu ei haittaa elämä, vaan elämässä on muitakin tärkeitä asioita. Samaan aikaan syöminenkin saa olla tärkeää, ja siihen saa mennä myös aikaa – täytyyhän syömistä välillä suunnitella, käydä kaupassa ja ruokaa myös valmistaa. Näiden ei kuitenkaan tarvitse hallita ja rytmittää koko elämää ja arkea.
Ruokasuhteeseen vaikuttaa kulttuurissamme kollektiivisesti lihomisen pelko. Vaikka ruokasuhteen kehittymiseen vaikuttavat kokemukset ovat yksilöllisiä, harva pystyy irtisanoutumaan lihomisen pelon vaikutuksista omassa ruokasuhteessaan. Kehojen koon arviointi alkaa järjestelmässämme jo ennen syntymää. Lapsuusiässä saatetaan hyvää(kin) tarkoittaen huomautella painosta ja kehon koosta, tai vähintään lapset kuulevat aikuisten itseensä kohdistamaa arvottavaa puhetta. Näin lapsesta alkaen opitaan, että kehon kokoa täytyy tarkkailla. Kouluiässä terveystarkastusten punnitukset ohjaavat huomion painoon, ja median laihdutusotsikot sekä läheisiltä kuultu kehojen kommentointi vaikuttavat meihin kaikkiin, koko kasvu- ja aikuisiän.
Kun lihomista on opittu kulttuurissamme pelkäämään, vaikuttaa pyrkimys hallita kehon kokoa ruokasuhteeseen, konkreettisiin ruokavalintoihin sekä liikkumissuhteeseemme. Tämä ajaa meitä kauemmas kehon viestien kuuntelusta ja kehon (perus)tarpeiden ääreltä, ja syömiseen etsitään apuja ja ohjausta erilaisista ohjeista, säännöistä ja normeista.
Neuromoninaisuus ja ruokasuhde
Neuroepätyypilliset eivät ole sen vapaampia yhteiskunnan ristiriitaisesta suhtautumisesta ruokaan kuin neurotyypilliset ihmiset. On hyvä muistaa, että neuromoninaisuudesta puhuttaessa puhutaan myös heikosti ymmärretystä vähemmistöryhmästä. Kun neurovähemmistöön kuuluvan ihmisen toimintaan vaikuttaa vaatimus sosiaalisten normien täyttämisestä ja yritys kompensoida omaa erilaisuutta suhteessa neuronormatiivisiin odotuksiin, voi näennäinen ratkaisu löytyä laihdutusmyönteisestä kulttuurista ja lihavuuden pelosta. Vääränlaisuuden kokemukseen voidaan siis hakea apua laihduttamisesta tai tiukoista ruokavalioista.
Joskus neuroepätyypillisyys voi suojata kulttuurimme lihavuusfobialta: esim. adhd:n vuoksi tiukan ruokavalion noudattaminen tai painonpudotuspyrkimykset voivat jäädä kesken. Toisaalta on huomattava, että näihinkin tilanteisiin voi liittyä voimakasta häpeää. Neuroepätyypillisillä henkilöillä suojaava tekijä voi olla myös sosiaalisten normien kyseenalaistaminen tai taito olla välittämättä niistä. Kaikki eivät koe tarvetta tai kaikkia ei kiinnosta alkaa laihduttaa. Kyse ei välttämättä ole siitä, etteikö sosiaalisia normeja tietäisi tai olisi oppinut, vaan siitä, haluaako niihin sitoutua.
Syöminen on myös keino säädellä tunteita. Moni tuntuu mieltävän tunnesyömisen pahaksi tavaksi, josta pitäisi pyrkiä eroon. Syöminen on kuitenkin yksi tunnesäätelykeino muiden joukossa – ongelmalliseksi tilanne voi mennä, jos muita keinoja ei ole. Yhtä lailla on tärkeää huomata, että myös syömättömyys tai syömisen rajoittaminen voivat olla keinoja säädellä tunteita. Tällöin tilannetta hankaloittaa kulttuurissamme syömisen rajoittamiseen liittyvä ihannointi. Syömisen neutralisoiminen ja validoiminen on siis tärkeää.
Miten toimia haastaviksi koetuissa ruokaan ja syömiseen liittyvissä tilanteissa, tai miten ei ainakaan?
- Vahvistamalla ruokasuhdetta vahvistetaan myös kehosuhdetta. Esimerkiksi ruoan eri makuihin ja tekstuureihin liittyvät tarpeet ovat kehollisia tarpeita. Kun niitä ei ohiteta tai vähätellä, myös keholliset tarpeet tulevat kuulluiksi. Joskus tietynlainen tekstuuri ruoassa voi tuntua epämiellyttävältä aiheuttaen voimakkaan inhoreaktion, eikä tällöin ole kenenkään etu pakottaa syömään tai istuttaa pöydässä.
- Ympäristöärsykkeet voivat vaikuttaa syömisen säätelyyn. Ympäristön ärsykkeiden osalta tarpeet voivat vaihdella samalla henkilöllä eri hetkissä: joskus niille on tarve, joskus ei. Tätä voi myös tutkia ja harjoitella tunnistamaan yhdessä asiakkaan tai läheisen kanssa: Miten erilaiset toivotut tai ei-toivotut aistikokemukset ympäristöstä vaikuttavat syömiseen tai kokemukseen ruokailutilanteesta.
- Interoseptiiviset ominaisuudet vaikuttavat syömiseen ja kehosuhteeseen. Jos kehollisia tarpeita on vähätelty, aistihakuisuutta kummasteltu tai aistiherkkyyksiä ohitettu, on tällä väistämättä vaikutusta nykytilanteessa ruokaan ja syömiseen suhtautumiseen. Utelias ja avoin suhtautuminen erilaisiin kehollisiin kokemuksiin ja aistitarpeisiin on ensisijaista.
- Neuronormatiivisuuden ja painokeskeisyyden kyseenalaistaminen ja niistä luopuminen: Asetutaan tarkastelemaan asioita tarpeet, kiinnostus ja myötätunto edellä, ja unohdetaan syiden, vikojen ja syyllisten etsintä. Tämä voi tarkoittaa sen uudelleenmäärittelyä, mitä syöminen ja ravitsemus on, ja mitä läheinen tai ammattilainen siitä itse ajattelee. Konkreettisesti tämä voi joskus tarkoittaa esim. digilaitteiden käyttöä ruokailutilanteen tukena.
Koska ymmärrys ja tieto ruokasuhteesta ja sen kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta arkeen ja elämään on vielä suppeaa, on hyvä pohtia kulttuurin, yhteiskunnan ja normien vaikutusta siihen, mitä ruoasta, syömisestä ja ruokasuhteesta ajattelemme. Voisiko ollakin niin, että vanhentuneiden ruokaan ja syömiseen liittyvien normien ja ”sääntöjen” ylläpitäminen onkin enemmän tai vähemmän haitallista kenelle tahansa.
Asiantuntijahaastattelujen lisäksi artikkelia laatiessa on hyödynnetty seuraavia teoksia:
Juusola: Taakka vai turva? Mitä kannan mukanani menneiltä sukupolvilta
Sandberg: Haastava käyttäytyminen – Vahvuusperustainen ja ratkaisukeskeinen työote
Wilenius: Paino mielessä – Oivalluksia syömisen psykologiasta
SANASTO:
Aistitieto
Ympäristöstä ja kehosta aistien avulla ihmiselle välittynyt tieto, jonka aivot ottavat vastaan ja tulkitsevat.
Erotusdiagnostiikka
Diagnoosia tehdessä lääkäri tai terveydenhuollon ammattilainen arvioi ja sulkee pois erilaisia mahdollisia sairauksia tai vaivoja potilaan oireiden, haastattelun ja tutkimustulosten perusteella.
Interoseptio
Kehoaisti. Järjestelmä, jonka avulla ihminen saa tietoa kehon sisäisestä maailmasta (esim. lihasten jänteydestä, nivelten asennoista ja sydämen sykkeestä).
Lihavuusfobia
Lihomisen ja lihavuuden pelkoa, joka voi näyttäytyä myös lihavuuteen liittyvänä syrjintänä ja kielteisinä ennakkoasenteina.
Neuroenemmistö
Neuroenemmistön muodostavat ihmiset, jotka ovat neurotyypillisiä.
Neuromoninaisuus
Ihmisten neurobiologinen erilaisuus siinä, miten aivomme toimivat.
Neuronormatiivisuus
Neurotyypilliseen kulttuuriin kuuluvat sosiaaliset odotukset ja uskomukset siitä, miten ihmisten tulisi toimia erilaisissa tilanteissa (esimerkiksi tunteiden ilmaiseminen hillitysti tai aistitarpeiden piilottaminen).
Neurovähemmistö
Neurovähemmistön muodostavat ihmiset, joilla on esimerkiksi ADHD, autismi, Tourette tai kehityksellinen kielihäiriö. Neurovähemmistöön kuuluu n. 10% ihmisistä.
Neutralisointi
Tehdä neutraaliksi, puolueettomaksi tai tasapuoliseksi.
Sosiaaliset normit
Odotuksia, asenteita ja uskomuksia siitä, miten eri tilanteissa tulisi käyttäytyä. Normit voivat vaihdella seuran mukaisesti, ja niitä ei ole välttämättä lausuttu ääneen tai sovittu etukäteen.
Toiminnanohjaus
Taito toimia suunnitellusti, päämäärätietoisesti ja jäsennellysti kohti tavoiteltua asiaa, säädellä omaa käyttäytymistä sekä joustaa tilanteen vaatimusten mukaisesti.
Validointi
Toisen henkilön antama vahvistus tunnekokemukselle.
Sanaston laatimisessa on käytetty apuna näitä lähteitä:
Autismiliitto
Puustjärvi (toim.): Aistitiedon käsittelyn vaikeudet
Sajaniemi, Suhonen, Nislin ja Mäkelä: Stressin säätely
Toivon tiellä -instagram-tili
Riihonen ja Koskinen: Kuinka kiukku kesytetään