Ruoka, keho ja mieli -yhteyden kehittyminen jo varhaislapsuudessa

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, varhaisen vuorovaikutuksen kouluttajapsykoterapeutti Elina Savonlahti puhui Syömishäiriöpäivillä viisaita sanoja keho- ja ruokasuhteen muodostumisesta elämämme ensimmäisistä hetkistä asti. Mikä kaikki vaikuttaa siihen, millaiseksi kasvavan vauvan ja lapsen keho- ja ruokasuhde muodostuu? Voiko syömishäiriön juuret ulottua varhaislapsuuteen asti?

Aikuisen ruoka- ja kehosuhde välittyy lapselle

Vauvan ruokasuhteen kehittymiseen vaikuttaa niin vanhemman oma suhde ruokaan ja omaan kehoon kuin kaikki se vuorovaikutus, mitä syömistapahtumiin liittyy. Lapsi aistii hyvin varhaisessa vaiheessa, millaisia tunteita ja ajatuksia hoivaaja liittää omaan ruokailuunsa. Lapsen varttuessa hän alkaa myös kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota siihen, syökö vanhempi tai vanhemmat samaa ruokaa kuin hän tai syökö vanhempi esimerkiksi ollenkaan.

Pienen ihmisen syömistapahtuma on hyvin merkityksellinen hänen kasvulleen, kehitykselleen, vuorovaikutussuhteiden muodostumiselle sekä minä- ja kehonkuvan vahvistumiselle.

Vauvan muisti tallentaa episodimaisia tapahtumia paremmin kuin yksittäisiä tapahtumia ja näin ollen toistuvat ruokailutilanteet ovat mielenpainuvia ja merkityksellisiä kokemuksia. Tämä koskee sekä tyydyttäviä, että epätyydyttäviä kokemuksia. Syömiseen liittyy yleensä kehollinen hyvänolon kokemus sen seurauksena, että nälkä tulee tyydytetyksi. Syömistapahtuma on parhaassa tapauksessa myös hyvin läheinen, kehollinen ja non-verbaalinen kokemus, mikä kannattelee kasvavaa lasta läpi elämän ja heijastuu myönteisesti myös muissa vuorovaikutussuhteissa.

Syöminen ja tunteet

Nälkä tulee tyydytetyksi vasta kun tunnetaan nälkää, eli tunteita soinnutetaan syömistapahtumassa yhteen. Hoivaaja voi sanoittaa tunteita; olet nälkäinen, olet ärtyinen, kiukkuinen ja niin edelleen. Vauva kokee niin sanottuja vitaliteettitunteita, eli elinvoimaisuuteen liittyviä tunteita, jotka ovat hyvin kehollisia. Suhde hoivaajaan muodostuu ja vahvistuu siis paljolti suhteessa siihen, miten tarpeet tulevat tyydytetyksi. Hyvin sujunut syöttötilanne rakentaa myös tärkeällä tavalla vanhemmuutta ja hoivaaja saa pystyvyyden kokemuksia suhteessa kykyynsä huolehtia lapsestaan.

Joskus voi olla, että syömistapahtuma jää ainoaksi hyväksi kokemukseksi hoivaajan kanssa ja siitä voi seurata, että lapsi alkaa vaatia lisää näitä kokemuksia. Voiko myös ajatella, että epätyydyttävä kokemus saa vauvan välttelemään syömistapahtumaa? Voiko nälän tunteminen ja tunteen epämiellyttävyys yhdistyä vauvan kokemusmaailmassa epämukavaksi tilanteeksi, jota tulee välttää? Miten vanhemman hätä ja huoli siitä, pystyykö hän takaamaan riittävän turvan ja hoivan lapselleen, vaikuttaa vuorovaikutustilanteessa ilmeneviin tunteisiin ja ilmapiiriin?

Lapsi aistii helposti, jos vanhemmalla on ahdistusta ruokkimisen suhteen, jolloin tällä on vaikutusta siihen, millaiseksi ilmapiiri muodostuu ja millaisen tunnemuiston ruokailutilanteet jättävät.

Nälän tyydyttäminen ja kelpaava keho

Nälkä käynnistää pienimuotoisen stressin vauvan kehossa. Saatuaan ruokaa stressi vähenee ja olo rauhoittuu. Lapsen tunnesäätelyn kehittymiselle on olennaista, että hän saa kokemuksia nälän tyydyttymisestä. Hoivaajan avulla lapselle syntyy nälkä-kylläisyys-akseli ja hän oppii tunnistamaan kehonsa signaaleja. Mitä paremmin vauvan stressijärjestelmä saa olla rauhassa, sitä paremmin hän myös oppii säätelemään stressiä myöhemmin elämässä.

Syömistapahtumalla, nälän tyydyttymisellä on merkitystä kehominän kehitykselle. Siinä vahvistuu kokemus kelpaavasta kehosta, josta huolehditaan ja välitetään. Tämä luo pohjan psykologisen minän kehittymiselle. Vanhemmalla tai hoivaajalla on merkittävä rooli, kun lapsi opettelee, mikä on mahdollista, sallittua ja kiellettyä suhteessa omaan kehoon tai syömiseen.

Terhi Kanerva ja Tuija Luhtala
SYLI-keskus Tampere
Syömishäiriöliitto – SYLI