19.11.2018

Ilta-Sanomien Urheilulehti uutisoi laajassa artikkelissa (15.11.2018) joukkuevoimistelun valmennuskulttuurista sekä nuorten voimistelijoiden kohtelusta. Joukkuevoimistelijoiden syömishäiriöön sairastuminen nostettiin näkyvästi esille.

Syömishäiriöliitto kantaa huolta voimistelua harrastavien urheilijoiden fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista. Voimisteluliitolla on paljon tietoa syömishäiriöistä. Nyt kysymys on tahtotilasta saada tieto näkymään sekä lasten ja nuorten valmennuksessa että liiton ylläpitämässä puheessa, asenteissa ja viestinnässä.

Joukkuevoimistelussa, kuten muissakin esteettisissä, painoluokkaan perustuvissa ja muissa painoherkissä urheilulajeissa syömishäiriöön sairastumisen riski on muuta väestöä suurempi. Joukkuevoimistelussa sairastumisriskiä kasvattaa sekä lajin sisäänrakennettu paine tiettyyn ulkonäköön ja kokoon, että lajille ominainen kunnianhimoisuus ja täydellisyyden tavoittelu. Nykyään tiedetään, että geneettinen alttius on merkittävä tekijä syömishäiriöön sairastumisessa. Sellaiselle lapselle tai nuorelle, jolla tämä geneettinen alttius on, voi puhjeta syömishäiriö pienestäkin kehon negatiivisesta kommentoinnista tai painonlaskusta. On arpapeliä, kuka lopulta sairastuu ja kuka ei.

Koska voimistelu on syömishäiriön kannalta yksi riskilajeista, on erityisen tärkeää, että valmennuksessa käytetään syömishäiriösensitiivistä kieltä. Kehon koon tai muodon kommentointi tai ruokien arvottaminen ei kuulu tähän. Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, että lapsia ja nuoria valmentavien oma ruoka- ja kehosuhde ovat kunnossa. Vääristynyt ruoka- ja kehosuhde heijastuu herkästi valmennettaviin.

Lisäksi Voimisteluliiton oma viestintä on ratkaisevassa asemassa, kun puhutaan ruokaan ja syömiseen liittyvistä asenteista. Voimisteluliiton uusimmassa Voimistelu-lehdessä julkaistussa artikkelissa ”Välipalalla on väliä – kengurubensaa vai tasaista menoa” on käytetty paljon häiriintyneeseen ruoka- ja kehosuhteeseen viittaavia ilmaisuja, jotka vesittävät artikkelin perimmäisen hyvän sanoman tasaisen ja järkevän syömisen merkityksestä.

Painonhallinnan sijaan olisi syytä puhua riittävästä ja tasapainoisesta syömisestä, jossa mikään ei ole kiellettyä. Herkkujen, rasvan ja sokerin demonisointi ei ole tarpeellista voimistelijallakaan – päinvastoin. Paljon treenaavien voimistelijoiden on käytännössä mahdoton saada riittävästi energiaa, jos lautasella pääroolissa on salaatti, välipalavaihtoehdoksi tarjotaan riisikakkua ja nuoria urheilijoita kannustetaan pakkausselosteiden vertailemiseen.

Ymmärrämme, että kilpaurheilu on kovaa ja harjoittelu vaativaa. Kilpatasolla urheileviin kohdistuvan valmennuksen lisäksi Urheilulehden artikkelissa kuvattiin myös lasten kanssa käytettyjä nöyryyttäviä valmennusmenetelmiä. Urheilua harrastavat lapset eivät ole kilpaurheilijoita. Valmentaja on lapselle auktoriteetti ja ihailun kohde, jonka sanomiset ovat lapselle totuuksia ja jonka mielipiteitä ei uskalleta tai osata kyseenalaistaa.

On tärkeää, että syyllistämisen sijaan aloitetaan avoin keskustelu Voimisteluliiton ja muiden isojen lajijärjestöjen kanssa paremman ja terveemmän valmennuskulttuurin puolesta. Kuka uskaltaa ensimmäisenä haastaa esteettisten lajien aikansa eläneitä ulkonäkövaatimuksia? Voitaisiinko rasvaprosenttien ja vaakalukemien sijaan keskittyä suorituskykyyn ja taitoihin? Onko tarkoituksenmukaista valmennuskulttuuria nöyryyttää jo valmiiksi motivoituneita urheilijoita vai päästäisiinkö samoihin tuloksiin positiivisella otteella? Mitä suomalainen urheiluravitsemus vuonna 2018 oikeasti on ja haluaa olla? Onko oikein tavoitella menestystä urheilijan terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella?

Kirsi Broström, toiminnanjohtaja
Syömishäiriöliitto – SYLI ry

Saara-Sofia Sirén, voimisteluvaikuttaja, Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n puheenjohtaja vuosina 2010-2011

Kuvat: Unsplash

Muita kirjoituksia samasta aiheesta