1.10.2018

Valtakunnallinen Syömishäiriöliitto – SYLI ry edustaa syömishäiriöön sairastuneita ja heidän läheisiään. Toimintaa ohjaavia arvojamme ovat kokemuksellisuus, luottamus, rohkeus ja toivo. Tampereen SYLI-keskus tarjoaa tukea ja toimintaa matalalla kynnyksellä syömishäiriötä sairastaville ja heidän läheisilleen.

Haemme Tampereen SYLI-keskukselle koordinaattoria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen nykyisen koordinaattorimme siirtyessä liitossa muihin työtehtäviin.

Koordinaattori vastaa:

  • toiminnan hallinnosta ja talouden seurannasta
  • STEA-hakemuksista ja raportoinnista
  • arvioinnin toteuttamisesta
  • sidosryhmätyöstä
  • ulkoisesta viestinnästä
  • keskuksen teemaryhmien suunnittelusta yhteistyössä toiminnanohjaajan kanssa
  • kokemusasiantuntijatyön koordinoinnista

Lisäksi työnkuvaan kuuluu jonkin verran kouluttamista, satunnaista ryhmänohjausta sekä erilaisten oppaiden ja materiaalien tuottamista. Koordinaattori toimii Tampereella toiminnanohjaajan työparina ja työskentelee osana Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n valtakunnallista tiimiä.

Työ sisältää ajoittaista matkustamista sekä jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä.

Hakijalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä järjestötyön tuntemusta. Syömishäiriöiden tuntemus katsotaan eduksi.

Viihdyt työssäsi, jos

  • olet oma-aloitteinen ja omaat itsenäisen työotteen,
  • hahmotat hyvin isoja kokonaisuuksia ja osaat organisoida,
  • hallitset viestinnän ja sosiaalisen median käytön viestinnässä,
  • sinulla on valmius kohdata eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä,
  • haluat aktiivisesti kehittää itseäsi, työtäsi ja Syömishäiriöliittoa.

Mitä me tarjoamme sinulle?

  • joustavat työajat
  • monipuoliset työtehtävät
  • dynaamisen ja kehittyvän työyhteisön
  • kilpailukykyiset työsuhde-edut

Noudatamme Sosiaalialan järjestöjä koskevaa työehtosopimusta. Palkka sijoittuu vaativuusryhmään 5. Työ alkaa sopimuksen mukaan marras-joulukuun aikana.

Hakemus ja cv lähetetään sähköpostilla 11.10.2018 klo 16.00 mennessä Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Broströmille, s-posti: kirsi.brostrom (at) syomishairioliitto.fi. Tehtävään liittyvät tiedustelut puhelimitse 2.10. klo 10-14,  4. 10. ja 8.10. klo 9-16 puh. 040 752 9526/Kirsi Broström. Haastattelut järjestetään Tampereella 17.10.2018.

Muita kirjoituksia samasta aiheesta