Apua, oppilaani ei syö! Onkohan sillä syömishäiriö?

2.3.2020

Meillä kaikilla on vastuu siitä, miten syömisestä, liikkumisesta, painosta ja erikokoisista kehoista puhutaan. Meillä kaikilla lasten elämään osallistuvilla aikuisilla on vastuu siitä, minkälaista ruoka- ja kehosuhteen maailmaa sanoillamme ja teoillamme lapsille luomme. Mitä enemmän olemme ja vaikutamme lasten elämässä, sitä isompi se vastuu on.

Pieni ottaa isosta mallia -slogan on kipeän osuva. Slogan pätee myös sen suhteen, mitä tulee ruoan pelkäämiseen ja oman kehon vihaamiseen. Epäterve suhtautuminen ruokaan ja omaan kehoon välittyy aina eteenpäin. Siksi terveen ruoka-, liikkumis- ja kehosuhteen tukeminen edellyttää aina myös omien ajatusten ja asenteiden kriittistä tarkastelua ja työstämistä.

Terveen ruokasuhteen tukeminen

Lapsi osaa syntyessään syödä juuri tarvitsemansa määrän ruokaa. Lapsi osaa viestiä, kun on nälkäinen, ja osaa lopettaa syömisen, kun on kylläinen. Tämä intuitiivisen syömisen taito ei automaattisesti katoa mihinkään. Ympäristön ylläpitämä ruokapuhe vaikuttaa siihen, kuinka hyvin intuitiivisen syömisen taito lapsella säilyy:

  1. Altistatko lasta jatkuville ohjeille ja kommenteille liittyen siihen, kuinka paljon pitäisi tai ei pitäisi syödä (riippumatta siitä, ovatko kommentit osoitettu suoraan lapselle vai eivät) vai annatko lapsen itse opetella kehonsa tuntemusten kautta, mikä on juuri hänelle juuri siinä hetkessä sopiva määrä ruokaa?
  2. Arvotatko ruokia terveellisiksi (sallituiksi) ja epäterveellisiksi (vaarallisiksi eli kielletyiksi) vai muistatko että täysipainoiseen ja terveelliseen ruokavalioon sekä kuuluu että mahtuu monenlaisia ruokia?
  3. Linkitätkö ruokahalun tai syödyn ruoan määrän kehon kokoon vai muistatko, että kehomme ovat luontaisesti (syödyistä ruokamääristä riippumatta!) eri kokoisia?

Terveen liikkumissuhteen tukeminen

Ihminen on luotu liikkumaan, mikä näkyy erityisesti pienten lasten kohdalla. Luontainen tarve liikkumiseen on olemassa, emmehän muuten oppisi kävelemään, juoksemaan, hyppimään, ajamaan polkupyörällä jne. Intuitiivisesta liikkumisesta ei puhuta samalla tavalla kuin intuitiivisesta syömisestä, mutta ajattelen silti, että tervettä liikkumissuhdetta voidaan tukea hyvin samoin tavoin kuin tervettä ruokasuhdettakin:

  1. Altistatko lasta jatkuville ohjeille ja kommenteille liittyen siihen, kuinka paljon pitäisi liikkua (riippumatta siitä, ovatko kommentit osoitettu suoraan lapselle vai eivät) vai yritätkö luoda olosuhteet ja puitteet jossa liikkuminen on niin mielekästä, ettei siihen kannustamiseksi tarvita esimerkiksi aktiivisuusrannekkeita?
  2. Arvotatko liikkumista hyväksi ja paikallaan oloa (ruutuaikaa, pelaamista, lukemista) pahaksi vai muistatko että kehomme tarvitsee sekä liikettä että lepoa?
  3. Linkitätkö liikkumismäärät ja -tavat kehon kokoon vai muistatko, että kehomme ovat luontaisesti, ruokamääristä riippumattakin eri kokoisia?

Miten siitä painosta sitten pitäisi puhua?

Ihmiskehot eivät ole samasta muotista puristettuja, vaikka kasvukäyrät ja painoindeksit helposti siihen suuntaan ohjaavatkin ajattelemaan. Toisten kehot ovat luontaisesti isompia kuin toisilla, toisten pienempiä. Mikään koko ei ole enempää oikea tai arvokas kuin toinen. Jokainen meistä ansaitsee tulla kohdatuksi ja kohdelluksi tasa-arvoisesti – painosta ja koosta riippumatta.

Milloin pitää huolestua?

Kaikki edellä kirjoitettu on ennaltaehkäisyä sille, ettei syömiseen liittyviä ongelmia koskaan tulisi. Kaikki edellä kirjoitettu voi kuulostaa turhalta lässytykseltä silloin, kun ongelmia tulee. Kaikki edellä kirjoitettu pätee edelleen silloinkin, kun lapsi ei esimerkiksi koulussa syö, mutta ei yksinään ehkä riitä. Mitä muuta voi tehdä?

Syömättömyydelle voi olla monenlaisia syitä. Syömishäiriö on vain yksi niistä mahdollisista syistä, mutta myös yksi todennäköisimmistä syistä. Syömishäiriössä syömisen oireilulla haetaan tuttua ja turvallista fyysistä pahaa oloa psyykkisen pahan olon käsittelemiseksi. (Syömisen oireilu voi olla yhtä hyvin syömättömyyttä kuin hallitsematonta syömistä ja kaikkea siltä väliltä. Psyykkisellä pahalla ololla tarkoitetaan esimerkiksi riittämättömiä tunnetaitoja tai turvattomia olosuhteita.)

Syömättömyydestä saa ja pitää huolestua aina. Oleellista on muistaa, että syömättömyys ei ole ongelma vaan seuraus ongelmasta, joka on olemassa syömistä syvemmällä. Ongelma ei siksi ratkea syömiseen keskittymisellä.

Mitä voin tehdä?

Kysy syömisen sijaan kuulumisia. Kysy uudestaan. Kuule ja kuuntele, pidä tuntosarvet herkkinä. Puutteelliset tunnetaidot tai esimerkiksi vaikeudet kotona ovat asioita, joista lapsi ei itse osaa tai pysty kertoa. Ymmärrä pahaa oloa, vaikket ymmärtäisi oireilua. Ole lapselle olemassa ja tavoitettavissa. Osoita että olet kiinnostunut, et tuomitse ja olet ennen kaikkea luottamuksen arvoinen. Muista, että huolen ilmaiseminen ja asian puheeksi ottaminen ei sairastuta ketään.

Ole matalalla kynnyksellä yhteydessä kouluterveydenhuoltoon. Muista, että voit aina olla yhteydessä meihin, jos syömisongelmaan puuttuminen mietityttää. Meidän tukipuhelin (päivystää arkimaanantaisin klo 9 – 15 numerossa 02-251 9207) ja se on olemassa teitä(kin) varten.

Lopuksi

Syömättömyyden taustalla voi toki olla monenlaista muutakin oireilua kuin syömishäiriötä. Kaikenlaiset syömisen ongelmat altistavat kuitenkin myös syömishäiriön kehittymiselle. Terveen ruoka-, liikkumis- ja kehosuhteen tukeminen ei yksin ratkaise kaikkia syömiseen liittyviä ongelmia, mutta luo vähemmän hedelmällistä maaperää niiden puhkeamiselle.

Katri Mikkilä, asiantuntija, Syömishäiriöliitto – SYLI ry

***

Tämä blogiteksti on kirjoitettu Maistuva koulu -hankkeen pyynnöstä ja julkaistu aikaisemmin heidän nettisivuillaan täällä.

Arkistot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta