Ikää ei tulisi harhautua pitämään syömishäiriöiltä suojaavana tekijänä

13.10.2022

Oletus syömishäiriöistä lähtökohtaisesti nuorten sairauksina voi vaikeuttaa niiden tunnistamista aikuisilla ja ikääntyneillä  

Syömishäiriöiden yleistymistä on havaittu ikääntyneillä, mutta syömishäiriöitä tunnistetaan heillä silti huonosti. Lisäksi saatavilla oleva tieto koskien esimerkiksi yli 65-vuotiaiden henkilöiden syömishäiriöiden hoitoa on rajoittunutta. 

Riittämättömään tunnistamiseen voi vaikuttaa esimerkiksi se, että kehon ja mielialan muutosten ajatellaan ensisijaisemmin olevan selitettävissä jollakin ns. selkeämmällä fyysisen terveydentilan tekijällä. Erilaisilla lääkityksillä voi olla vaikutuksia ruokahaluun, josta voi seurata riittämätöntä syömistä tai syömisen lisääntymistä.

Riittämättömällä ja lisääntyneellä syömisellä voi olla odottamattomia vaikutuksia henkilön keho- ja ruokasuhteeseen, mitkä voivat toimia vaikuttumina syömishäiriön kehittymiselle.

Vanhemmilla henkilöillä syömishäiriön kehittymisen tekijöinä voivat olla samaan tapaan kuin nuoremmillakin erilaiset elämäntilanteen muutokset, jotka voivat tuoda mukanaan esimerkiksi haikeuden ja surun tunteita, kuten läheisen kuolema, avioero, lasten muuttaminen pois kotoa ja luonnolliset ikääntymisen merkit. 

Vanhemmille henkilöille syömishäiriön riskitekijänä ilmenevä kehotyytymättömyys sisältää kokemuksen siitä, että henkilö kokee liikkuvansa kauemmaksi kulttuurisesta kehoideaalista, joka ilmentää nuoruutta.

Syömishäiriön sairastamiseen voi liittyä esimerkiksi mielialan muutoksia, lisääntynyt halu syödä yksin, ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja kehonkuvan häiriintymistä. Juuri samoja juttuja siis kuin nuoremmillakin.

On mahdollista, että koska syömishäiriöistä käytävä puhe liitetään tyypillisesti nuoriin, eivät vanhemmat henkilöt välttämättä koe, että myös heidän kohdallaan erilaiset syömiseen, liikkumiseen ja kehoon kohdistuvat haasteet voivat olla syömishäiriöoireita. Vanhempaa ikää ei tulisi kuitenkaan harhautua pitämään syömishäiriöiltä suojaavana tekijänä.

 

Anna Penttilä

viestintäkoordinaattori

Syömishäiriöliitto — SYLI ry

 

Tekstin laatimisessa käytettyjä lähteitä:

Aziz, V., Rafferty, D., & Jurewicz, I. (2017). Disordered eating in older people: Some causes and treatments. BJPsych Advances, 23(5), 331-337. doi:10.1192/apt.bp.116.016568

Mulchandani, M., Shetty, N., Conrad, A. et al. (2021). Treatment of eating disorders in older people: a systematic review. Syst Rev 10, 275. https://doi.org/10.1186/s13643-021-01823-1