Liikunta, itsetunto ja syömishäiriöt

11.11.2019

Tämä blogiteksti käsittelee syömishäiriötä, liikuntaa sekä itsetuntoa ja on osa terveyskasvatusta Jyväskylän yliopistolla opiskelevan Eeva Kopperin työharjoittelua Syömishäiriöliitolla. Eeva oli harjoittelussa Syömishäiriöliitossa Katrin ohjauksessa syksyn alussa. Eevan terveyskasvatuksen kandityö käsittelee liikunnan ja liikuntaneuvonnan merkitystä itsetunnon kannalta, ja kandityön tuloksia on hyödynnetty tässä tekstissä.

***

Liikunnalla on useita terveyttä edistäviä ja toimintakykyä ylläpitäviä vaikutuksia (no ihanko totta?). Parhaimmillaan liikunta voi toimia fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden edistäjänä ja ylläpitäjänä tuoden harrastajalle iloa, henkistä hyvinvointia ja sosiaalisia elämyksiä. Liikunta voidaan kokea hyvinkin merkityksellisenä, ja jotkut pitävät sitä suorastaan elämäntapana. Liikunnan avulla voidaan parantaa arjessa jaksamista, ja näin terveystieteilijänä ja terveyden edistäjänä koen liikuntaan kannustamisen ja oman mieleisen harrastuksen löytämisen tärkeänä tehtävänä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta.

Monella syömishäiriötä sairastavalla ja itse asiassa monella sairastamattomallakin suhde liikuntaan on kuitenkin häiriintynyt. Liikunnasta voi tulla pakonomaista ja liikuntaa harrastetaan suorittamisvaihteella tai esimerkiksi kalorien kulutuksen vuoksi (epäterveen liikuntasuhteen tunnusmerkkejä on pohdittu lisää Ilon maku suussa -blogitekstissä). Pakonomainen liikunta voi toimia keinona hallita vaikeita tunteita, tai turvaa ja kontrollintunnetta tuovana rutiinina, josta ei uskalla päästää irti.

Jos liikunnalla kompensoidaan toistuvasti (omasta mielestä) liiallista syömistä, ja jos liikunta on pakonomaista eikä esimerkiksi yksittäisistä treenikerroista voi luistaa, voidaan puhua häiriintyneestä tai epäterveestä liikuntasuhteesta. Liikuntasuhteen palautuminen terveeksi kestää pitkään, varsinkin jos pakkoajatukset liikunnan suhteen ovat hallinneet mieltä jo kauan. Tällöin ihminen tarvitsee apua ja tukea, aivan kuten syömishäiriön oireisiin muutenkin.

Syömishäiriöille altistavat liikuntalajit

Joidenkin liikuntalajien tiedetään altistavan syömishäiriöön sairastumiselle. Esimerkiksi voimistelu, baletti, uinti, kamppailulajit ja muut estetiikkaan, painoluokkiin tai vähäpukeisuuteen keskittyvät lajit lisäävät harrastajien tietoisuutta omasta kehostaan, painostaan ja ulkonäöstään ja luovat painetta olla tietynlainen ja tietynkokoinen, minkä puolestaan tiedetään altistavan syömishäiriölle. Samoin sellaiset lajit, joissa tietyn tyyppisestä vartalosta on hyötyä lajissa pärjäämisen kannalta, voivat lisätä laihduttamispainetta ja siten syömishäiriöalttiutta harrastajien parissa.

On tärkeää muistaa, että mikään tai kukaan ei yksinään sairastuta ketään – ei myöskään yksittäiset urheilulajit. Sairastumisen taustalla vaikuttaa aina sata syytä perimästä kulttuuriin ja persoonallisuustekijöistä psykologiseen kehitykseen. Lisäksi on huomioitava, että syömishäiriölle altistavien lajien pariin hakeutuu helposti ihmisiä, joilla jo valmiiksi on kohonnut riski sairastua.

Liikunnan vaikutukset itsetuntoon

Toisaalta liikunnalla on kuitenkin todettu olevan paljon hyödyllisiä terveysvaikutuksia kehonkuvan ja terveen itsetunnon kannalta. Itsetunto kuvastaa yksilön positiivista tai negatiivista asennetta itseään kohtaan. Hyvä itsetunto on sitä, että kokee olevansa riittävän hyvä ja arvokas ihminen ja kunnioittaa itseään. Itsetunto on kykyä luottaa itseensä, pitää itsestään ja arvostaa itseään heikkouksistaan huolimatta sekä kykyä sietää epäonnistumisia ja pettymyksiä. Itsetunto voidaan linkittää erityisesti minäkuvan (oma käsitys itsestä) ja ideaaliminän (millainen toivoo olevansa) suhteeseen. Mitä lähempänä minäkuva on ideaaliminää, sitä terveempi itsetunto ihmisellä on. Jos oma käsitys itsestä on kaukana ideaaliminästä, voi itsetunto olla heikko. Tällöin yksilö ei tunne olevansa sellainen, kuin toivoisi ja haluaisi olla.

Liikunnan avulla voidaan vaikuttaa erityisesti fyysiseen minäkuvaan, ja vielä erityisesti sen osa-alueista fyysiseen minäpystyvyyteen ja kehonkuvaan, joiden paraneminen puolestaan parantaa itsetuntoa. Fyysinen minäkuva paranee esimerkiksi taitojen kehittyessä tai kehonkuvan muokkautuessa liikunnan myötä. Joukkuelajit tai yhdessä harrastaminen ja tämän myötä sosiaalisten suhteiden kehittyminen puolestaan voi vaikuttaa sosiaaliseen ja psyykkiseen minäkuvaan. Liikunnan tai kilpailun tuoma pettymysten sietäminen ja haasteiden kohtaaminen voivat vahvistaa minäpystyvyyttä ja sitä kautta itsetuntoa.

Itsetunnon paranemisen myötä liikunta voi siis jopa suojata syömishäiriöiltä; kun itsetunto ja minäkuva ovat kunnossa, ei fyysiselle kehonmuokkaukselle koeta tarvetta. Tällöin liikuntaa voidaan keskittyä harrastamaan taitojen kehittymisen, liikunnan tuottaman ilon ja hauskanpidon vuoksi, eikä laihtumisen tai kehon muokkaamisen takia.

Millä liikuntamuodolla siis parannan itsetuntoani?

Jos itsetunnon paraneminen siis suojaa syömishäiriöltä, mitkä sitten olisivat itsetunnon kehittämisen kannalta parhaita lajeja? Liikuntamuodolla ei itsessään ole mitään merkitystä. Ehdottomasti tärkeintä on vain valita sellainen liikuntamuoto, josta pitää ja jonka kokee mieluisaksi. Vaikka liikuntasuosituksissa kehotetaan harrastamaan kestävyyskuntoa, lihaskuntoa ja liikehallintaa tietyn verran viikossa, voisin väittää, ettei näiden suositusten noudattamisesta ole terveydelle juurikaan hyötyä, jos ne tehdään pakonomaisesti.

Tärkeämpää olisikin keskittyä sen ”tehokkaimman”, ”liikuntasuositusten mukaisen” tai ”eniten kaloreita kuluttavan” liikunnan sijaan juuri niihin liikuntamuotoihin, joista todella pitää. Ne totta kai voivat ja saavat olla niitä tehokkaita, liikuntasuositusten mukaisia tai paljon kaloreita kuluttavia lajeja. Tärkeintä on kuitenkin, ettei ala suorittamaan itsetunnon parantamista.

Uusia liikuntamuotoja ennakkoluulottomasti kokeilemalla, kavereiden tai kumppanin kanssa treenaamaan menemällä tai aiempia positiivisia liikuntakokemuksia muistelemalla voi löytää itselleen mieluisimman harrastuksen. Mieleisen liikuntamuodon pariin on helppo palata kerta toisensa jälkeen, jolloin terveyshyötyjä on ilman muuta odotettavissa. Joitakin motivoivat juuri harrastuksen tarjoamat sosiaaliset suhteet, joitakin luonnossa koetut elämykset, ja joitakin puolestaan onnistumisen kokemukset ja itsensä ylittäminen.

On tärkeää pitää mielessä, ettei liikunnan tarvitse olla hikoiluttavaa ja hengästyttävää ollakseen liikuntaa. Joskus fiksumpaa on valita rauhallisempi liikuntamuoto kuin ajaa itsensä loppuun. Venyttely ja kehonhuolto, luonnossa liikkuminen valokuvauksen merkeissä tai aktiivisesti liikutut työmatkat voivat olla juuri sitä sinulle parasta liikuntaa, jota kehosi ja mielesi kaipaavat.

Eeva Kopperi, harjoittelija, terveystieteiden kandidaatti, Jyväskylän yliopisto

Arkistot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta