Pakko-oireet ja kontrollointi – syömishäiriö vaikuttaa elämässä ihan kaikkeen

2.12.2019

“Mun piti syödä aina tiettyyn kellon aikaan ja jos olin myöhässä aikataulusta minuutinkin päivä oli pilalla syömisten suhteen. Mun oli pakko salilla tehdä lihaskunto tietyssä tahdissa, tietyillä painoilla ja tietyn verran.. ”

Pakonomainen kontrollointi, säännöt ja rutiinit osana syömishäiriöoireilua

Syömishäiriö (kaikissa muodoissaan) on vahvasti rituaalinen sairaus. Syömishäiriöön liittyviä pakko-oireita voivat olla esimerkiksi syömistä, liikkumista ja peseytymistä koskevat tavat ja toiminta. Ajattelun joustamattomuus sekä syömiseen tai liikuntaan liittyvät rituaalit ja säännöt luovat toistuessaan turvallisuuden ja hallinnan tunnetta. Tällä on kuitenkin kääntöpuolensa: ajattelu kapeutuu pikkuhiljaa mustavalkoiseksi joko-tai -pallotteluksi. Elämään normaalisti kuuluva spontaanisuus katoaa. Ystävän yllättävä kahvikutsu ei enää näyttäydykään iloisena asiana vaan suorituksena, jossa syömiset, juomiset ja ajankäyttö täytyy tarkasti laskelmoida ja suhteuttaa päivän muuhun sisältöön.

Sairastava saattaa pitää tarkkaa listaa syömisistään ja laskea orjallisesti kaloreita, jotta ei ylittäisi ”sallittua” määrää. Ruoka-aineiden jaottelu sallittuihin ja kiellettyihin varmistaa, ettei suuhun päädy muuta kuin ”terveellisiä” tai muusta syystä sallittuja ruoka-aineita. Myös liikuntasuoritusten orjallinen mittaaminen ja esimerkiksi juostujen kilometrien laskeminen on tyypillistä. Tällaisten laskutoimitusten myötä sairastunut oikeuttaa itselleen esimerkiksi lepohetkiä ”hyvällä omalla tunnolla.” Pakko-oireista toimintaa ohjaa usein pelko lihomisesta tai siitä, että läheiselle tapahtuu jotakin pahaa. Hyvinkin irrationaaliselta kuulostavat pelot saattavat sairastavan mielessä näyttäytyä todellisilta uhkilta.

Pakko-oireisuus – muna vai kana?

Pakko-oireisuus voi ilmetä syömishäiriöoireilun rinnalla monessa suhteessa. Se voi olla syntynyt syömishäiriön myötä, jolloin se palvelee syömishäiriön taustalla olevia syitä kuten painon pudottamista. Vaikka varsinaista pakko-oireista häiriötä ei kaikilla syömishäiriötä sairastavilla olekaan, on syömishäiriötä sairastavan toiminta usein pakonomaista ja vahvasti säännötettyä, sillä syömishäiriö itsessään lisää hallinnan ja kontrollin tunnetta. Myös aliravitsemustilan tiedetään ”yksinkertaistavan” ajattelua ja altistavan pakko-oireisuudelle. Tällöin pakko-oireisuus usein lievenee/katoaa syömishäiriöstä toivuttaessa.

Joskus syömishäiriö kehittyy pakko-oireisen häiriön yhdeksi ilmenemismuodoksi, jolloin syömishäiriöstä toivuttaessa on hyvä saada tukea varsinaisiin pakko-oireisiin, jotka saattavat edelleen olla olemassa mutta suuntautua nyt muihin asioihin.

Epävarmuuden sietäminen – matkalla kohti toipumista

Rutiinit ja arjen ennakoitavuus luovat ihmiselle turvaa jo lapsesta alkaen. Aidosti rakentunut turvallisuuden tunne kuitenkin säilyy niissäkin hetkissä, kun totutusta poiketaan. Sairastavalle uudet ja yllättävät tilanteet ovat usein ahdistavia, mikäli omia sääntöjä ei pystytä tuomaan uusiin tilanteisiin mukaan. Uudet valinnan paikat ja epävarmuuden tunteet voivat olla vaikeita sietää. Tämän vuoksi syömishäiriöön liittyvistä pakonomaisista rituaaleista on erittäin vaikea luopua. Onkin hyvä muistaa, että sairastava tarvitsee oireitaan aina johonkin. Toipumisessa ja sen tukemisessa olennaista on tarjota oireiden tilalle jotakin (ei jätetä tyhjän päälle), uusia terveempiä tunteidenkäsittelykeinoja. Toipuminen on pitkälti uusien, terveyttä tukevien, vähemmän haitallisten rituaalien löytämistä ja niihin oppimista. Tämä ei tapahdu hetkessä. Usein sanotaankin, että oireiden loppuminen on portti paranemiseen. Itse toipuminen on pitkä prosessi tai voisiko sanoa tutkimusmatka, jonka moni kokee voimauttavana ja eheyttävänä kokemuksena.

Syömishäiriö ei nimestään huolimatta ole pelkkä syömisen ongelma, vaan se vaikuttaa ihmisen elämässä ihan kaikkeen. Oireilu on usein jäävuoren huippu, joka kätkee alleen haasteita tunteiden käsittelyssä, itseluottamuksessa, sosiaalisissa suhteissa ja koko elämänhallinnassa. Toipumismatkalla olisikin ihanteellista kiinnittää huomiota näihin kaikkiin ja ymmärtää, että useat eri elämän osa-alueet kaipaavatuudelleenrakentumista. Toipumismatka on kuitenkin parhaimmillaan hyvää elämää, jossa oivallusten ja kömmähdystenkin kautta itsetunto ja minä vahvistuvat uudella tavalla. Epävarmuuden ja vastuunsietokyky kasvaa. Omat arvot ja tarpeet kirkastuvat ja elämää kohtaan on kasvanut luottamus: minä pärjään kyllä!

Kaisa Lehtonen, toiminnanohjaaja, Etelän-SYLI ry

Arkistot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta