Ruoka, keho ja mieli -yhteyden kehittyminen jo varhaislapsuudessa
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, varhaisen vuorovaikutuksen kouluttajapsykoterapeutti Elina Savonlahti puhui Syömishäiriöpäivillä viisaita sanoja keho- ja ruokasuhteen muodostumisesta elämämme ensimmäisistä hetkistä asti. Mikä kaikki vaikuttaa siihen, millaiseksi kasvavan vauvan ja lapsen keho- ja ruokasuhde muodostuu? Voiko syömishäiriön juuret ulottua varhaislapsuuteen asti?
Aikuisen ruoka- ja kehosuhde välittyy lapselle
Vauvan ruokasuhteen kehittymiseen vaikuttaa niin vanhemman oma suhde ruokaan ja omaan kehoon kuin kaikki se vuorovaikutus, mitä syömistapahtumiin liittyy. Lapsi aistii hyvin varhaisessa vaiheessa, millaisia tunteita ja ajatuksia hoivaaja liittää omaan ruokailuunsa. Lapsen varttuessa hän alkaa myös kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota siihen, syökö vanhempi tai vanhemmat samaa ruokaa kuin hän tai syökö vanhempi esimerkiksi ollenkaan.
Pienen ihmisen syömistapahtuma on hyvin merkityksellinen hänen kasvulleen, kehitykselleen, vuorovaikutussuhteiden muodostumiselle sekä minä- ja kehonkuvan vahvistumiselle.
Vauvan muisti tallentaa episodimaisia tapahtumia paremmin kuin yksittäisiä tapahtumia ja näin ollen toistuvat ruokailutilanteet ovat mielenpainuvia ja merkityksellisiä kokemuksia. Tämä koskee sekä tyydyttäviä, että epätyydyttäviä kokemuksia. Syömiseen liittyy yleensä kehollinen hyvänolon kokemus sen seurauksena, että nälkä tulee tyydytetyksi. Syömistapahtuma on parhaassa tapauksessa myös hyvin läheinen, kehollinen ja non-verbaalinen kokemus, mikä kannattelee kasvavaa lasta läpi elämän ja heijastuu myönteisesti myös muissa vuorovaikutussuhteissa.
Syöminen ja tunteet
Nälkä tulee tyydytetyksi vasta kun tunnetaan nälkää, eli tunteita soinnutetaan syömistapahtumassa yhteen. Hoivaaja voi sanoittaa tunteita; olet nälkäinen, olet ärtyinen, kiukkuinen ja niin edelleen. Vauva kokee niin sanottuja vitaliteettitunteita, eli elinvoimaisuuteen liittyviä tunteita, jotka ovat hyvin kehollisia. Suhde hoivaajaan muodostuu ja vahvistuu siis paljolti suhteessa siihen, miten tarpeet tulevat tyydytetyksi. Hyvin sujunut syöttötilanne rakentaa myös tärkeällä tavalla vanhemmuutta ja hoivaaja saa pystyvyyden kokemuksia suhteessa kykyynsä huolehtia lapsestaan.
Joskus voi olla, että syömistapahtuma jää ainoaksi hyväksi kokemukseksi hoivaajan kanssa ja siitä voi seurata, että lapsi alkaa vaatia lisää näitä kokemuksia. Voiko myös ajatella, että epätyydyttävä kokemus saa vauvan välttelemään syömistapahtumaa? Voiko nälän tunteminen ja tunteen epämiellyttävyys yhdistyä vauvan kokemusmaailmassa epämukavaksi tilanteeksi, jota tulee välttää? Miten vanhemman hätä ja huoli siitä, pystyykö hän takaamaan riittävän turvan ja hoivan lapselleen, vaikuttaa vuorovaikutustilanteessa ilmeneviin tunteisiin ja ilmapiiriin?
Lapsi aistii helposti, jos vanhemmalla on ahdistusta ruokkimisen suhteen, jolloin tällä on vaikutusta siihen, millaiseksi ilmapiiri muodostuu ja millaisen tunnemuiston ruokailutilanteet jättävät.
Nälän tyydyttäminen ja kelpaava keho
Nälkä käynnistää pienimuotoisen stressin vauvan kehossa. Saatuaan ruokaa stressi vähenee ja olo rauhoittuu. Lapsen tunnesäätelyn kehittymiselle on olennaista, että hän saa kokemuksia nälän tyydyttymisestä. Hoivaajan avulla lapselle syntyy nälkä-kylläisyys-akseli ja hän oppii tunnistamaan kehonsa signaaleja. Mitä paremmin vauvan stressijärjestelmä saa olla rauhassa, sitä paremmin hän myös oppii säätelemään stressiä myöhemmin elämässä.
Syömistapahtumalla, nälän tyydyttymisellä on merkitystä kehominän kehitykselle. Siinä vahvistuu kokemus kelpaavasta kehosta, josta huolehditaan ja välitetään. Tämä luo pohjan psykologisen minän kehittymiselle. Vanhemmalla tai hoivaajalla on merkittävä rooli, kun lapsi opettelee, mikä on mahdollista, sallittua ja kiellettyä suhteessa omaan kehoon tai syömiseen.
Terhi Kanerva ja Tuija Luhtala
SYLI-keskus Tampere
Syömishäiriöliitto – SYLI
Toivoisin, että syömishäiriöliitolla olisi antaa tietoa ja tukea myös liittyen pienten lasten syömishäiriöihin, sillä yleistä tiedottamista ja vertaistukea tarvittaisiin. Lisäksi varhaislapsuuden syömishäiriöt puolestaan lisäävät riskiä anoreksia nervosaan nuoruus- ja aikuisiällä.
Pienten lasten syömishäiriöt näyttävät lisääntyvän ja lääketieteellisiä selityksiä tälle on haettu keskosuudesta sekä autisminkirjosta. Yhä useampi pienenä syntynyt keskonen selviytyy ja yhä useampia autisminkirjon henkilö tunnistetaan, vaikka tyttöjen kohdalla moni ehtiikin saada syömishäiriödiagnoosin autisminkirjon diagnoosin sijaan. Autisminkirjon syömishäiriöt ovat usein tutkimusten mukaan sensorisia ja käytöksellisiä. Muutenkin 80% lla niillä lapsilla, joilla on muutakin kehityksellisen haastetta on syömiseen liittyviä ongelmia, mutta toki syömisen haasteita on myös normaalisti kehittyvillä lapsilla, jolloin tavallisempia syitä voivat olla ummetus tai refluksiaoireet (esim. ruoka-aineallergia taustalla).
Vertaistukea ja tiedotusta tarvittaisiin lisää liittyen pienten lasten syömishäiriöihin. Muuten moni perhe jää ilman tarvittavaa tukea ja he joutuvat törmäämään vanhentuneisiin käsityksiin ja yksipuolisiin syihin omaa lastaan auttaessaan. Pienten lasten syömishäiriöiden ja vaikeuksien takana on kuitenkin usein ihan muut syyt taustalla kuin vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat. Ilman tarvittavaa tukea ja apua toki ne voivat aiheuttaa vaikeuksia vuorovaikutukseen, kuten mikä tahansa muukin ongelma, sairaus tai vamma.
Kiitos Nora kommentista! Mielellämme tarjoaisimme tietoa ja tukea myös pienten lasten syömishäiriöihin, mutta meillä ei valitettavasti tällä hetkellä ole pienten lasten syömishäiriöihin liittyvää osaamista eikä toisaalta resursseja hankkia siihen liittyvää osaamista. Mielenkiintoinen aihe kyllä ja seuraamme aktiivisesti aiheesta tulevaa uutta tietoa.
Tuttua minulle. Olen kärsinyt syömishäiriöstä 14-vuotiaasta, eli nyt 36 vuotta. Koko kirjo on tullut tutuksi. Pärjään sairauteni kanssa, mutta tiettyjä tilanteita, asioita ja ruokailutilanteita on vältettävä. Syyt tähän ovat selvät: hätäinen äiti, pulloruokinta, riitaisat ruokailutilanteet, ylipainoinen vanhempi kummallisine dietteineen, koulukiusaaminen laukaisevana tekijänä.
Kiitos kommentista Minna. Minut vetää jotenkin surulliseksi, kun sanotaan, että pärjää sairauden kanssa. Voisiko olla jokin muukin vaihtoehto kuin vain pärjätä? Voisiko olla niin että 36 vuoden jälkeenkään ei ole liian myöhäistä hakea ja saada apua? Esim. meidän tukipuhelimeen voi soittaa, kertoa tarkemmin tilanteestaan ja miettiä, miltä taholta apua voisi saada. Tukipuhelin joka arkimaanantai klo 9 – 15 numerossa 02-251 9207.