Syömishäiriödiagnooseista ja niiden merkityksestä – valo vai vankila?

13.5.2019

Syömishäiriöihin liitetään tyypillisesti ajatus anoreksiasta tai bulimiasta, mutta syömishäiriöt ovat paljon muutakin. Itse asiassa epätyypillinen syömishäiriö on tyypillisin syömishäiriö. Mihin diagnooseja sitten tarvitaan, jos ne eivät kuitenkaan riitä selittämään kaikkia oireilun muotoja? Onko diagnoosi syömishäiriötä sairastavalle enemmän renki vai onko vaarana, että siitä tulee toipumista hidastava isäntä, jonka mukaan sairautta aletaan toteuttaa?

Moni syömishäiriöön sairastunut kuvaa, että diagnoosin saaminen oli tietyssä kohtaa oireilua helpottavaa. Diagnoosi voi lisätä sairastuneen ymmärrystä omasta toiminnasta ja ennen kaikkea se tarjoaa selityksen kenties jo pitkään jatkuneelle psyykkiselle pahoinvoinnille ja tarpeelle oman kehon rankaisemiseen. ”En siis olekaan hullu vaan tästä tässä on kysymys. Tai hetkinen… olenko sittenkin?”

Juuri niin. Toisaalta diagnoosit nimittäin sysäävät ihmisen huomaamatta ikään kuin jonkun rajan yli, pois terveiden kirjoista, kuten tavataan sanoa. Mikä sitten muuttuu, kun ihmisellä diagnosoidaan psyykkinen sairaus kuten syömishäiriö? Arkielämän konkreettisella tasolla ei juuri mikään, samalla tavalla ihminen tekee päivittäisiä valintojaan ja jatkaa kulkuaan – syömishäiriötä sairastava usein melko yksin arjessa vastaantulevien haasteidensa kanssa. Mielen sisällä ja ajatuksissa voi sen sijaan muuttua paljonkin. Diagnoosi voi tuoda kokemuksen erilaisuudesta ja vahvistaa jo ennestään heikkoa itsetuntoa. ”Olen varmaan ainoa ihminen maailmassa, jolla on tällainen sairaus, kukaan ei voi minua ymmärtää.”

Koska syömishäiriö on sairaus, joka rakastaa sääntöjä ja ihanteita, sairastamisessakin usein kilvoitellaan, ennen kaikkea itseään vastaan. Millainen ihminen minä nyt olen, kun sairastan bulimiaa? Miten minun odotetaan toimivan ja olenko riittävän sairas ansaitakseni apua? Toisaalta ihminen, jolla on diagnosoitu jokin epätyypillinen syömishäiriö, saattaa kipuilla valtavan riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteen kanssa: ”en osannut edes sairastaa oikein!” Joskus diagnoosi muuttuukin toipumisen tienviitasta itsepintaiseksi jarrupalaksi, joka hidastaa tarttumista normaalia ja tervettä tukeviin valintoihin, vaikka mieli niitä kohti jo kurkottelisikin. Mielen valtaavat ajatukset siitä, että pitäisihän minun pystyä nyt edes sairastamaan hiukan paremmin.

Diagnoosit eivät ole vertailun väline, eivät suorituskyvyn mittari eivätkä koskaan koko totuus ihmisen yksilöllisestä tilanteesta. Diagnoosi tarjoaa jossain määrin lisää ymmärrystä sairastuneen toiminnasta, ja sen on tarkoitus viitoittaa reittiä tuen ja toipumisen tiellä, mutta diagnoosi ei koskaan itsessään riitä ratkaisemaan mitään. Sen vuoksi ehdotan, että ei keskitytä diagnooseihin, vaan ollaan kiinnostuneita ihmisistä ihmisinä, jokaisen yksilöllisestä ja ainutkertaisesta elämäntilanteesta käsin. Keskustellaan mieluummin vaikka niistä arkisista haasteista siellä kaupan hyllyjen välissä. Ne nimittäin tarjoavat paljon enemmän yhteistä pohdittavaa arkisen toimintakyvyn näkökulmasta kuin yksittäiset diagnoosit tai niiden puuttuminen.

Niina Pitkänen, koordinaattori, SYLI-keskus Kuopio

***

Tämä oli diagnoosi-postaussarjan avauskirjoitus. Tämä kirjoitus muistuttaa, että diagnoosia oleellisempaa on oireilun vaikutus fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin sekä arjen toimintakykyyn. Oireilu ja sairauden fyysinen ilmiasu voi eri syömishäiriödiagnoosien alla olla hyvinkin toisistaan poikkeavia, mutta taustalla vaikuttaa kuitenkin sama psyykkinen mekanismi.

Seuraavissa postaussarjan teksteissä tullaan kaikesta edellä mainitusta huolimatta puhumaan yksityiskohtaisemmin eri syömishäiriödiagnooseista ja niiden erityispiirteistä. Miksi ihmeessäkö? Siksi, että haluamme tuoda tietoa ihmisten luo. Haluamme, että diagnoosinimikkeilläkin löytyy turvallista ja toipumismyönteistä tietoa syömishäiriöistä. Diagnooseista puhutaan ja diagnoosit puhuttavat niin kauan kuin ne ovat olemassa. Me haluamme ja aiomme olla mukana tässä keskustelussa.

Me haluamme, että SYLIn sivut ovat hakutuloksissa mukana, kun sairastunut tai läheinen etsii tietoa syömishäiriöstä. Oli sen nimi mikä tahansa.

Arkistot

2 vastausta artikkeliin “Syömishäiriödiagnooseista ja niiden merkityksestä – valo vai vankila?”

  1. “Viralliset tahot” kuten Kela painottavat päätöksissään ja hoitolinjauksissaan nimenomaan diagnoosia, vaikka ne itse sairaan tai osaavan hoitohenkilökunnan mielestä eivät saisi olla liian lukitsevia ja määrääviä.

    • No näinhän se on. Siksi diagnooseista pitää meidänkin puhua, vaikka voimmekin työtämme diagnoosivapaasti tehdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta