Syömishäiriödiagnoosit osa 2: bulimia

10.6.2019

Tämä kirjoitus on osa syömishäiriödiagnooseja käsittelevää postaussarjaa. Postaussarjan johdantokirjoituksessa puhuttiin siitä, että diagnoosia oleellisempaa on oireilun vaikutus fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin sekä arjen toimintakykyyn. Apua saa ja pitää hakea, jos tunnistaa itsessään syömishäiriölle tyypillisiä ajattelu- ja käyttäytymismalleja, riippumatta siitä, täyttääkö oma oireilu syömishäiriölle asetetut diagnoosikriteerit. Sarjan ensimmäisessä osassa perehdyttiin ahmintahäiriöön. 

***

Bulimia on luonteeltaan monimutkainen sairaus, jonka vaikutukset heijastelevat sairastuneeseen kokonaisvaltaisesti kehon, mielen ja sosiaalisen elämän ongelmina. Bulimia kuuluu restriktiivisiin eli rajoittaviin syömishäiriöihin. Rajoittavissa syömishäiriöissä ruokaa joko pyritään välttelemään tai siitä halutaan päästä syömisen jälkeen eroon vahingollisilla keinoilla.

Bulimian elämänikäiseksi esiintyvyydeksi on arvioitu naisilla 0,9-1,5 % ja miehillä 0,1-0,5 %. Kuten kaikissa syömishäiriöissä luvut eivät kerro koko totutta, sillä vain pieni osa bulimiaa sairastavaista hakeutuu hoitoon. Lisäksi arviolta vain 1/3 kaikista syömishäiriötapauksista havaitaan terveydenhuollossa. Bulimian, kuten muidenkin syömishäiriöiden diagnostiset kriteerit ovat niin tiukat, että moni oireilee bulimialla hyvinkin rankasti ilman, että saa koskaan diagnoosia eikä siten päädy tilastoihin ja yleisyyslukuihin.

Bulimiaan sairastutaan yleensä nuoruusiässä tai nuorina aikuisina, mutta kuten syömishäiriöihin yleensäkin, sairastua voi missä iässä tahansa. Bulimiaa sairastavat voivat olla minkä painoisia tahansa, kuten muitakin syömishäiriöitä sairastavat.

Bulimian keskeisenä oireena tunne hallinnan menettämisestä

Tyypillistä bulimialle ovat ahmimiskohtaukset, jolloin ruokaa syödään useimmiten tavallista suurempi määrä. Usein ahmittu ruoka on hiilihydraattipitoista ja runsasenergistä eli sellaista ruokaa, jonka syömishäiriötä sairastava kategorisesti kieltää itseltään. Ahmiminen tapahtuu yleensä nopeasti ja kohtauksittain. Moni bulimiaa sairastava kertoo, että ahmimiskohtauksen aikana todellisuus ja ympäristö hämärtyvät eikä omasta tekemisestään olla tietoisia. Ahmimiskohtauksen jälkeen sairastava saattaa löytää itsensä keskeltä karkkipaperivuorta ja tyhjiä keksipaketteja, eikä itse välttämättä muista, mitä kaikkea ahmimiskohtauksen aikana on tapahtunut.

Kaikki ihmiset ahmivat tai ylensyövät joskus, ja jokainen ns. oireetonkin ihminen tunnistaa varmasti sellaisia tilanteita, joissa ruokaa on tullut syötyä paljon ajateltua enemmän. Bulimiassa esiintyviin ahmimiskohtauksiin liittyy kuitenkin keskeisesti tunne hallinnan menettämisestä. Sairastava ei pysty itse päättämään, että lopettaisi ahmimisen. Usein ahmiminen loppuu, kun ruoka loppuu kaapeista tai sairastava voi fyysisesti niin huonosti, että ei pysty enää syömään.

Oirekuvaltaan bulimiaan kuuluu aina jonkinlaista ja -asteista tyhjentäytymistä tai kompensaatiokäyttäytymistä (ihan hirveitä sanoja, mutta parempiakaan ei löydy…), jossa ahmitusta ruoasta pyritään pääsemään eroon vahingollisin keinoin. Tyhjentäytyminen tarkoittaa usein oksentamista, laksatiivien eli ulostuslääkkeiden käyttöä, överimääräistä liikuntaa tai tiukkaa paastokuuria ahmimiskohtauksen jälkeen.

Jos olet kiinnostunut bulimian diagnostisista kriteereistä, löydät ne Duodecimin Käypä Hoito -suosituksesta. Minusta antoisampaa on pohtia bulimian noidankehää sekä mekanismia, joka ylläpitää sairautta. Kehän avulla sairautta on helpompi ymmärtää ja myös ehkä oivaltaa, mitä kaikkea toipumiseen vaaditaan. Ennen noidankehää haluan kuitenkin sanoa muutaman sanan häpeästä, josta mielestäni täytyy puhua aina kun puhutaan bulimiasta.

Bulimia kitetytyy häpeään

Jos bulimiaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, olisi se ehdottomasti häpeä. Häpeän tunne ihmisellä on pohjimmiltaan hyödyllinen, sillä se estää tekemästä pahaa muille. Vahingollisessa häpeässä ihminen kuitenkin syyttää itseään sellaisistakin asioista, joihin hän ei ole syyllinen. Häpeä saa ihmisen eristäytymään muista ja kääntymään sisäänpäin. Häpeä liittyy tuolloin koko ihmisarvoon, ja ihminen ajattelee olevansa lähtökohtaisesti huonompi, tyhmempi tai vähemmän arvokas kuin muut.

Bulimiaan liittyy runsaasti häpeän tunteita ja siksi siihen on niin haastava hakea apua. Sairastava häpeää itseään, syömiään ruokamääriä, oksentamista tai muuta tyhjentäytymistä. Usein bulimian oireet koetaan niin häpeällisinä, että niitä salaillaan pitkään. Tyhjentäytymisestä on vaikea puhua terveydenhuollon ammattilaisillekin. Lisäksi monella saattaa olla kokemus siitä, että ammattilainen alkaa kauhistella oireita sen sijaan, että osoittaisi lempeää myötätuntoa. Bulimian tekniset yksityiskohdat liittyvät hyvin kiinteästi sellaisiin ruumiin toimintoihin, joihin liittyy noloutta ja häpeää muutenkin.

Bulimian ymmärryksen takana on sairauden noidankehän ymmärtäminen

Mutta nyt siihen (yksinkertaistettuun) noidankehään (kts. kuva alla). Bulimia, kuten kaikki syömishäiriöt, ovat mielenterveyden sairauksia. Siten jokaisen sairastuneen taustalla on omat tekijänsä ja juurisyynsä siihen, miksi joku sairastuu.

Lue lisää syömishäiriön taustatekijöistä, osa 1, osa 2 ja osa 3.

Bulimian noidankehä

Bulimia, kuten muutkin syömishäiriöt alkaa useimmiten laihduttamisella. Psyykkinen kuormitus, joka on bulimian taustalla sekä tiukka ruokavalion rajoittaminen, yksinkertaisesti kehon ja mielen nälkä ja painosta riippumaton aliravitsemustila altistavat sairastuneen ahmimiskohtaukselle. Ahmimiskohtauksen laukaisee eli triggeröi kullakin sairastavalla yksiölliset tekijät. Joillekin triggerinä voi toimia vähäinenkin määrä sairauden kieltämää ruoka-aineitta, toiselle riita ystävän tai kumppanin kanssa, kolmannelle epäonnistuminen tentissä ja työtehtävässä. Olennaista on, että triggeri saa sairastuneen tuntemaan itsensä jollain tavalla epäonnistuneeksi ihmiseksi. Epäonnistumisen tunnetta seuraa ajatus, että millään ei ole enää mitään väliä.

Ahmimiskohtaus palvelee ennen kaikkea sietämättömäksi kasvaneen ahdistuksen tai muiden epämukavien tunteiden turruttamista. Samalla tietysti nälkiintynyt keho ja mieli saa lujasti kaipaamaansa ravintoa. Ahmimiskohtaus voi olla isojen ruokamäärien lisäksi (objektiivinen ahmiminen) myös ns. subjektiivista ahmimista, jolloin ahmittu/syöty ruokamäärä on pienehkö, mutta sairastava kokee silti menettävänsä syömisen hallinnan. Ahmitun ruokamäärän suuruus ei kerro bulimian vakavuudesta, vaan bulimia on aina yhtä vaarallinen erityisesti kehoa äärimmilleen rasittavien tyhjentäytymiskeinojen vuoksi.

Ahmimiskohtauksen jälkeen sairastava kokee häpeää ja itseinhoa sekä pelkää lihovansa ahmitusta ruoasta. Tästä seuraa tyhjentäytyminen, josta puolestaan seuraa lisää häpeää ja syyllisyyttä sekä lupaus itselle, että tämä oli viimeinen kerta, huomenna alan taas paremmaksi ihmiseksi, kunnon kansalaiseksi ja otan itsestäni niskasta kiinni ja alan taas tiukasti rajoittaa syömisiäni.

Olen tarkoitukselle yksinkertaistanut noidankehän, mutta esimerkin avulla on helppo saada kiinni, millä logiikalla bulimia toimii. Bulimiaa hoidettaessa syömisoireiden hallintaan saaminen on toipumisen ensimmäinen edellytys. Niin kauan kuin keho ja mieli ovat nälkäiset ja aliravitut, ei toipuminen ole mahdollista eikä noidankehä katkea.

Kirsi Broström, toiminnanjohtaja, Syömishäiriöliitto – SYLI ry

PS. Suosittelen lämpimästi lukuvinkiksi kaikille bulimiaa sairastastaville ja bulimisesti oireileville Nälkäinen sydän – Parane bulimiasta -itsehoito-opasta. Kirja toimii hoidon tukena ja sen avulla on mahdollista päästä irti bulimisista käytös- ja ajatusmalleista. Kirjassa esitellään käytännössä toimiviksi todettuja keinoja, jotka vähentävät oireilua ja lisäävät itsetuntemusta.

Arkistot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta