Syömishäiriödiagnoosit osa 4: epätyypillinen syömishäiriö

2.9.2019

Tämä kirjoitus on syömishäiriödiagnooseja käsittelevän postaussarjan ekstrapostaus. Postaussarjan johdantokirjoituksessa puhuttiin siitä, että diagnoosia oleellisempaa on oireilun vaikutus fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin sekä arjen toimintakykyyn. Apua saa ja pitää hakea, jos tunnistaa itsessään syömishäiriölle tyypillisiä ajattelu- ja käyttäytymismalleja, riippumatta siitä, täyttääkö oma oireilu syömishäiriölle asetetut diagnoosikriteerit. Sarjan ensimmäisessä osassa perehdyttiin ahmintahäiriöön (BED), toisessa osassa bulimiaan ja kolmannessa osassa anoreksiaan. 

***

Epätyypillinen syömishäiriö on ihan oikea syömishäiriö – se ei ole epäonnistunut syömishäiriö eikä höpöhöpödiagnoosi. Syömishäiriöistä tunnetuin se ei ehkä ole, mutta yleisin se kiistatta on. Lähes puolet syömishäiriön vuoksi hoitoon hakeutuvista sairastaa epätyypillistä syömishäiriötä.

Epätyypillinen syömishäiriö – eli mikä?

Epätyypillisestä syömishäiriöstä on kyse, kun se ei täytä kaikkia laihuushäiriön, ahmimishäiriön tai muun määritellyn syömishäiriön diagnostisia kriteerejä. Nimi ei siis suinkaan kerro siitä, millaista tai kuinka vakavaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista haittaa se ihmisen elämässä aiheuttaa. Epätyypillistä syömishäiriötä sairastavan tilanne voi olla yhtä vaikea kuin laihuushäiriötä tai ahmimishäiriötä sairastavan tilanne. Kyseessä ei siis ole vähemmän vakava syömishäiriö, joka olisi automaattisesti helpommin hoidettavissa.

Epätyypillistä syömishäiriötä sairastava henkilö voi esimerkiksi sairastaa laihuushäiriön oirekuvan mukaista syömishäiriön muotoa, mutta naisilla kuukautiset eivät ole jääneet pois rankasta laihtumisesta tai alipainosta huolimatta tai paino ei ole laskenut niin paljon, kuin laihuushäiriödiagnoosi edellyttää. Henkilö voi myös olla ahmimishäiriölle tyypillisessä ahmimisen ja tyhjentäytymisen kierteessä, mutta oireita ilmenee harvemmin tai kierre ei kestä niin pitkään kuin ahmimishäiriön diagnoosi edellyttää.

Epätyypillisen syömishäiriön oireisiin kuuluvat muun muassa ruuan jatkuva ajatteleminen sekä syömiseen ja ruokailuun liittyvien tunteiden häiriintyminen. Syömiskäyttäytyminen voi vaihdella paastoamisen, ahmimisen ja normaalin syömisen välillä. Ihan niin kuin muissakin syömishäiriötyypeissä, sairastunut käyttää runsaasti aikaa ja energiaa syömisen, painon ja ulkonäön tarkkailuun. Syömiskäyttäytymiseen liittyy samalla tavalla häpeää, itseinhoa, ahdistusta ja salailua kuin diagnoosikriteerien mukaisessa syömishäiriössäkin.

Ortoreksiasta ja ns. fitness-elämäntavasta

Vaikka ortoreksia (pakonomainen terveellinen syöminen tai elämäntapa) ei ole virallinen syömishäiriödiagnoosi, nostan sen tähän, sillä siitä puhutaan paljon ja se herättää paljon keskustelua esimerkiksi pitämillämme luennoilla ja meille tulleissa mediayhteydenotoissa. Monella myös ortoreksia on joko edeltänyt laihuushäiriötä tai toipuminen on tapahtunut ortoreksia-vaiheen kautta. Monessa tapauksessa ortoreksia voidaankin katsoa epätyypilliseksi laihuushäiriöksi. Ortoreksialle tyypillisen ylikorostuneen ja joustamattoman terveellisen syömisen taustalla on usein laihuushäiriöön yhdistettävää ajattelua omasta kehosta ja itsestä.

Meiltä kysytään usein, onko fitness ortoreksiaa? Jätetään tässä yhteydessä pois fitness-kilpaurheilu (kisadieetti ei ole normaali, eikä sen ole tarkoitus olla normaali, sillä sen avulla tähdätään lavakuntoon, jonka ei ole tarkoitus kestää kisahetkeä kauempaa) ja keskitytään ns. fitness-elämäntapaan. Yksinkertaistettuna ajatus lienee terveellisestä elämäntavasta: liikuntaa ja ravitsevaa ruokaa. Aika harvoin kuitenkaan ihan näin. Aika usein ns. fitness-elämäntapa alkaa muistuttamaan ihan sitä fitness-kilpaurheilua: tarkkaan suunnitellut ja ajoitetut treenit ja tiukkaan suunniteltu ruokavalio, josta on karsittu kaikki ”epäterveellinen”. Fitness-elämäntapaan saattaa liittyä myös cheat-päivät, jolloin saa syödä niitä ”ei-sallittuja”, ”huonoja valintoja”. Tai sitten voi tulla vain muuten repsahduksia ja sen jälkeen paluuta fitness-elämäntapaan.

Mitä pahaa sitten siinä on, että ihminen treenaa paljon, syö (mahdollisesti) riittävästi ja terveellisesti ja näyttää terveyden perikuvalta (tai siltä, mitä olemme tottuneet pitämään terveyden perikuvana, toim. huom.)? Ei (välttämättä) mitään. Kaikki oikeastaan riippuu taustalla vaikuttavista ajatusmalleista, käsityksistä omasta itsestä ihmisenä (kelpaanko, olenko arvokas ja riittävän hyvä, selviydynkö elämän tuomista haasteista ja muutoksista) ilman sitä suunniteltua treeniä ja ruokavaliota. Miten omanarvontunnon ja käyttäytymisen käy, kun sairastuu tai loukkaantuu? Miten epäonnistunut treeni vaikuttaa käsitykseen itsestä? Mitä tapahtuu, jos ei pääsekään treenaamaan tai joutuu tilanteeseen, ettei voi noudattaa ruokavaliota? Jääkö jotain elämälle merkityksellisiä asioita kokematta ja näkemättä oman treeniohjelman ja/tai ruokavalion takia? Opastaisiko vanhempana oman jälkikasvunsa noudattamaan samankaltaista elämää vai kehottaisiko hölläämään hieman ja nauttimaan elämän muistakin sävyistä? Muun muassa tällaisten kysymysten avulla pystytään kartoittamaan onko käyttäytyminen terveen rajoissa, häiriintynyttä vai voiko kyseessä olla näennäisen terveen elämäntavan sijaan epätyypillinen syömishäiriö.

Mikä sitten erottaa häiriintyneen syömisen (joka on yksi syömishäiriön oire) syömishäiriöstä? Syömishäiriössä oireet ovat vaarallisia psyykkiselle ja fyysiselle terveydelle. Syömishäiriö vaikuttaa myös arkiseen toimintakykyyn, seksuaalisuuteen sekä sosiaalisiin suhteisiin. Oikeastaan ihan kaikkeen.

Se on syömishäiriö siinä missä muutkin

Epätyypillinen syömishäiriö ei siis lopulta poikkea muutamaa diagnostisen kriteerin kohtaa lukuun ottamatta muista syömishäiriöistä. Se on syömishäiriö siinä missä muutkin. Diagnoosit auttavat terveydenhuollossa kartoittamaan sairastuneen oirekuvaa ja toimintaa ja etsimään sopivia vaihtoehtoja toipumisen tueksi. Syömishäiriödiagnooseissa ei ole yhtä ylitse muiden eikä mikään ole toistaan parempi. Syömishäiriö on aina vakavasti otettava sairaus. Tyypillinen tai epätyypillinen – syömishäiriöstä tulee puhua ja siihen saa ja tulee hakea apua!

Uura-Liina Lahti, toiminnanohjaaja, Etelän-SYLI ry

Arkistot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta