Kuvassa heitetään valmistujaislakkeja ilmaan koulun edessä.

Syömishäiriö vaikuttaa elämässä ihan kaikkeen: opiskelu, työnteko, alavalinnat

24.2.2020

Syömishäiriöistä puhuttaessa pääpaino on usein oirekuvassa: rajoitetaanko syömistä, onko ahmintaa, kompensaatiokäyttäytymistä ja pakkoliikuntaa, onko ali- vai ylipainoa jne. Puhutaan ravitsemuskuntoutuksesta, fyysisen tilan korjaamisesta, psyykkisen voinnin paranemisesta. Tässä blogissa on avarrettu tätä oirekuvaan keskittyvää puhetta ja kirjoitettu muun muassa syömishäiriön vaikutuksista ihmissuhteisiin, seksuaalisuuteen ja pukeutumiseen sekä ostoskäyttäytymiseen. Tällä kertaa käydään läpi syömishäiriön vaikutuksia opiskeluun ja työntekoon.

Selviytymistarinoista…

Syömishäiriötä sairastavia pidetään usein kympin tyttöinä ja poikina, suorittajina, aikaansaavina, ahkerina puurtajina, tarkkoina, perfektionistisina ja itseltään paljon vaativina. Aika monen kohdalla tämä pitääkin paikkansa: koulut ja opiskelut suoritetaan hyvin arvosanoin, harrastuksissa pärjätään hienosti ja työelämässäkin moni on aikaansaava, luotettava ja avulias työkaveri. Ulospäin kaikki voi näyttää hyvältä huolimatta siitä, minkälainen sisäinen maailma sairastuneella itsellään on. Hyvien arvosanojen taustalla voi olla kohtuuton määrä sääntöjen ja rutiinien määrittämää työtä, harrastuksissa voi olla pakonomaista viilaamista ja yrittämistä, jotta ansaitsisi itselleen levon. Työ voi niin ikään olla pakonomaista puurtamista aamuvarhaisesta iltamyöhään; keino saada jonkin tason arvokkuuden tai merkityksellisyyden kokemus. Alavalinnat on voinut myös määräytyä oletettujen odotusten mukaan (esim ajatus, että meidän perheessä kaikki ovat…) tai on jätetty hakematta opiskelemaan jotain sen takia, että pelkää epäonnistuvansa.

Syömishäiriöstä huolimatta monet sairastuneet pystyvät hoitamaan koulunsa ja opiskelunsa ja pääsevät työelämään kiinni. Syömishäiriö tekee elämästä raskasta ja mielen sisäisen vankilan. Suurella todennäköisyydellä moni sairastuneista kuitenkin toipuu matkan varrella ja saadaan toipumistarinoita – valtavan tärkeitä, ymmärrystä lisääviä ja toivoa herättäviä toipumistarinoita. Nämä ovat selviytymistarinoita, joita on ilo kuulla ja välittää kuultavaksi.

…selviämisen tarinoihin

Omassa työssäni kohtaan myös toisenlaisia selviytymistarinoita. Ne ovat päivästä toiseen selviämisen tarinoita. Ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole eläneet nuoruuttaan vaan viettäneet sen osastoilla. Opiskelemaan on ehkä menty sinne, mihin voimavarat ovat yltäneet eikä sinne, mihin unelmat olisivat ohjanneet. Sairastaminen ja toistuvat osastojaksot ovat myös haitanneet opintojen etenemistä, ystävyyssuhteiden luomista tai ylläpitoa. Työelämään siirtyminen tai siellä pysyminen on ollut täysin mahdotonta huonovointisuuden takia. Kuntoutujille on ehkä tarjottu työkokeiluja mutta onnistumisten ja voimaantumisen sijaan hyvää tarkoittavat työkokeilut ovat saattaneet sysätä kuntoutujan entistä suurempaan ahdinkoon, mikäli työnkuva ja ohjaus eivät ole mitoitettu oikein. Nuoresta iästä, lahjakkuudesta ja älykkyydestä huolimatta osa on siirretty työkyvyttömyyseläkkeelle.

Mitä se sitten tarkoittaa, että jää työelämän ulkopuolelle. Paljon. Se ei ole jatkuvaa lomaa. Sairaudet eivät häviä työkyvyttömyyseläkkeen myötä. Ne ovat edelleen mukana matkassa päivästä toiseen, hoitokontaktista ja –käynnistä toiseen. Oma vointi voi heitellä rajustikin päivästä toiseen. Osalle päätös on yhtäältä helpotus: ei tarvitse joka vuosi käydä läpi samaa paperisotaa ja byrokratiaa toimeentulon eteen. Eikä enää pettymyksiä tuovia työkokeiluja tai pettymyksen tunnetta siitä, etten vieläkään ole toipunut. Toisaalta alkaa taistelu merkityksettömyyden ja arvottomuuden tunteen kanssa, olemassa olon oikeudesta. Mitä minä olen, jos en tee työkseni mitään, en edes opiskele. Mitä teen ajatukselle, ettei minun toipumiseeni enää uskota. Minun suhteeni on luovutettu.

Työ ei ole ihmisarvokysymys

Määrittääkö työ todella ketä ja mitä olemme? Eihän se työ kerro meistä oikeastaan muuta, kuin mistä saamme tulomme ja minkälaisten asioiden äärellä tykkäämme käyttää aikaamme, kehittää itseämme ja osaamistamme tai mihin olemme ajatuneet olosuhteiden seurauksena. Puheessa ja uusiin ihmisiin tutustuessa tai vanhoja tuttuja tavatessa työ nousee kuitenkin usein ensimmäisten asioiden joukossa esiin. Tämä on tietysti luonnollista siinä mielessä, että työ vie ison osan valveillaoloajastamme puhumattakaan sitten sen kansantaloudellisesta merkityksestä. Ihmisyyden nimissä työn merkitys ei kuitenkaan ole ihmisarvokysymys. Työ ei määritä arvoamme, älykkyyttämme, persoonallisuuttamme tai kykyä olla ihminen ihmiselle.

Sinulle, jonka toipumistarinaa ei ole kirjoitettu

Sinulle, joka et ole vielä toipunut pitkäaikaisesta syömishäiriöstä, sinulle, jolla on muuta psyykkistä oireilua syömishäiriön rinnalla, sinulle, joka et ole saanut elää nuoruuttasi terveen nuoren tavoin, sinulle, joka olet jättänyt opintosi kesken tai jäänyt syömishäiriön ja/tai muun psyykkisen oireilun takia työkyvyttömyyseläkkeelle, sinulle, joka koet ettei sanat riitä kertomaan kärsimääsi, koska ne on jo toipumistarinoissa kulutettu. Sinulle minä haluan sanoa, että olet yhtä arvokas kuin kuka tahansa muu; sinulla on oikeus hoitaa itseäsi ja tehdä itsellesi mieluisia asioita; oikeus kehittää itseäsi oman jaksamisesi, innostuksesi ja kiinnostuksesi mukaan.

Sinä riität ja kelpaat.

Uura-Liina Lahti, toiminnanohjaaja, Etelän-SYLI ry

Arkistot

2 vastausta artikkeliin “Syömishäiriö vaikuttaa elämässä ihan kaikkeen: opiskelu, työnteko, alavalinnat”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta