Kuvassa käärmeeltä näyttävä sini- ja vihreäraidallinen lankakerä ja lelukoira katsovat toisiaan.

Syömishäiriötyö haastaa ja palkitsee – kohtaatko ihmisen vai stereotypian?

1.3.2021

Tammikuun Syömishäiriöpäivät -webinaarissa oli tarjolla mielenkiintoinen keskustelunavaus asenteista syömishäiriötä sairastavia kohtaan. Kehityspsykologian dosentti, psykoterapeutti, Fredrika-klinikan toiminnanjohtaja ja Syömishäiriöliiton puheenjohtaja Rasmus Isomaa kertoi syömishäiriöammattilaisten asenteisiin liittyvästä kansainvälisestä tutkimuksesta sekä omasta tutkimuksestaan puheenvuorossaan ”Syömishäiriötyö haastaa ja palkitsee”. Puheenvuoron jälkeen järjestetyssä ”Sanoilla on merkitystä – kokemuksia kohtaamisista” -paneelikeskustelussa kuultiin sairastuneiden ja oireilevien kokemuksia tilanteista, joissa heidät oli kohdattu luottamuksellista hoitosuhdetta edistävästi tai sitä estävästi.

Tavoite on niin hoitoa tarjoavilla kuin sitä vastaanottavilla tahoilla yhteinen: sairastuneen toipumisen ja hyvinvoinnin edistäminen. Isomaa kertoi puheenvuorossaan, että ammattilaisten asenteet vaikuttavat kuitenkin syömishäiriön tunnistamiseen, tarjottavaan hoitoon, vuorovaikutussuhteeseen ja siten myös hoitotuloksiin – joten omista asenteistaan on syytä olla tietoinen.

Puheenvuorossa esiteltiin ammattilaisten asenteita ja syitä niiden taustalla:

Ensinnäkin syömishäiriötyö on haastavaa, koska yhteistä tekijää sairastuneille ei juuri ole. Tyypillistä syömishäiriötä ei oikeastaan ole olemassa. Sairastumisikä (ja sitä myötä myös potilaiden ikä ja elämäntilanteiden kirjo) vaihtelee, ensisijainen hoitomuoto puuttuu ja samanaikaissairastavuus on yleistä. On siis ymmärrettävä, että yhtä, kahta tai edes muutamaa totuutta syömishäiriöistä ei ole.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan yleislääkäreillä ja sairaanhoitajilla on todettu olevan pessimistisiä asenteita syömishäiriöpotilaita kohtaan. Syömishäiriöpotilaat koetaan vaikeiksi, manipulatiivisiksi ja koetaan, että he kuluttavat ammattilaisten aikaa. Toisessa tutkimuksessa, johon Isomaa viittasi, vain 14 % lääkäriopiskelijoista ja vastavalmistuneista lääkäreistä koki syömishäiriöpotilaiden kanssa työskentelyn mielekkääksi.

Sanoilla on merkitystä – kokemuksia syömishäiriötä sairastavan kohtaamisesta

Paneelikeskustelussa panelistit kertoivat omia kokemuksiaan vastaanottotilanteista. Kuulimme, miten saattaa tulla kohdatuksi, kun ei vastaakaan syömishäiriöstereotypiaa ”laiha, nuori tyttö”. Kuulimme esimerkkejä, ymmärretäänkö myös nuorelta mieheltä kysyä epäselvää laihtumista selviteltäessä, syökö hän, vai keskitytäänkö ennemmin tutkimaan keliakiaa ja ottamaan verikokeita. Pakotetaanko syömishäiriötä sairastava neljän lapsen äiti ”vertaistuen” nimissä keskustelemaan omista syömishäiriöoireistaan lastensa ikäisten potilastovereiden kanssa (kieltäytymisestä tuli merkintä potilaspapereihin hoitovastaisuudesta). Entä sitten, kun työuupumustaan oireileva menee uupumusoireiden vuoksi tapaamaan työterveyslääkäriä – ja saakin yli tunnin luennon lihavuuden vaaroista ja riskeistä, koska sattuu olemaan lihava.

Missä on ammattitaitomme näissä tilanteissa? Ketä olemme kohtaamassa ja kuka määrittää, mitä tarkoitusta kohtaaminen näissä tilanteissa palvelee?

On mahdollista, että suoraa yhtäläisyysmerkkiä ammattilaisten asenteiden ja juuri näiden, epäonnistuneiden kohtaamiskokemusten välillä ei voida vetää – myös hoidon järjestämisellä, organisaatiorakenteilla ja resursseilla voi olla osansa. Tarkasteltaessa asenteiden ja näiden heikosti sujuneiden kohtaamistilanteiden juurisyitä on kuitenkin mielenkiintoista, että Isomaan omassa tutkimuksessa eri koulutusaloilla työskentelevistä sote-alan ammattilaisista 29 % kertoo, ettei pohjakoulutuksessaan saanut lainkaan tietoa syömishäiriöistä. Lienee selvää, että jos koulutuksessa ei edes puhuta syömishäiriöstä, ei osaamista tai ymmärrystä niihin potilastilanteissakaan löydy.

Isomaan tutkimuksessa 41 % sote-alan ammattilaisista kertoo kuulleensa toisten ammattilaisten suusta kielteisiä kommentteja lihavista potilaista. Tuleeko mieleen mitään muuta ulkoista piirrettä, jota ammattilaiset kommentoisivat kielteisesti potilaissaan yhtä yleisesti? Jos työpaikalla vallitsee negatiivinen puhe tietyn näköisistä tai -kokoisista potilaista, on oikeutettua kysyä, miten se vaikuttaa potilaiden kohtaamiseen vastaanottotilanteessa.

Yhtä oikeutettua on pohtia, mitä tapahtuu syömishäiriöoireisen luottamukselle omaa hoitoa kohtaan, jos hoitoyksikön kahvihuoneesta kuuluu, kun henkilökunta todentaa ääneen omaa rikkinäistä ruokasuhdettaan (”Voikohan tätä pullaa ottaa? Pitääpä lähteä lenkille illalla, jos otan!”).

Kättä pidempää syömishäiriötyöhön

Isomaan puheenvuorossa ja paneelikeskustelussa tarjottiin toimivia työkaluja syömishäiriöammattilaisille. Mitään oikotietä oman osaamisen kehittämiseen nämä työkalut eivät tarjoa, mutta sitäkin hedelmällisempää pohjaa oman ymmärryksen kehittymiselle. Samat työkalut ovat varmasti paikallaan missä tahansa ihmistyössä:

  • Ole utelias ja kärsivällinen
  • Kouluttaudu ja hanki ymmärrystä
  • Varmista hyvä ohjaus ja tee yhteistyötä (kollegojen, mutta myös potilaiden ja heidän läheistensä kanssa)

Panelistien toive jokaisen ihmisen kohtaamisesta omana, ainutlaatuisena itsenään sopii hienosti listan jatkoksi. Jos et tiedä, älä oleta. Jos kohtaat stereotypian, vahvistat stereotypiaa. Jos kohtaat ihmisen, vahvistat ihmistä.

Oman ammatillisuuden vahvistaminen kapealla erityisosaamisella tai yksittäisillä menetelmillä ja tehtävillä ei kanna, jos ei ole valmis katsomaan stereotypioiden ja ennakkoasenteiden ohi. Jos emme itse uskalla asettua olemaan läsnä apua hakevien kanssa, emme voi odottaa luottamusta heiltäkään. Työkalut ovat vain työkaluja, me itse määritämme, miten niitä käytämme. Meillä, terveydenhuollon ammattilaisilla, on painava rooli sekä valta ja vastuu: voimme olla avunsaantia estämässä tai sitä edistämässä.

Kumman valitset?

Ritva Näräkkä
järjestösuunnittelija, Syömishäiriöliitto – SYLI
toimintaterapeutti

Arkistot

Archives

2 vastausta artikkeliin “Syömishäiriötyö haastaa ja palkitsee – kohtaatko ihmisen vai stereotypian?”

  1. Asiaa! Niin monesti on joutunut kohtaamaan kielteisiä asenteita hoidon puolelta meitä potilaita kohtaan, mikä nyt ei ainakaan yhtään auta jo ennestään vaikeaa tilannetta (esim. osastolle joutumista). Se tekee ihan surulliseksi… Voi kun mahdollisimman moni lukisi tämän ja kohtelisi jokaista syömishäiriötä sairastavaa avoimin mielin. Olemme kaikki ainutlaatuisia ihmisiä, yksilöitä.

    • Kiitos hurjasti kommentista. Kielteiset asenteet ovat valitettavan yleisiä meidänkin kokemuksemme mukaan. Jatketaan työtä sen eteen, että jatkossa olisi asiat toisin! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta