Vastuullisempaa painopuhetta vuoteen 2020

13.1.2020

Tammikuu. Uuden vuoden alku. Uuden vuosikymmenen alku. Nyt jos koskaan. Kyllä, nyt jos koskaan on aika tehdä ryhtiliike. Ottaa itseään oikein kunnolla niskasta kiinni. Kaivaa se kadoksissa ollut itsekuri esiin. Minä pystyn siihen! On vihdoin ja viimein aika opetella, miten siitä painosta sitten pitäisi puhua.

Paino ja terveys

En yritä enkä edes halua kiistää kaikkia niitä tutkimuksia ja tilastoja, jotka todistavat esimerkiksi lihavuuteen liittyvät terveysriskit. Olen tietoinen siitä, että lihavuus on yleistynyt ja sen myötä pitkä lista eri sairauksia. Ymmärrän kansanterveydellisen huolen, mikä liittyy aiheeseen.

Sen sijaan yritän ja haluan kyseenalaistaa painon aseman ja roolin, kun puhutaan terveydestä ja hyvinvoinnista. Haluan kyseenalaistaa, saavutetaanko lihavuuden yleistymisen kauhistelemisella, sairastumisriskeillä pelottelulla ja huoleen naamioidulla painokuittailulla mitään hyvää. Näyttö sen puolesta on ainakin toistaiseksi kovin heikkoa.

Paino ei ole ongelma vaan mittarilukema

Olemme tottuneet pitämään painoa ongelmana, varsinkin silloin kun sitä on enemmän kuin tilastollisesti olisi terveyden kannalta hyväksi olla. Onko ongelma silloin todella se paino? Saadaanko ongelma ratkaistua painoon tarttumisella, painosta puhumisella, punnitsemisella? Onko ongelma ratkaistu, kun sahataan yksi raaja pois ja paino laskee tämän sahaamisen myötä nätisti annettuun viitealueeseen?

No eihän se ole. Paino on mittarilukema, johon vaikuttaa eletyn elämän pituinen ja jokaisella omannäköinen tarina. Ihmisen painossa ei koskaan ole kyse vain siitä, kuinka paljon tai vähän on syönyt ja liikkunut. Harva ihminen on lihava siksi, että on valinnut ja halunnut olla lihava, tykkää erityisen paljon ruoasta tai ei omaa riittävästi itsekuria.

Ongelma on joku muu kuin paino sinänsä. Ongelma on myös terveydenhuollon tai hyvinvointialan ammattilainen, joka ajattelee tehneensä työnsä hyvin, kun kertoo ihmiselle, että ”hei, olet lihava, laihduta”, kirjaa papereihin, että paino otettu puheeksi asiakkaan kanssa, ja seuraava! (Noin niin kuin superkärjistetysti.)

Jos ammattilaisella ei ole mahdollisuutta tarjota apua, tukea, aikaa ja osaamista painon taustalla mahdollisesti vaikuttavan rikkinäisen keho- ja ruokasuhteen läpikäymiseen, on parempi, että ei ota painoa puheeksi ollenkaan.

Punnitseminen ja terveys

Terveydenhuolto ja hyvinvointiala tuntuu rakastavan ihmisten punnitsemista. Kyllähän nyt pitää tietää, mitä ihminen painaa! Kyllähän ihmisen itse varsinkin pitää tietää, mitä painaa!

Tarvitseeko todella? Vai olisiko syytä kyseenalaistaa punnitsemisrutiinia ja miettiä, mitä tämä yksittäinen mittaustulos oikeastaan kertoo ihmisestä? Onko se oikeasti tarpeellinen tieto juuri nyt, juuri tässä tilanteessa? Kumpi kertoo ihmisen terveydestä ja hyvinvoinnista enemmän, vaa’an lukema vai reaktio, minkä punnitseminen ja oman painolukeman kohtaaminen aiheuttaa?

Minut saa punnita niin monta kertaa kuin haluaa, oli se perusteltua tai ei, koska minua, ajatuksiani, tunteitani ja käyttäytymistäni oman painolukeman kohtaaminen ei hetkauta enää suuntaan eikä toiseen. Olen vuosien rämpimisen jälkeen oppinut suhtautumaan painooni yhtä suurella latauksella kuin kengännumerooni ja jatkamaan tyynen rauhallista elämääni tyynen rauhallisena myös punnitsemistilanteen jälkeen. Valitettavan harva meistä kuitenkin nousee puntarille ja kohtaa oman painolukemansa samoin kuin minä (nykyään) eli ilman, että se aiheuttaisi jonkinlaista tunnereaktiota suuntaan tai toiseen. Valitettavan moni jännittää, pelkää ja murehtii pitkään etukäteen tilanteita, joissa tietää tulevansa punnituksi. Tätä ei voi, ei vaan voi jättää huomioimatta, jos ja kun työkaluna on henkilövaaka ja jos ja kun haluaa tehdä työtään vastuullisesti. Jos on oikeasti kiinnostunut ihmisen terveydestä, eikä vain näennäisesti.

Haastan siksi jokaisen terveydenhuollossa, hyvinvointi- ja liikunta-alalla työskentelevän kyseenalaistamaan rutiininomaista punnitsemista osana asiakkaan kohtaamista. Mitä kamalaa tapahtuu, jos en punnitsekaan. Voisiko punnitsematta jättäminen ohjata sekä minun itseni että asiakkaan ajatuksia kohti jotain hyvinvoinnin kannalta oleellisempaa?

Mitä itse painat ja mitä siitä ajattelet?

Terveydenhuollon, hyvinvoinnin tai liikunnan alalla työskenteleminen ei automaattisesti tarkoita, että ammattilaisen oma ruoka-, liikkumis- ja painosuhde olisi kunnossa. Itseasiassa päinvastoin. Uskallan väittää, että terveydenhuolto, hyvinvointi- ja liikunta-ala on nykymuodossaan laajalti häiriintyneelle ja vääristyneelle käyttäytymiselle ja ajattelulle altistavaa. Uskallan väittää, että alalle myös hakeutuu tavallista enemmän ihmisiä, joilla on oman ruoka-, keho-, liikkumis- ja painosuhteensa kanssa ongelmia. Koska jostain syystähän juuri se tietty ala kiinnostaa.

Vääristyneet ja häiriintyneet ajatukset ja asenteet liittyen syömiseen, liikkumiseen, lihavuuteen, omaan kehoon ja omaan painoon välittyvät AINA ihmiskohtaamistilanteissa eteenpäin. Vastuullinen työskentely terveydenhuollon-, hyvinvoinnin tai liikunnan alalla edellyttää siksi ammattilaisen oman painosuhteen ja laajemminkin kehosuhteen, ruokasuhteen ja liikkumissuhteen rehellistä tarkastelua, mahdollisten (lue: todennäköisten) kipukohtien tunnistamista ja niiden aktiivista työstämistä.

Uskallan lisäksi väittää, että terveydenhuollossa, hyvinvointi- ja liikunta-alalla (varsinkin yksityisellä/kaupallisella puolella) työskentelee paljon ihmisiä, jotka ovat kehojensa kanssa hyvin etuoikeutettuja. Valkoihoisia, cis-sukupuolisia, painoindeksin mukaan normaalipainoisia, muottiin mahtuvia. Vastuulliseen työskentelyyn kuuluu oman etuoikeutetun aseman tunnistaminen ja tunnustaminen. Siihen kuuluu mm. sen myöntäminen, että esimerkiksi hoikkuus ei ole onnistumista, itsekuria, uhrautumista ja ihmisen omaa ansiota, vaan oma elämäntarina on monessa käänteessä mahdollistanut tilanteen.

Paino ja ihmisarvo

Meillä jokaisella on oikeus olla olemassa riippumatta siitä, minkä kokoinen, muotoinen, värinen tai kykyinen keho on. Meillä jokaisella on oikeus näkyä ja kuulua riippumatta siitä minkä kokoinen, muotoinen, värinen tai kykyinen keho on. Meillä jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi ja kohdelluksi tasavertaisena ihmisenä riippumatta siitä, minkä kokoinen, muotoinen, värinen tai kykyinen keho on.

Hyväksytyksi tulemisen kokemus ei tiettävästi ole terveysriski.

Katri Mikkilä, asiantuntija, Syömishäiriöliitto – SYLI ry

***

Niinpä. Helppohan se on minun täältä huudella, jos ei ole mitään kättä pidempää antaa vaihtoehdoksi. Eiku ai niin, kohta on! Miten siitä painosta sitten pitäisi puhua? – opas vastuulliseen painopuheeseen lähti painoon viime viikolla. Me ollaan kirjoitettu se ihan ite,  ja se on suunnattu terveydenhuolto-, hyvinvointi- ja liikunta-alan ammattilaisille. Sitä voi tilata maksutta käyttöönsä heti, kun se saadaan painosta pihalle, ja kyllä, aiotaan kertoa siitä kovaan ääneen kaikilla mahdollisilla kanavilla, heti kun se tapahtuu. Makupaloja oppaasta oli tässä blogitekstissä (tunnistat kursivoinnista).

Aika siistiä, eikö?

EDIT: Miten siitä painosta sitten pitäisi puhua? -opas vastuulliseen painopuheeseen luettavissa, tulostettavissa ja/tai tilattavissa täältä.

Arkistot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta