Ydinuskomusten voittaminen osana syömishäiriöstä toipumista

27.5.2019

Osallistuin Sexpon järjestämään SEKS2019-koulutukseen, jonka teemana oli Addiktiot – näkökulmia riippuvuuksiin. Koulutuspäivässä käsiteltiin syömishäiriöitä, läheis- ja päihderiippuvuutta ja viimeisenä muttei vähäisempänä psykoterapeutti Paula Hall luennoi  aiheesta Understanding Compulsive Sexual Behaviour Disorder.

Esityksensä lopussa Paula esitteli C.H.O.I.C.E- eli valinta-toipumismallin, jota klinikallaan käyttävät seksi- ja pornoaddiktiosta toipumiseen. Mallin ensimmäinen C-kirjain tarkoittaa “Challenge core beliefs”, voita ydinuskomukset. Ydinuskomukset ovat usein jo lapsuuden erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja elämänkokemuksissa syntyneitä uskomuksia itsestä. Ne kertovat pidämmekö itseämme arvokkaana, hyväksyttävänä ja osaavana vai hylättynä, arvottomana ja kykenemättömänä selviämään elämän tuomista haasteista. Koulutuspäivän aikana kävi hyvin selväksi, että negatiiviset ydinuskomukset itsestä ovat yhteistä monille riippuvuussairauksista kärsiville, myös syömishäiriöön sairastuneille.

Minkälaisia ydinuskomuksia olemme sitten syömishäiriöön sairastuneilta kohtaamistyössä kuulleet?

“Mä olen huono, mä en osaa mitään”

“Kukaan ei välitä minusta”

“Mä en riitä”

“Mä olen kelpaamaton paska”

“Mä olen arvoton, mulla ei ole mitään merkitystä”

“Mä olen ällöttävä”

“Mä en pysty mihinkään, mä olen luuseri”

“Mä epäonnistun aina”

Kuulostaako tutulta?

Kuten jo alussa mainitsin, koulutuksessa oli myös syömishäiriöosuus, jonka piti psykoterapeutti Kirsi Valasti. Kirsi puhui syömishäiriöistä riittämättömyys- ja kelpaamattomuustauteina. Riittämättömyyden ilmentymiä ovat valtava epäonnistumisen pelko, turvattomuus ja pakonomainen jaksaminen. Kelpaamattomuus puolestaan ilmenee turvattomuuden lisäksi häpeänä sekä ajatuksena, että paino määrittää ihmisen laiskuutta, tyhmyyttä ja rumuutta. Kun katsoo, minkälaisia ydinuskomuksia olemme kohtaamistyössä syömishäiriöön sairastuneilta kuulleet, niin melko osuvalta Kirsin esitystapa vaikuttaa.

Vaikka negatiiviset ydinuskomukset omasta itsestä ovat usein vahvoja ja eletty elämä selviytymiskeinoineen on niitä vahvistanut, on lohdullista tietää, että ydinuskomusten paikkaansa pitävyyttä ja pätevyyttä on mahdollista haastaa ja muuttaa. Se on haastavaa ja ottaa aikaa mutta yhdessä ammattilaisten, toipumista tukevien läheisten ja vertaisten kanssa se on mahdollista. Eräs kokemusasiantuntija kerran sanoi, että “oikeastaan vasta vertaistukiryhmässä todella ymmärsin, kun täysin vieraat ihmiset kuvasivat ajatuksia itsestään samoilla sanoilla kuin minä, että ne ajatukset on sitä sairautta, ei minua.”

Jokainen meistä on arvokas ja ainutlaatuinen omine lahjoineen ja haasteineen. Meillä jokaisella on oikeus elää omaa itseä, muita ja ympäristöä kunnioittavaa elämää. Saamme pyytää, vastaanottaa ja antaa apua, levätä, kehittyä, olla luovia ja pitää huolta itsestämme ja ihmissuhteistamme. Saamme erehtyä ja oppia, olla armollisia itsellemme ja muille.

Tässä tekstissä en käsittele C.H.O.I.C.E. / valinta-toipumismallia sen enempää, mutta paljastan tähän loppuun sen kokonaisuudessaan:

C – Challenge core beliefs (voita ydinuskomukset)

H – Have a vision (aseta visio)

O – Overcome compulsive behaviors (lopeta pakonomainen käyttäytyminen)

I – Identify positive sexuality (identifioi positiivinen seksuaalisuus)

C – Connect with others (tukeudu muihin)

E – Establish confident recovery (askeleet pitkäkestoiseen toipumiseen)

Toipumismalli sisältää paljon samoja asioita, jotka auttavat myös syömishäiriöstä toipumiseen. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea siitä lisää Paula Hall:in uudesta teoksesta Koukussa seksiin (Understanding and Treating Sex and Pornography Addiction, suomentanut Karoliina Vuohtoniemi).

Ja ihan viimeiseksi lainaus edellä mainitusta kirjasta: “Toipumisessa ei ole kyse siitä, mistä luopuu, vaan siitä, mitä saa tilalle.”

Uura-Liina Lahti, toiminnanohjaaja, Etelän-SYLI ry

Arkistot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta