Rasmus Isomaa Syömishäiriöliiton uudeksi puheenjohtajaksi

Kuvassa on jalkapallopeli, jonka tarkoitus on kuvastaa yhteisöllisyyttä.
28.4.2020

Poikkeustilanteesta huolimatta Syömishäiriöliiton vuosikokous pidettiin 26.4.2020 sähköisiä välineitä hyödyntäen.

Syömishäiriöliiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kehityspsykologian dosentti, psykoterapeutti Rasmus Isomaa. Isomaa on syömishäiriöiden hoitoon erikoistuneen Pietarsaaressa toimivan Fredrika-klinikan toiminnanjohtaja, ja hänellä on pitkä kokemus sekä asiakas- että tutkimustyöstä. Isomaalla on vankka kokemus myös yhdistystoiminnasta. Hän on aiemmin toiminut mm. ammattilaisia yhteen kokoavan Suomen syömishäiriöyhdistyksen puheenjohtajana sekä pohjoismaisen Nordic Eating Disorder Society:n puheenjohtajana.

”Haluan erityisesti kehittää Syömishäiriöliiton yhteistyötä muiden alalla toimivien organisaatioiden kanssa sekä Suomessa, Pohjoismaissa että kansainvälisemminkin. Syömishäiriöosaaminen julkisella puolella on pitkälti keskittynyt erikoissairaanhoitoon ja sen sisällä toimivien erikoistuneisiin yksiköihin. Nämä yksiköt tavoittavat kuitenkin vain murto-osan sairastuneista. Haluankin olla mukana kehittämässä parempaa ymmärrystä syömishäiriöistä ja siten parempia edellytyksiä sairastavien hyvälle kohtaamiselle kaikilla terveydenhuollon tasoilla sekä laajemmin yhteiskunnassa”, kertoo Isomaa visioistaan.

Tea Viljanen toimi liiton puheenjohtaja vuosina 2016-2020

Ennen vuosikokousta Syömishäiriöliiton puheenjohtaja toimi ansiokkaasti neljän vuoden ajan Tea Viljanen. ”Syömishäiriöliitto on monella tapaa eri toimija kuin neljä vuotta sitten aloittaessani puheenjohtajana. Puheenjohtajakauteni aikana tehdyt muutokset olivat isoja, mutta jollain tapaa myös helppoja, kun piti kirkkaana mielessä tavoitteen: liitosta pitää tehdä aiempaa paremmin edustamiaan ryhmiä palveleva ja mahdollisimman ketterästi operoiva järjestö, ” muistelee Viljanen ensimmäisiä puheenjohtajavuosiaan.

”Uudistuneeseen liittoon on onnistuttu rekrytoimaan sitoutuneita ja upeita syömishäiriötyön ammattilaisia. Jätän puheenjohtajan nuijan Rasmus Isomaalle haikeana, mutta tyytyväisenä. Olen kiitollinen, että hallitukset ja vuosikokoukset matkan varrella uskalsivat luottaa minuun, kun organisaatiota uudistettiin. Uskon, että liitto astuu uuden puheenjohtajan ja tänä vuonna aloitettava uuden strategiatyön myötä seuraavalle portaalle”, kiteyttää Viljanen ajatuksiaan.

Syömishäiriöliiton hallitus vuonna 2020

Puheenjohtaja

  • Isomaa Rasmus

Varsinaiset jäsenet

  • Aaltonen Pihla
  • Mikkola Sirkku
  • Nyberg Reita
  • Siltanen Ville
  • Soini Eija
  • Uusi-Illikainen Marika

Varajäsenet 

  • Nordman Sina
  • Noutia Jasmine

Lämpimät onnittelut uudelle puheenjohtalle sekä hallitukselle!

Photo by Pascal Swier on Unsplash