Syömishäiriöiden hoito ei saa jäädä paitsioon sote-uudistuksessa
Syömishäiriötä sairastavat ovat olleet kovilla koronapandemian aikana. Arkirytmin katoaminen, sosiaalisten kontaktien puute sekä hoidon ja kuntoutuksen väheneminen ovat pahentaneet oireilua. Syömishäiriöistä jo toipuneet ovat raportoineet huolesta sairauden uusiutumisesta. Pitkittyvä koronatilanne vaikeuttaa oireilua entisestään.
Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat nuoret. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) syömishäiriöyksikössä ennustetaan 70 prosentin kasvua alaikäisten potilaiden määrässä vuoteen 2018 verrattuna. Syyskuussa julkaistun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselyn mukaan kolmannes kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tytöistä raportoi syömishäiriöoireilusta. Tuoreen korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia selvittäneen THL:n tutkimuksen mukaan joka kuudennella korkeakouluopiskelijalla oli riski sairastua syömishäiriöön.
Tänä vuonna sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus etenee toimeenpanoon aluevaalien myötä. On välttämätöntä, että uudistus toteutetaan siten, että operatiivisessa työssä oleville ammattilaisille tarjotaan riittävät mahdollisuudet ja työkalut hoitaa lisääntyviä syömishäiriöitä.
Syömishäiriöt ovat moniulotteisia sairauksia, joiden hoidossa ja kuntoutuksessa vaaditaan laaja-alaista osaamista niin psyyken, somatiikan kuin ravitsemuksenkin osalta. Syömishäiriöt ovat usein vaikeita sairauksia, ja pahimmillaan potilaan kielteiset kokemukset kohtaamisista ammattilaisten kanssa voivat hankaloittaa hoitoa.
On välttämätöntä panostaa koko terveydenhuollon henkilöstön syömishäiriöosaamiseen. Täydennyskoulutuksen tarve tulee huomioida sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutuksen kehittämishankkeessa. Alueiden pitää sitoutua siihen, että henkilöstö saa riittävästi täydennys- ja lisäkoulutusta.
Syömishäiriöt koskettavat Suomessa joka kuudetta naista ja joka neljättäkymmenettä miestä. Todellisuudessa sairastavien määrä on moninkertainen, sillä vain kolmasosa syömishäiriöistä tunnistetaan terveydenhuollossa.
Tulevat aluevaltuustot tekevät tärkeitä päätöksiä siitä, miten alueiden väestöpohjan mielenterveyspalveluiden tarpeisiin vastataan. Mielenterveysvelan umpeen kurominen edellyttää sekä tahtotilaa että resursseja. Palvelut on järjestettävä siten, että tunnistamisen lisäksi myös pitkittyneiden ja usein monisyisten syömishäiriöiden hoidon kokonaisuus toimii.
Varhainen puuttuminen lasten syömishäiriöoireiluun on tärkeä opiskeluhuollon tehtävä. Oppilas- ja opiskelijahuollon psykologi- ja kuraattoripalveluiden siirtyessä kunnilta hyvinvointialueen vastuulle on kiinnitettävä huomiota siihen, että oppilas- ja opiskelijahuolto toteutuu lähipalveluna, ennalta ehkäisevänä ja oppilaitosyhteisöä tukevana.
Kun palveluita uusilla hyvinvointialueilla organisoidaan, on syytä muistaa järjestöissä jo olemassa oleva sairauskohtainen asiantuntijuus, osaaminen ja kyky kohdata ihmiset matalalla kynnyksellä. Sote-keskusten ja järjestöjen yhteistyöhön tulee luoda selvät alueelliset rakenteet ja toimivat käytännöt. Integroimalla sote-järjestöt sote-keskuksiin siten, että järjestöjen ammatillinen sekä kokemuksellinen asiantuntijuus valjastetaan osaksi palveluita, voidaan saavuttaa potilaan hoidon kannalta merkittäviä hyötyjä.
Aluehallituksilla on myös mahdollisuus asettaa hyvinvointialueelle vaikuttamistoimielimiä, joissa järjestöillä on luonteva paikka tuoda esille osaamistaan. Alueiden tulisikin perustaa mielenterveysneuvostoja, joissa on mukana sairauskohtaista mielenterveysosaamista mukaan lukien syömishäiriöosaaminen.
Valtiontalouden huolestuttavassa tilanteessa on tärkeää löytää ratkaisuja, jotka luovat hyvinvointia kestävällä tavalla. Panostamalla mielenterveyteen voidaan saavuttaa merkittävää terveyshyötyä ja hyvinvointia niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin. Tuleville aluevaltuustoille nämä ovat arvovalintoja, jotka tulevat määrittämään hyvinvointivaltion suuntaa.
Sina Nordman, hallituksen jäsen, Syömishäiriöliitto
Kirsi Broström, toiminnanjohtaja, Syömishäiriöliitto