Vastaa viestintäkyselyyn – kehitetään yhdessä Syömishäiriöliiton toimintaa

Kuvassa violetilla taustalla keltaiset pallot ja puhekuplassa teksti: vastaa viestintäkyselyyn ja vaikuta!
18.5.2021

Hei, kiva kun olet löytänyt Syömishäiriöliiton nettisivuille ja/tai someviestinnän pariin. Mitä mieltä olet viestinnästä täällä ja/tai somessa? Nyt on palautteen aika!

Me Syömishäiriöliitossa ollaan iloisia siitä, että meidän viestintä tavoittaa koko ajan isomman joukon ihmisiä. Viestintä on jo pitkään ollut meille tärkeä toiminnan työkalu ja tukimuoto jo itsessään. Käytetään aktiivisesti viestinnän keinoja syömishäiriötiedon ja -ymmärryksen lisäämiseksi ja avun hakemiseen rohkaisemiseksi. Monet ovat myös kertoneet, että ovat kokeneet Syömishäiriöliiton viestinnän tärkeänä tukena esimerkiksi omassa toipumisessaan tai vahingollisista ajatuskeloista irti pääsemisessä.

Viestintä on meille myös tärkeä vaikuttamiskeinon väylä. Täällä me pystytään haastamaan vallitsevaa ja vahingollista puhetta liittyen syömiseen, liikkumiseen ja kehojen moninaisuuteen, mikä on ihan tosi tärkeä osa meidän työtä myös.

Nyt haluaisimme kuulla, mitä juuri sinä ajattelet viestinnästämme! Mikä toimii, mikä ei toimi ja mitä me voitaisiin tehdä vielä paremmin? Vastaa alla olevaan kyselyyn ja vaikuta siihen, minkälaista viestintää Syömishäiriöliiton kanavilla näkyy jatkossa (kyselyyn vastaamiseen menee aikaa muutama minuutti).

Viestintäkyselylomakkeelle pääset tästä.

Iso kiitos sinulle jo etukäteen!