Vertaistuki, vapaaehtoistoiminta ja turvallisuus

Kolmannen sektorin toimijana Syömishäiriöliitto ammentaa näkökulmansa ennen kaikkea kokemustiedosta. Kokemustietoa on tietysti monenlaista, yhtä paljon kuin erilaisia kokemuksiakin. Kokemustietoon perustuva toiminta ei kuitenkaan tarkoita, että vertaistuki- tai muukaan toimintamme olisi vailla rajoja. On erityisen tärkeää, että kokemustieto valjastetaan toipumista edistäväksi, ja tämän vuoksi syömishäiriösensitiivisyys ja toipumismyönteisyys ohjaavat myös vapaaehtoistoimintaamme.

Toipumismyönteinen ote tarkoittaa käytännössä, että vapaaehtoisemme sitoutuvat syömishäiriösensitiiviseen tapaan puhua ja toimia vapaaehtoistehtävissään. Vertaistukitoiminnassa kunnioitetaan ruoka- ja kehorauhaa, ei kommentoida omaa tai toisen kehoa tai ruokia, ruokamääriä tai energiasisältöjä. Tarkka oirekuvailu on syömishäiriön kannalta usein oireellista, ja sen salliminen olisi monella tavalla haitallista vertaistukea tarvitsevalle, mutta myös vapaaehtoisillemme. Perinteisten vertaistukeen liitettyjen hyötyjen lisäksi vertaistukitoimintamme mahdollistaa siis laihdutuspuhevapaan turvapaikan, ja siitä toimintamme saa myös kiitosta.

Ryhmään tulevan on tärkeää olla ryhmäkuntoinen ja kykenevä sitoutumaan toimintaperiaatteisiimme. Näin toiminta säilyy mielekkäänä ja toipumismyönteisenä, ja vapaaehtoistehtävämme tavallisen ihmisen kokoisina. Törmäämme välillä siihen, että vertaistukiryhmiimme ohjataan sopivan tai riittävän hoidon puutteessa. On hyvä muistaa, että vertaistukitoiminnan mahdollistavat vapaaehtoistehtävämme vertautuvat harrastamiseen, eikä sairastuneiden vertaistukiryhmiä voi rinnastaa syömishäiriön hoitoon tai kuntoutukseen – joskin hoidon nivelvaiheissa vertaistukitoimintamme voi toimiakin kannattelevana tekijänä.

Vapaaehtoistoiminnan riskien ehkäisy

On selvää, että vapaaehtoistoiminta mielenterveys- ja vertaistukikontekstissa ei ole riskitöntä. Joskus ryhmään tullaan liian huonovointisena, ja joskus vapaaehtoinenkin uupuu. On myös tilanteita, joissa vapaaehtoisen syömishäiriö uusiutuu. Vapaaehtoinen voi kokea paineita olla esimerkinomainen toipunut ryhmää ohjatessaan, jolloin tilanteet voivat pitkittyä ennen kuin ne tulevat näkyviksi. Nämä riskit tiedostaen pyrimme Syömishäiriöliitossa huolehtimaan vapaaehtoisten hyvinvoinnista monin tukikeinoin:

• jokaisella vapaaehtoisellamme on oma ohjaava työntekijä, joka tuntee vapaaehtoisen, ongelmatilanteet ratkotaan hänen kanssaan yhdessä ja vähintään vuosittain laaditaan myös henkilökohtainen vapaaehtoisuuden suunnitelma.
• Kukaan vapaaehtoinen ei ohjaa vertaistukiryhmää yksin. Ohjaustilanteet puretaan aina ohjaajaparin ja ohjaavan työntekijän kanssa. Haastavampiin tilanteisiin sekä uhka- ja vaaratilanteisiin on omat ohjeistukset ja toimintatavat. Vapaaehtoisen tukena on myös muu vapaaehtoisyhteisö, ja lopulta koko Syömishäiriöliiton työntekijät.
• vapaaehtoistehtävistä saa kieltäytyä ja suunnitelmia saa muuttaa. Tavoitteemme on, että kukaan vapaaehtoisistamme ei ohjaa ryhmää velvollisuudentunnosta, viimeisillä voimavaroillaan tai sen vuoksi, että muuten ryhmä pitäisi ohjaajan puuttuessa lopettaa. Tällaiset palvelujärjestelmään liittyvät asiat eivät kuulu vapaaehtoisten harteille, ne täytyy ratkoa toisaalla.
• vapaaehtoisille järjestetään kuukausittain yhteisöllisiä tapaamisia, joko kasvotusten tai etänä. Kerran vuodessa järjestetään vapaaehtoisten oma tapahtuma, jossa tapaa kasvotusten vapaaehtoisia eri alueilta, kouluttaudutaan ja virkistytään.
• Vapaaehtoisten koordinointia tehdään Syömishäiriöliiton työntekijätiiminä, eikä työntekijöidenkään tarvitse jäädä yksin vapaaehtoistoimintaan liittyviä haasteita ratkoessa.

Saamme pääsääntöisesti kiittävää palautetta vapaaehtoisiltamme. Tavoitteenamme onkin, että vapaaehtoistoiminta tarjoaa tilaisuuden löytää merkitys vaikeista kokemuksista ja oppia taitoja, joiden varaan sairauden jälkeistä elämää voi kestävästi rakentaa.

Vapaaehtoisuus on osa Syömishäiriöliiton tarjoamaa tukea

Vapaaehtoisuus Syömishäiriöliitossa tarjoaa mahdollisuuden tehdä hyvää ja auttaa toisia, mutta se on myös tuen muoto. Moni toipuva kokee auttamishalun heräävän oman kokemuksen myötä. Ilman harkittuja rajoja ja tukea tämä voi olla toipuvalle myös turvatonta: Apua tarvitsevia on paljon, ja toisten huonovointisten taakkoja yksin kantaessaan voi joutua kohtuuttomiin ja omia rajoja rikkoviin tilanteisiin. Ohjaavan työntekijän ja toimintaperiaatteidemme luomat rajat, ohjeistukset ja turvallinen ympäristö mahdollistavat toisten tukena toimimisen niin, että se edistää myös omaa toipumismatkaa.

Vertaisena toimiminen ja kokemuspuheenvuorotilaisuudet antavat mahdollisuuden uusien, terveiden ja kestävien taitojen opetteluun: omien rajojen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä niistä kiinni pitäminen, syömishäiriösensitiivinen toimintatapa sekä näkökulmien avartaminen turvallisessa ympäristössä opettavat kauaskantoisia tapoja huolehtia itsestä ja omasta hyvinvoinnista.