Syömishäiriö vai elämä – valinta on sinun

8.4.2019

Syömishäiriöt ovat siitä erityisen haastavia sairauksia, että niistä toipumiseen voi motivaatio olla toisinaan hyvinkin vähäinen tai sitä ei ole lainkaan. Ihminen voi olla vaarallisen lähellä kuolemaa, mutta syömishäiriön luoma kilpi estää tarttumasta hoitoon. Tällöin ei lempeä ja myötätuntoinen ymmärtäminen ja tiedon välittäminen tilanteesta useinkaan auta. Olen asiakkaitani kohtaan aina lempeä, ymmärtävä ja kannustava, mutta syömishäiriötä kohtaan olen jämäkkä. Monesti tarvitaan äkkiseltään hyvin karultakin kuulostavaa herättelevää otetta, jotta saadaan yhteys ihmiseen sen syömishäiriön luoman kuoren alla.

Haluan jakaa tämän eräälle asiakkaalleni kirjoittamani herättelevän kirjeen. Ehkä se auttaa myös jotakuta toista löytämään tien syömishäiriön lujan panssarin läpi.

Jutussa on muutettu nimet ja muut kyseiseen henkilöön tunnistettavat seikat.

***

Kiitos viimeisimmästä tapaamisestamme. Jäin pohtimaan sinua ja tilannettasi tarkemmin. Jäin pohtimaan, että missähän komiteassa tai vastaavassa on laadittu se mainitsemasi päätös ja julistus, jonka mukaan Miialla ei ole lupaa syödä, vaikka hän haluaisikin?

Kuinkahan näin on päässyt käymään, että kaikista maailman ihmisistä juuri Miialle on jossain asetettu tällainen sääntö? Kuinkahan näin epäoikeudenmukaisesti voidaan maailmassa ihmisiä kohdella, kun kaikille muille maailman ihmisille on annettu oikeus ja lupa syödä osana heidän perusihmisoikeuksiaan, mutta Miialle ei. Jäin pohtimaan, kukahan tällaisen päätöksen on mennyt asettamaan ja kukahan sen voisi purkaa?

Jäin myös pohtimaan sitä, millaisiin asioihin Miia haluaa aikansa ja energiansa tässä elämässä käyttää kuolemaa odotellessaan. Me kaikki ihmiset niin sanotusti odottelemme kuolemaa. Ainakin tämän hetkisen tietämyksen mukaan elämässä on pakko tehdä vain kaksi asiaa – syntyä ja kuolla.

Kaikki mikä tapahtuu siinä näiden pakollisten tapahtumien välillä on jokaisen vapaasti valittavissa. Jokaisella on oikeus päättää mihin tuon ajan syntymän ja kuoleman välillä haluaa käyttää.

Sinun ei todellakaan ole pakko haastaa syömishäiriöoireilua, sen luomia päänsisäisiä ajatuksia, sääntöjä, haukkumisia, piiskaamista ja vaatimuksia. Sinä voit valita elää sen sääntöjen ja kieltojen mukaisesti terveyttäsi, voimavarojasi ja hyvinvointiasi uhaten. Sinulla on siihen täysi oikeus.

Toisaalta sinulla on myös oikeus ja lupa syödä sekä huolehtia hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi omien arvojesi mukaisesti. Mutta pakko ei ole. Sinä itse valitset aina ja jokaikinen hetki loppupeleissä sen mihin haluat aikasi ja energiasi käyttää kun ns. odottelet kuolemaasi. Mistähän Miia muuten haluaisi, että hänet sitten joskus aikanaan muistettaisiin?

Minkähänlaisia muistopuheita hän haluaisi itsestään kerrottavan? Haluaisikohan hän, että hänet muistetaan siitä kuinka erityislaatuisen tahdonvoiman, itsekurin ja päättäväisyyden omaava nainen hän olikaan, kun hän pystyi vastustamaan ruokaa, vaikka hänen kehonsa oli vakavasti aliravittu ja suuresti ylikuormitettu?

Haluaisikohan Miia, että hänet muistetaan naisena, joka halusi tehdä elämässään kaiken niin taidokkaasti ja erityisen ansiokkaasti, että hän sivuutti kaikki omat fysiologiset sekä psyykkiset tarpeensa pyhittääkseen elämänsä toisten ihmisten auttamiseen ja täydellisesti suoriutumiseen?

Haluaisikohan Miia, että ihmiset kummastelisivat suuresti muistopuheissaan sitä kuinka vahva nainen hän olikaan, kun hän käytännössä eli ilman unta, lepoa ja ruokaa, mutta kuitenkin opiskeli vuosikausia koko ajan ja samalla treenasi kuin ammattiurheilijat? Niin, mistähän Miia ehkä haluaisi, että hänet muistetaan sitten joskus, kun koittaa tuo ihmisen elämään toinen pakollinen tapahtuma syntymän jälkeen?

Mietin  myös sitä, että mitähän kaikkea arvokasta ja hienoa tuon syömishäiriön luoman kuoren alta voisi vapautua, jos Miia valitsisikin käyttää elämässään aikaansa ja energiaansa syömishäiriön asettamien terveydelle hengenvaarallisten sääntöjen ja kuvioiden haastamiseen?

Minkähänlainen potentiaali saattaisi tältä maailmalta ja ihmiskunnalta jäädä kokematta ja näkemättä, jos hän valitsee jatkaa samalla polulla millä hän on nyt?

Miian ei ole pakko syödä, mutta Miialla on lupa syödä. Miialla on lupa antaa keholleen sitä mitä jokaisen ihmisen keho tarvitsee pysyäkseen hengissä ja toimintakuntoisena.

Poistettu välistä tekstiä liittyen ateriasuunnitelmaan

Tiedän, että syömishäiriötä sairastavalle ruoka on tosi pelottavaa, mutta tällä hetkellä se on tarvitsemasi lääke, joka auttaa ja joka tulee vain syödä samalla tavalla kuin söisit lääkärin määräämän antibioottikuurin tulehdukseen. Ateriasuunnitelman mukaiset ruokamäärät ovat nyt ns. lääkemääräyksesi.

Voit ottaa tuon lääkkeen vastaan, jos haluat. Toisaalta, myös syöpäpotilaalla on lupa ja oikeus kieltäytyä hoidosta. Samoin munuaispotilaalla on lupa ja oikeus kieltäytyä dialyysistä. Käytännössä tilanne on sama.

Valinta on sinun.

Lempeydellä,

Ulla

***

Ulla Kärkkäinen, laillistettu ravitsemusterapeutti, FT, kognitiivinen lyhytterapeutti

Arkistot

6 vastausta artikkeliin “Syömishäiriö vai elämä – valinta on sinun”

  1. Tulipa paha olo tämän kirjoituksen jälkeen. Ymmärtämättömyys kaikuu kirjoituksen sanoissa. Itselläni on trauma tausta, joka vaikuttaa syömishäiriöön ja sen ilmenemiseen. Jos minulle terapeutti puhuisi noin en enää haluaisi puhua syömisistä tai syömättömyydestä kellekään. On liian lyhytnäköistä tokaista “valinta on sinun”. Toivottavasti tämä terapeutin kirjoitus ei aiheuta suurta tuhoa ja luottamuksen menettämistä.

    • Hei Susanna,

      Kiitos kommentistasi ja pahoittelut, että se aiheutti sinulle pahaa oloa. Tekstin kirjoittaja on tehnyt pitkään töitä syömishäiriöiden ja syömiskäyttäytymisen parissa ja hänellä on itselläänkin omakohtainen kokemus syömishäiriöstä, joten ymmärtämättömyydestä ei varmasti ole kyse. Toki on selvää, että tämä tyyli ei kaikille ja kaikissa tilanteissa ja/tai syömishäiriön vaiheissa toimi. Tekstissä on käytetty sellaisia paradokseja ja motivaation herättelyasetelmia, joita käytetään, kun alkaa olla niin sanotusti tosi kyseessä eikä muilla keinoilla olla päästy eteenpäin. Lyhytnäköistä olisi vain tokaista, että valinta on sinun, mutta kun sen perustelee ja asiaa tarkastelee edellä esitetyllä lailla, emme pidä sitä enää ollenkaan lyhytnäköisenä. Lisäksi olemme saaneet hyvää palautetta tästä tekstistä kohderyhmältämme, joten uskomme, että tuhon ja luottamuksen menettämisen sijaan tällä voidaan saada paljon hyvää aikaan.

  2. Tuosta uskomisestasi olen samaa mieltä.
    Minusta on suoranaista ammattilaisen ammattitaidon epäilemistä mikäli kuvitellaan että hän kohdistaisi tuollaisia sanoja henkilölle joka ei sellaista kieltä kestä ja ymmärrä.
    Pistänpä linkin.
    https://2.bp.blogspot.com/-oRKBoXcaaQY/XLFfO7JQbOI/AAAAAAAALv0/ulBYrml5LFkeUjiDswwF20JF6CXZjB3wACLcBGAs/s400/Miksi%2Bolemme%2Bniin.jpg
    Kuvan lähde: Aamulehden kolumni 13.4.2019

    Mitähän tuo teksti tuntuisi jos toiseksi viimeisen kappalleen loppuun lisättäisiin sanat
    … esimerkiksi itsestään?

  3. Tulipas surkea kuva.
    Siellä lkolumnin lopussa on kirjoitettu seuraavaa:

    TERVETTÄ syyllisyyttä ei pidä sekoittaa häpeän tunteeseen, jossa ihminen tuntee olevansa epäonnistunut, vääränlainen ja riittämätön. Sitä ei pidä sekoittaa liikaan syyllisyyteen, jolloin ihminen kokee olevansa vastuussa kaikesta. Se ei voi johtaa hyvään.
    On hyvä kokea syyllisyyttä asioista, joissa tuntee toimineensa toisin kuin olisi pitänyt. Silloin ei ehkä ole kantanut vastuuta.

    Kysymys siis kuului:
    Mitähän tuo teksti tuntuisi jos toiseksi viimeisen kappalleen loppuun lisättäisiin sanat
    … esimerkiksi itsestään?

    • Hei Leo ja kiitos kommentistasi. Kaunis ajatus sinulla tässä, joskin kovin helposti väärin tulkittava. Minä ainakin tunnustan olevani allerginen syyllistämiselle, varsinkin silloin kun puhutaan syömishäiriöstä. Syömishäiriöön sairastuminen kun ei ole kenenkään vika eikä sairastuminen ole kenenkään syy (vähiten sairastuneen itsensä), siksi suhtaudun kovin varoen tähän syyllisyyteen kannustamiseen. Se kun herkästi kääntyy tällä kohderyhmällä terveestä epäterveeksi ja sinne häpeän puolelle.

  4. Hei Katri
    Kiitos vastauksestasi. Minä olen samaa mieltä kanssasi tuosta syyllistämisestä. Minun kielenkäytössäni syyllistäminen tarkoittaa kuitenkin sitä että joku väittää toista syylliseksi johonkin.

    Mutta jutussahan ei ollutkaan tästä kyse. Minusta sanaparia “kokea syyllisyyttä” ei oikein mitenkään voi tulkita muuten kuin siten että minä itse koen jotain, tässä tapauksessa, syyllisyyttä.

    Ymmärrän hyvin ettei ole mukava kokea syyllisyyttä, mutta ei siitä oikein niitä toisiakaan voi syyttää.

    Viimeiset lauseet tuosta puheena olevasta kappaleesta kuuluivat. “On hyvä -kokea syyllisyyttä- asioista, joissa tuntee toimineensa toisin kuin olisi pitänyt. Silloin ei ehkä ole kantanut vastuuta.” Tähän loppuun ehdotin sanojen “esimerkiksi itsestään” liittämistä ja pohtimaan miltä teksti sitten tuntuisi.

    Sanat ja merkitykset ovat tärkeitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muita kirjoituksia samasta aiheesta