Syömishäiriöt – diagnoosit ja todellisuus

Tällä hetkellä Suomessa käytössä oleva diagnoosijärjestelmä (ICD-10) tunnistaa syömishäiriöiksi anoreksian, bulimian ja niiden epätyypilliset muodot. Anoreksialla viitataan oireiluun, jossa syömistä rajoitetaan voimakkaasti ja johon usein liittyy laihtumista ja painoindeksin mukaista alipainoisuutta. Bulimialla sen sijaan viitataan oireiluun, jossa syömisen rajoittamista seuraa kontrollin menetystä ja ahmintaa, jota puolestaan seuraa syödyn ruoan määrän kompensointia, esim. oksentamalla, liikkumalla tai vaikka syömisen entistä voimakkaammalla rajoittamisella. Epätyypillisissä muodoissa oireilu on anoreksian tai bulimian kaltaista, mutta kaikki diagnostiset kriteerit eivät täyty.

Viime vuosina on lisäksi alettu puhua myös BED:stä (binge eating disorder, ahmintahäiriö) ja ARFID:sta (avoidant and restrictive food intake disorder), vaikkei niille ICD-10-diagnoosijärjestelmässä omaa koodia vielä olekaan. BED:llä viitataan ahmintaoireiluun tai hallitsemattomaan syömiseen, johon ei liity samanlaista kompensointikäyttäytymistä kuin bulimiaan. ARFID:ssa syömisen hankaluus liittyy ensisijaisesti syömiseen sinänsä kehonmuokkaustoiveiden sijaan. Syömistä haastaa yksi tai useampi seuraavista taustavaikuttajista: valikoiva syöminen ja aistiyliherkkyys, negatiivisten seurausten pelko ja/tai kiinnostuksen/ruokahalun/näläntunteen puute

Diagnooseille on totta kai paikkansa, mutta syömishäiriöiden suhteen diagnoosijärjestelmä vääristää käsitystä syömishäiriöistä ja ylläpitää syömishäiriöiden alipainokeskeisyyttä. WHO:n kansainvälisten tutkimuksen mukaan 50 – 80 % syömishäiriöön sairastuneista ei täytä edellä mainittuja anoreksian tai bulimian diagnostisia kriteereitä. Syömishäiriö voi toki olla anoreksiaa ja painoindeksin mukaista alipainoisuutta, mutta valtaosa syömishäiriöistä on jotain muuta.

Me Syömishäiriöliitossa ajattelemme, että diagnooseja tai diagnoosikriteereitä tärkeämpää olisi tunnistaa syömishäiriölle tyypillinen ajattelu ja toiminta vahingolliseksi lähtökohtaisesti aina – ei vasta sitten, kun jokin syömishäiriölle määritetty kriteeri on täyttynyt. Entä jos kurinalainen syöminen ja liikkuminen, kurinalaiseen syömiseen tai liikkumiseen pyrkiminen, tyytymättömyys omaan kehoon tai omaa kehoon liittyvä häpeä ei olisikaan kiiteltyä ja kannustettua vaan lähtökohtaisesti huolta aiheuttavaa?