Mistä syömishäiriössä on kyse

Syömishäiriöt luokitellaan psyykkisiksi häiriöiksi, joissa riittävä, täysipainoinen ja tasainen syöminen on sairastuneelle syystä tai toisesta hankalaa. Usein syömisen hankaluuden takana on lihomisenpelko ja pyrkimys laihduttamiseen tai muunlaiseen kehonmuokkaamiseen, mutta syömisen hankaluus voi liittyä myös syömiseen sinänsä.

Syömisen hankaluuteen liittyviä tyypillisiä syömishäiriön oireita ovat esimerkiksi ahmiminen, hallitsemattomalta tuntuva syöminen, syödyn ruoan tahallinen oksentaminen, runsas ja/tai pakonomainen liikkuminen, kontrolloitu ja kurinalainen syöminen, rajoittunut ja/tai vähäinen syöminen ja pitkät syömättömyysjaksot. Koska syömishäiriön oireet voivat olla mitä tahansa syömättömyydestä hallitsemattomaan syömiseen, syömishäiriö voi näkyä kehon koossa yhtä lailla lihomisena kuin laihtumisenakin. Lihavuusfobinen kulttuurimme hankaloittaa erityisesti lihavuuteen liittyvien syömishäiriöiden tunnistamista ja avun hakemista.

Syömishäiriöissä oireiluun liittyy tyypillisesti ahdistuneisuutta sekä psyykkisen, fyysisen ja/tai sosiaalisen toimintakyvyn heikkenemistä. Toisaalta syömishäiriöön sairastunut voi vaikuttaa hyvinkin toimintakykyiseltä ja pärjäävältä, mikä hankaloittaa syömishäiriön tai sen vakavuuden tunnistamista.

Syömishäiriöiden diagnoosikriteereissä korostuu alhainen painoindeksi tai oksentamisen ja/tai ahmintojen määrät. Diagnooseille on toki paikkansa, mutta me Syömishäiriöliitossa haluamme muistuttaa, että syömishäiriöoireiden aiheuttama inhimillinen kärsimys riittää huolen heräämiseksi ja avun hakemiseksi – riippumatta siitä, kuinka paljon tai vähän painaa tai kuinka usein ahmii.

Syömishäiriöt diagnoosien mukaan

Diagnoosien mukaan syömishäiriöt luokitellaan

• ahmintaoireisiin syömishäiriöihin (bulimia, BED ja niiden epätyypilliset muodot)
• rajoittaviin syömishäiriöihin (anoreksia, epätyypillinen anoreksia ja ARFID)
• määrittämättömiin syömishäiriöihin

Ahmintaoireiset syömishäiriöt

Bulimiassa syömisen rajoittaminen, kontrollin menetys ja kompensaatiokäyttäytyminen vuorottelevat ja muodostavat oireilua ylläpitävän noidankehän. Kontrollin menetyksellä tarkoitetaan ahmimista tai muuta hallitsemattomalta tai liialliselta tuntuvaa syömistä. Kompensointikäyttäytymisellä tarkoitetaan toimintaa, jolla syödystä ruoasta tai sen energiamäärästä pyritään mahdollisimman nopeasti eroon. Kompensointi voi olla esimerkiksi oksentamista, syömisen entistä voimakkaampaa rajoittamista tai runsasta liikkumista.

BED:ksi kutsutaan syömishäiriötä, jonka pääoireena on hallitsematon syöminen ja/tai ahmintakohtaukset. Oireiluun ei kuulu vastaavaa kompensaatiokäyttäytymistä ahminnan jälkeen kuin esimerkiksi bulimiassa, joskin jonkinasteista syömisen rajoittamista BED:lle tyypillisessäkin oireilussakin usein esiintyy.

Pitkään toistuessaan ahmintakohtaukset ja hallitsematon syöminen ilman selvää kompensointikäyttäytymistä johtaa usein lihavuuteen. Lihavuusfobinen kulttuurimme hankaloittaa ahmintahäiriön tunnistamista ja avun hakemista.

Rajoittavat syömishäiriöt

Rajoittavissa syömishäiriöissä pääoireena on rajoittunut syöminen, nälkiintyminen ja siitä johtuva laihtuminen tai alhaisessa painossa pysyminen.

Anoreksiassa syömisen rajoittaminen on itse aiheutettua, ja rajoittamisen taustalla on pyrkimys laihtua tai vaikuttaa esimerkiksi kehonkoostumukseen. Nälkiintymisen aiheuttamat oireet, esimerkiksi ruokaa koskevat pakkoajatukset, ärtyneisyys, mielialan vaihtelu usein korostavat ja ylläpitävät anoreksian oireita.

ARFID:ssa syömisen rajoittamisen taustalla ei ole pyrkimystä laihtua tai tavoitella tietynlaista kehonkoostumusta, vaan syömisen välttämisen ja rajoittamisen taustalla on aistiherkkyyksiin liittyvä syömisen valikoivuus, syömisen seurauksiin liittyvät pelot ja/tai synnynäisesti vähäinen ruokahalu.

Epätyypilliset ja määrittämättömät syömishäiriöt

Epätyypillisiksi syömishäiriöiksi kutsutaan syömishäiriöitä, joissa on bulimialle, BED:lle ja/tai anoreksialle tyypillisiä piirteitä, mutta minkään em. syömishäiriön diagnostiset kriteerit eivät täysin täyty. Epätyypillinen syömishäiriö ei tarkoita lievempää tai vähemmän vakavasti otettavaa syömishäiriötä. Syömishäiriön vakavuutta pitäisi aina mitata inhimillisen kärsimyksen, ei diagnoosikriteereiden täyttymisen kautta.

Määrittämättömistä syömishäiriöistä puhutaan, kun kliininen oirekuva ei viittaa mihinkään edellä mainituista diagnooseista.

palaa sivun alkuun

Syömishäiriöön sairastumisen riskitekijät

Syömishäiriöön sairastumisen taustalla vaikuttaa aina monia tekijöitä. Kukaan tai mikään ei yksin sairastuta ketään, vaikka syitä sairastumiselle yleensä löytyykin.

Syömishäiriöön sairastumisen riskitekijät voidaan jakaa monella tavalla. Tässä ne on jaettu perinnöllisiin tekijöihin, psykologiseen kehitykseen ja elämäntapahtumiin liittyviin tekijöihin sekä syömishäiriömyönteiseen kulttuuriin liittyviin tekijöihin.

Syömishäiriöiden geneettinen alttius ja muut perinnölliset tekijät

Syömishäiriöille tunnistetaan geneettinen alttius. Syömishäiriölle altistava geeniperimä ei tarkoita väistämätöntä sairastumista syömishäiriöön. Geneettinen alttius lisää syömishäiriöön sairastumisen todennäköisyyttä tietyissä, muutenkin syömishäiriölle alttiissa olosuhteissa. Toisaalta jos geneettistä alttiutta ei ole, se voi toimia myös syömishäiriöltä suojaavana tekijänä. Syömishäiriön perinnöllisyys voi selittää, miksi samoissa olosuhteissa yksi sairastuu ja toinen ei.

Geenien lisäksi tunnistetaan tiettyjä ominaisuuksia, joiden kanssa synnymme, joihin emme voi itse vaikuttaa ja jotka voivat vaikuttaa syömishäiriöalttiuteen. Tällaisia ovat esimerkiksi:

• tietyt persoonallisuuden piirteet, esim. herkkyys ja tarkkuus
• taipumus riippuvuuskäyttäytymiseen
• neuropsykiatriset haasteet
• normista poikkeaminen esim. kehon luontaisen koon, seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen osalta

On huomattava, että normista poikkeaminen tai vähemmistöön kuuluminen sinänsä ei lisää riskiä syömishäiriölle, vaan syömishäiriöalttiutta lisää kulttuurimme syrjivät rakenteet ja esim. vähemmistöstressi.

Elämänkokemukset ja -tapahtumat vaikuttavat syömishäiriöalttiuteen

Elämässä tapahtuu ja jää tapahtumatta asioita, jotka vaikuttavat ihmisen psykologiseen kehitykseen, esimerkiksi tunnetaitoihin, minäkuvaan ja itsetuntoon. Ne kaikki voivat vaikuttaa myös syömishäiriöalttiuteen. Erityisen oleellisia ovat kokemukset yhteydestä toisiin ihmisiin ja omaan kehoon. Fyysinen ja henkinen väkivalta sekä muut arvottomuutta, kelpaamattomuutta, riittämättömyyttä ja turvattomuutta aiheuttavat kokemukset tai rajojen rikkomiset ovat erittäin hedelmällistä maaperää syömishäiriöille. Ehkä joissain tilanteissa syömishäiriöstä voisikin puhua sairauden sijaan trauman oireiluna?

Merkityksellistä on totta kai myös, minkälaisissa olosuhteissa kasvaa ja kehittyy oman ruoka- ja kehosuhteensa kanssa. Minkälaisten syömiseen, liikkumiseen ja kehon kokoon liittyvien puhe- ja toimintatapojen keskellä kasvaa, rangaistaanko tai palkitaanko ruoalla, onko ruokaa riittävästi saatavilla, opetetaanko kunnioittamaan omia nälkä- ja kylläisyysviestejä, arvotetaanko ruokia, kommentoidaanko omaa tai toisten kehoja, minkälainen käsitys itsestä liikkujana muodostuu jne. Lapsuus- ja nuoruusikä on ruoka- ja kehosuhteen näkökulmasta erityisen herkkää aikaa – monet lapsena ja nuorena juurtuneet ajattelu- ja toimintatavat vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen.

Lihavuusfobinen kulttuurimme altistaa syömishäiriöille

Länsimainen kulttuurimme on jo vuosikymmeniä ollut lihavuusfobinen ja laihdutusmyönteinen. Olemme tottuneet kyseenalaistamattomasti ihannoimaan kurinalaisuutta syömisessä ja liikkumisessa, kauhistelemaan lihavuutta ja liikkumattomuutta sekä arvottamaan hoikan ja/tai lihaksikkaan ihmisen muita paremmaksi.

Syömishäiriömyönteisyys kulttuurissamme ulottuu myös ruoka-, liikunta- ja kehoteemojen ulkopuolelle. Esimerkiksi koulu-, opiskelu- ja työelämän suoritus-, tehokkuus-, kunnollisuus- ja tunnollisuusmyönteisyys ei varsinaisesti kannusta kuuntelemaan oman kehon tarpeita tai vetämään rajoja.

Vaikka kaikki olemme tämän saman syömishäiriömyönteisen kulttuurin uhreja, kaikki eivät kuitenkaan sairastu. Selitys voi löytyä edellisistä kohdista: syömishäiriöön sairastumisen taustalla on usein monia tekijöitä eikä syömishäiriömyönteinen ympäristökään yksin sairastuta, jos ei taustalla ole esimerkiksi geneettistä alttiutta tai syömishäiriölle altistavia elämänkokemuksia. On myös esimerkiksi perhe-, harrastus- tai muita lähiyhteisöjä, joissa syömishäiriömyönteiset toimintatavat ovat vielä tavanomaistakin yleisempiä. Kukaan ei ole laihdutuskulttuurilta suojassa, mutta toiset altistuvat sille voimakkaammin kuin toiset.

Kulttuuri ei pysy olemassa itsestään, voimme vaikuttaa.

ARFIDin taustalla vaikuttavat tekijät

Edellä mainitut syömishäiriöön sairastumisen riskitekijät eivät sellaisenaan päde ARFID-syömishäiriöön. ARFID:iin liittyy merkittävä perinnöllinen alttius. Valikoivan syömisen taustalla on usein aistijärjestelmän herkkyyttä, yksilöllisiä kehityksellisiä erityispiirteitä tai synnynnäistä vähäistä ruokahalua tai puuttuvaa nälän tunnetta. Syömisen seurausten pelko voi olla seurausta sairauksista, esimerkiksi allergioista johtuvien ruokavalioiden noudattamisesta tai erilaisista traumaattisista syömistapahtumista.

ARFIDista voit lukea lisää Duodecimin artikkelista.

palaa sivun alkuun

Syömishäiriöiden yleisyys

Syömishäiriöt ovat yleisiä. Kouluterveyskyselyn (2023) mukaan joka viidennellä kyselyyn vastanneella 14-18-vuotiaalla nuorella on syömishäiriöön viittaavia oireita. Suomalaisen väestötutkimuksen mukaan syömishäiriöön sairastuu joka kymmenes suomalainen varhaisaikuisuuteen mennessä.

Syömishäiriöt ovat yleisimpiä nuorilla naisilla ja nuoruusikäisillä tytöillä sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvilla. On kuitenkin muistettava, että syömishäiriöitä esiintyy kaikenikäisillä sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

ARFIDin esiintyvyydestä on vaihtelevia tuloksia väestötutkimuksissa. Joidenkin arvioiden mukaan esiintyvyys on lapsilla ja nuorilla jopa 15 % luokkaa ja aikuisikäisilläkin melkein 5 %. ARFID-oireita esiintyy kaikilla sukupuolilla eikä ARFIDin esiintyvyydessä ole todettu samaa sukupuolittuneisuutta kuin muissa syömishäiriöissä.

palaa sivun alkuun

Syömishäiriöstä toipuminen

”Toipuessa onnistuin irtautumaan omista säännöistäni, mutta samalla oli irtauduttava myös kulttuurissamme vallitsevasta unelmavartaloiden ja itsekurin palvonnasta.”

Näin kirjoittaa syömishäiriökokemuksestaan julkisesti puhunut toimittaja Pinja Päivänen. Syömishäiriöstä toipumisessa ei riitä, että irrottautuu omista syömishäiriön säännöistä ja uskomuksista. Sen lisäksi on irrottauduttava myös yhteiskunnan ylläpitämistä syömiseen, liikkumiseen ja kehon kokoon liittyvistä säännöistä ja uskomuksista.

Kulttuurimme on syömishäiriömyönteinen. Se ei pelkästään sairastuta syömishäiriöön ja hankaloita syömishäiriöiden tunnistamista, vaan tekee myös syömishäiriöstä toipumisesta hankalampaa. Mikä määritetään toipumiseksi tässä maailmassa, jossa syömishäiriölle tyypillistä ajattelua, puhetta ja toimintaa kiitetään, kehutaan ja sellaiseen kannustetaan?

Syömishäiriö ei ole sairaus, josta toivutaan hoidossa vaan elämässä. Syömishäiriöhoidon tavoite ei ole saada syömishäiriöön sairastunutta toipumaan, vaan mahdollistaa toipuminen. Toipuminen on prosessi, syömishäiriön säännöistä ja uskomuksista irrottautuminen on prosessi ja uusien selviytymiskeinojen opettelu on prosessi. Ne prosessit harvoin etenevät suoraviivaisesti tai kovin nopeasti. Takapakit eivät ole epäonnistumisia vaan kuuluvat asiaan ja ovat kenties tärkeitä oppimiskokemuksia toipumisen tiellä.

Ehkä siinä vaiheessa, kun ajattelee olevansa toipunut, on vasta toipumisen ensimmäisellä tasolla? Toipumisen edetessä voi ymmärtää, mitä kaikkia toipumisen tasoja onkaan olemassa ja miten irti syömishäiriön säännöistä ja uskomuksista voikaan päästä. Yhtä kaikki, syömishäiriöstä toipuminen on mahdollista.

palaa sivun alkuun