Kun lapsi satuttaa – Vanhempi väkivallan kokijana

Aggressiivisuus voi olla osa syömishäiriötä

Syömishäiriön oirekuvaan voi liittyä aggressiivisuutta, jota ympärillä olevat vanhemmat, sisarukset, ystävät ja ammattilaiset kohtaavat. Aggressio on tunne, joka voi pitää sisällään monta muuta eri tunnetta. Taustalla voi olla esimerkiksi vihaa, ahdistusta, pettymystä, surua tai häpeää. Aggressio voi purkautua väkivaltana.

Lasten ja nuorten kohdalla usein puhutaan esimerkiksi haastavasta käyttäytymisestä, mutta mielestämme väkivalta-sanan käyttö on monestakin syystä perusteltua silloin kun sen kriteerit täyttyvät. Vanhempi ei voi ymmärtää väkivallan vaikutuksia omaan hyvinvointiinsa, mikäli hän ei ymmärrä kohtaavansa väkivaltaa.

Henkinen väkivalta voi pitää sisällään esimerkiksi halveksuntaa, arvostelua, nimittelyä, kontrollointia, tavaroiden hajottamista tai uhkailua sen tekemisellä. Myös uhkaus itsensä vahingoittamisesta on henkistä väkivaltaa.

Fyysinen väkivalta on monelle helpommin tunnistettavaa. Se voi pitää sisällään esimerkiksi lyömistä, tönimistä, potkimista, tukistamista, tavaroiden heittelyä kohti tai fyysisellä väkivallalla uhkaamista.

Vanhemman haastava rooli väkivallan kohteena

Vanhemman rooli kotona on jatkuvasti laittaa rajoja oman lapsen syömishäiriökäyttäytymiselle ja tämä voi lisätä aggressiota. Syömishäiriössä aggression yksi tehtävä on estää ympäristön puuttumista tilanteeseen ja sysätä heitä kauemmaksi. Tavoitteena voi olla se, ettei vanhemmat enää uskalla tai jaksa puuttua tilanteeseen.

Syömishäiriötä sairastavan lapsen vanhemmuuteen liittyy paljon vaikeita tunteita. Vanhempi saattaa kokea esimerkiksi epävarmuutta, pelkoa, surua, vihaa, syyllisyyttä ja häpeää. Vanhemman joutuminen väkivallan kohteeksi voi lisätä edellä mainittujen tunteiden voimakkuutta. Varsinkin häpeän tunne voimistuu toisen rikkoessa omia psyykkisiä tai fyysisiä rajoja. Lisäksi keinottomuus lopettaa oman lapsen väkivaltainen käyttäytyminen voi lisätä häpeän tunnetta.

Lapsen vanhempiinsa tai sisaruksiinsa kohdistama väkivalta on yksi lähisuhdeväkivallan vähiten tutkittuja ja tunnistettuja muotoja. Tähän lähisuhdeväkivallan muotoon liittyy poikkeuksellinen ilmiö, jossa vanhempi on samaan aikaan väkivallan kokija sekä kasvatuksellisessa roolissa vastuussa sen lopettamisesta. Esimerkiksi parisuhteessa tapahtuvassa lähisuhdeväkivallassa kokija ei ikinä ole vastuussa väkivallan lopettamisesta vaan vastuu on tekijällä.

Väkivallan ja sen uhan vaikutus vireystilaan

Koettu väkivalta tai sen uhka näkyy monesti tarkasteltaessa vanhemman päivittäisiä vireystilan vaihteluita. Vireystilan vaihtelut ovat voimakkaimpia vanhemmilla, joilla on jo taustalla aikaisempia väkivallan ja kaltoinkohtelun kokemuksia esimerkiksi omassa lapsuudessa tai parisuhteessa.

Vireystilan vaihteleminen päivän aikana on normaali osa elämää, ja se mahdollistaa parhaan mahdollisen toimintakyvyn erilaisiin tilanteisiin. Kiinnostavan ja aktivoivan tekemisen äärellä vireystila kohoaa, kun taas lepäillessä tai nukkumaan mennessä vireystila laskee. Tällaisten vireystilojen vaihtelun ja niistä hyötymisen edellytys on turvallisuuden tunne. Väkivallan uhan keskellä eläminen rikkoo ihmisen turvallisuuden tunteen.

Uhan kokeminen nostaa vireystilaa ja valmistaa ihmistä taistelemaan, pakenemaan, pyytämään apua tai jähmettymään paikoilleen. Jos tilanteessa nämä toimintatavat eivät tuota toivottua tulosta voi vireystila romahtaa alas aina tilaan, jossa ihminen jää hiljaa paikalleen eikä kykene toimimaan. Kyseessä on autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston reaktio, jota ei tietoisesti voi estää.

Väkivallan tai sen uhan jatkuessa ihmisen kyky säädellä omaa vireystilaansa heikentyy ja samaan aikaan yli- ja alivireystilojen sietokyky kaventuu. Tämä voi johtaa siihen, että yhä pienemmät merkit, havainnot tai tulkinnat vaaran uhasta aiheuttavat vireystilan vaihtelua sietämättömälle tasolle. Pelkästään lähestyvä päivällinen tai tietty katse omalta lapselta voivat jo nostaa tai laskea vireystilaa yli oman sietorajan.

Monet väkivaltaa kotonaan kokevat vanhemmat elävät jatkuvassa yli- tai alivireystilassa sietoikkunan kaventumisen seurauksena.

Pitkittynyt ylivireys voi näkyä esimerkiksi ahdistuneisuutena, pelkotiloina, vihaisuutena, varautuneisuutena tai impulsiivisuutena. Vaikka olosuhteet olisivat turvalliset ja rauhalliset, sydän voi edelleen hakata ja keho tuntua jännittyneeltä. Monesti näistä fyysisistä ja psyykkisistä reaktioista tulee myös itsessään pelon lähde. Kehon jatkuva kierroksilla käyminen on myös fyysisesti kuluttavaa. Useat vanhemmat tunnistavat ylivireystilan parhaiten nukkumaan mennessä, kun kaikki muu toiminta ympäriltä rauhoittuu, mutta keho ei.

Pitkittynyt alivireystila voi aiheuttaa taas hyvin vastakkaisen kokemuksen. Ihminen voi kokea itsensä turtuneeksi, lamaantuneeksi ja jaksamattomaksi. Monet vanhemmat kuvaavat voimakasta tunnetta arvottomuudesta ja toivottomuudesta.

Väkivaltakokemuksista on tärkeä puhua. Sanoittamalla omia kokemuksia, ajatuksia ja niiden herättämiä tunteita on mahdollista vähentää omaa syyllisyyttä ja häpeää. Ammattiavun lisäksi pidämme tämän aiheen äärellä olevia vertaistuellisia keskusteluita erittäin tärkeänä

Kriisityöntekijä Vesa Vilppola

Toiminnanohjaaja Annukka Tuovila

Perheväkivaltaklinikka / Kun lapsi satuttaa- työ

Setlementti Tampere