Avun hakeminen ja toipuminen

Syömishäiriöön, lievältäkin tuntuvaan oireiluun, saa ja kuuluu hakea apua. Syömishäiriöön haetaan apua samalla tapaa kuin mihin tahansa terveyteen liittyvään huoleen. Otetaan yhteys työ-, opiskelu- tai kouluterveydenhuoltoon tai omalle terveysasemalle. Siellä tehdään arvio, jonka perusteella voidaan joko jäädä vielä seuraamaan tilannetta ja antaa ohjausta tai lähetetään eteenpäin erikoistuneeseen hoitoon.

Tukea avun hakemiseen voi saada kertomalla ajatuksistaan ensin jollekin tutulle, luotettavalle ihmiselle tai vaikka soittamalla Syömishäiriöliiton tukipuhelimeen.

Apua hakiessa voi käydä niin, ettei tiedä, mitä ja miten kertoisi tilanteestaan. Avun hakeminen voi tuntua pelottavalta ja avunhakemistilanne aiheuttaa monenlaisia tunteita. Nämä kertovat siitä, että kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta, eikä sitä tarvitse hävetä.

Alle on koottu muistilista asioista, joista on hyvä puhua oikeanlaisen avun saamiseksi.

Avun hakemisen muistilista

• Minkälaisia ajatuksia syömiseen, liikkumiseen, omaan kehoon ja itseen liittyy?
• Miten pitkään syömishäiriöoireilua on ollut? Onko se saanut alkunsa jostakin erityisestä tapahtumasta?
• Miten oireilu näkyy arjessa, esim. ruokavalinnoissa, ruokakaupassa, liikkumistottumuksissa, ajanviettotavoissa, pakonomaisissa rutiineissa jne?
• Mitä oireilu estää sinua tekemästä? Minkälaisista asioista olet joutunut luopumaan, esim. aikaisemmat harrastukset tai muut kiinnostuksenkohteet?
• Miten oireilu vaikuttaa mielialaasi ja jaksamiseesi, aiheuttaako oireilu unettomuutta, ahdistusta, masennusta tai itsetuhoisia ajatuksia?
• Miten oireilu vaikuttaa läheisiisi, esim. perheenjäseniisi, ystäviisi, kumppaniisi/kumppaneihisi, muihin ihmissuhteisiin?
• Huomaatko salailevasi asioita läheisiltäsi tai itseltäsi?
• Miten oireilu vaikuttaa työntekoon, opiskeluun tai koulunkäyntiin?
• Miten oireilu vaikuttaa seksuaalisuuteesi?
• Onko oireilu muuttunut matkan varrella? Onko ollut helpompia tai vaikeampia kausia?
• Ovatko läheisesi huomanneet oireilun tai oletko puhunut asiasta aikaisemmin kenellekään? Mitä he sanovat siitä?

Avun hakemisen haasteet

Emme halua pelotella tai mustamaalata terveydenhuoltoa, mutta emme myöskään kaunistella sitä, että syömishäiriöhoidon resurssit ovat riittämättömät ja apua syömishäiriöön ei valitettavasti aina saa. Syömishäiriöiden heikko tunnistaminen ja hoitoonohjaus näkyy myös suomalaisessa väestötutkimuksessa, jonka mukaan vain joka kolmas syömishäiriöistä tunnistetaan terveydenhuollossa ja vain joka neljäs saa hoitoa syömishäiriöönsä. Yleisimmin tunnistamatta ja hoitamatta jäävät sellaiset syömishäiriön muodot, jotka eivät ole anoreksian tai bulimian diagnoosikriteereiden mukaisia.

Muissa mielenterveyden häiriöksi luokiteltavissa sairauksissa sairauden olemassaolon ja vakavuuden merkiksi riittää inhimillinen kärsimys ja toimintakyvyn alenema. Jostain syystä syömishäiriöiden kohdalla edelleen edellytetään somaattiseen vointiin liittyvää todistetta sairauden tai ongelman olemassaolosta. Terveydenhuoltomme painokeskeisyys ja kulttuurimme lihavuusfobia haastavat lisäksi entisestään muiden kuin painoindeksin mukaan alipainoisten syömishäiriöiden tunnistamista ja hoidon saatavuutta.

Apua voi saada myös Mielenterveystalon syömisen ongelmien omahoito-ohjelmasta tai ahminnan omahoito-ohjelmasta.

Syömishäiriöliiton tarjoamiin tukipalveluihin pääsee tutustumaan täältä.

Syömishäiriöstä toipuminen

”Toipuessa onnistuin irtautumaan omista säännöistäni, mutta samalla oli irtauduttava myös kulttuurissamme vallitsevasta unelmavartaloiden ja itsekurin palvonnasta.”

Näin kirjoittaa syömishäiriökokemuksestaan julkisesti puhunut toimittaja Pinja Päivänen. Syömishäiriöstä toipumisessa ei tosiaan riitä, että irrottautuu omista syömishäiriön säännöistä ja uskomuksista. Sen lisäksi on irrottauduttava myös yhteiskunnan ylläpitämistä syömiseen, liikkumiseen ja kehon kokoon liittyvistä säännöistä ja uskomuksista.

Kulttuurimme on syömishäiriömyönteinen. Se ei pelkästään sairastuta syömishäiriöön ja hankaloita syömishäiriöiden tunnistamista, vaan tekee myös syömishäiriöstä toipumisesta hankalampaa. Mikä määritetään toipumiseksi tässä maailmassa, jossa syömishäiriölle tyypillistä ajattelua, puhetta ja toimintaa kiitetään, kehutaan ja sellaiseen kannustetaan?

Syömishäiriö ei ole sairaus, josta toivutaan hoidossa vaan elämässä. Syömishäiriöhoidon tavoite ei ole saada syömishäiriöön sairastunutta toipumaan, vaan mahdollistaa toipuminen. Toipuminen on prosessi, syömishäiriön säännöistä ja uskomuksista irrottautuminen on prosessi ja uusien selviytymiskeinojen opettelu on prosessi. Ne prosessit harvoin etenevät suoraviivaisesti tai kovin nopeasti. Takapakit eivät ole epäonnistumisia vaan kuuluvat asiaan ja ovat kenties tärkeitä oppimiskokemuksia toipumisen tiellä.

Ehkä siinä vaiheessa, kun ajattelee olevansa toipunut, on vasta toipumisen ensimmäisellä tasolla. Toipumisen edetessä voi ymmärtää, mitä kaikkia toipumisen tasoja onkaan olemassa ja miten irti syömishäiriön säännöistä ja uskomuksista voikaan päästä.