Syömishäiriöille altistavat tekijät

Syömishäiriön taustalla vaikuttavat tekijät voidaan jakaa monella tavalla. Tässä syömishäiriöiden taustatekijät on jaettu kolmeen kategoriaan: perinnölliset tekijät, elämänkokemuksiin ja -tapahtumin liittyvät tekijät sekä ympäristötekijöihin

Syömishäiriöiden geneettinen alttius ja muut perinnölliset tekijät

Syömishäiriöille tunnistetaan geneettinen alttius. Syömishäiriölle altistava geeniperimä ei tietenkään tarkoita väistämätöntä sairastumista syömishäiriöön. Geneettinen alttius lisää syömishäiriöön sairastumisen todennäköisyyttä tietyissä, muutenkin syömishäiriölle alttiissa olosuhteissa. Toisaalta jos geneettistä alttiutta ei ole, se voi toimia myös syömishäiriöltä suojaavana tekijänä. Syömishäiriön perinnöllisyys voi selittää, miksi samoissa olosuhteissa yksi sairastuu ja toinen ei.

Geenien lisäksi tunnistetaan tiettyjä ominaisuuksia, joiden kanssa synnymme, joihin emme voi itse vaikuttaa ja jotka voivat vaikuttaa syömishäiriöalttiuteen. Tällaisia ovat esimerkiksi:

• tietyt persoonallisuuden piirteet, esim. herkkyys ja tarkkuus
• taipumus riippuvuuskäyttäytymiseen
• neuropsykiatriset haasteet
• normista poikkeaminen esim. kehon luontaisen koon, seksuaalisuuden tai sukupuolen osalta

On huomattava, että normista poikkeaminen tai vähemmistöön kuuluminen sinänsä ei lisää riskiä syömishäiriölle, vaan kulttuurimme syrjivät rakenteet ja esim. vähemmistöstressi.

Elämänkokemukset ja -tapahtumat vaikuttavat syömishäiriöalttiuteen

Elämässä tapahtuu ja jää tapahtumatta asioita, jotka vaikuttavat ihmisen psykologiseen kehitykseen, esimerkiksi tunnetaitoihin, minäkuvaan ja itsetuntoon. Ne kaikki voivat vaikuttaa myös syömishäiriöalttiuteen. Erityisen oleellisia ovat kokemukset yhteydestä toisiin ihmisiin ja omaan kehoon. Fyysinen ja henkinen väkivalta sekä muut arvottomuutta, kelpaamattomuutta, riittämättömyyttä ja turvattomuutta aiheuttavat kokemukset tai rajojen rikkomiset ovat erittäin hedelmällistä maaperää syömishäiriöille. Ehkä joissain tilanteissa syömishäiriöstä voisikin puhua sairauden sijaan trauman oireiluna.

Merkityksellistä on totta kai myös, minkälaisissa olosuhteissa kasvaa ja kehittyy oman ruoka- ja kehosuhteensa kanssa. Minkälaisten syömiseen, liikkumiseen ja kehon kokoon liittyvien puhe- ja toimintatapojen keskellä kasvaa, rangaistaanko tai palkitaanko ruoalla, onko ruokaa riittävästi saatavilla, opetetaanko kunnioittamaan omia nälkä- ja kylläisyysviestejä, arvotetaanko ruokia, kommentoidaanko omaa tai toisten kehoja, minkälainen käsitys itsestä liikkujana muodostuu jne. Lapsuus- ja nuoruusikä on ruoka- ja kehosuhteen näkökulmasta erityisen herkkää aikaa – monet lapsena ja nuorena juurtuneet ajattelu- ja toimintatavat vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen.

Lihavuusfobinen kulttuurimme altistaa syömishäiriöille

Länsimainen kulttuurimme on jo vuosikymmeniä ollut lihavuusfobinen ja laihdutusmyönteinen. Olemme tottuneet kyseenalaistamattomasti ihannoimaan kurinalaisuutta syömisessä ja liikkumisessa, kauhistelemaan lihavuutta ja liikkumattomuutta sekä arvottamaan hoikan ja/tai lihaksikkaan ihmisen muita paremmaksi.

Syömishäiriömyönteisyys kulttuurissamme ulottuu myös ruoka-, liikunta- ja kehoteemojen ulkopuolelle. Esimerkiksi koulu-, opiskelu- ja työelämän suoritus-, tehokkuus-, kunnollisuus- ja tunnollisuusmyönteisyys ei varsinaisesti kannusta kuuntelemaan oman kehon tarpeita tai vetämään rajoja.

Vaikka kaikki olemme tämän saman syömishäiriömyönteisen kulttuurin uhreja, kaikki eivät kuitenkaan sairastu. Selitys voi löytyä edellisistä kohdista: syömishäiriöön sairastumisen taustalla on usein monia tekijöitä eikä syömishäiriömyönteinen ympäristökään yksin sairastuta, jos ei taustalla ole esimerkiksi geneettistä alttiutta tai syömishäiriölle altistavia elämänkokemuksia. On myös esimerkiksi perhe-, harrastus- tai muita lähiyhteisöjä, joissa syömishäiriömyönteiset toimintatavat ovat vielä tavanomaistakin yleisempiä. Kukaan ei ole laihdutuskulttuurilta suojassa, mutta toiset altistuvat sille voimakkaammin kuin toiset.