Miten traumatisoituminen ja syömishäiriöt voivat liittyä yhteen?

Traumatisoituminen ja syömishäiriöt liittyvät yhteen kehonkuvan kehittymisen, nähdyksi tulemisen tarpeen, tunnesäätelyn kehittymisen sekä ulkoisen ja sisäisen häpeän tunteen kautta. Kehoon kohdistuva fyysinen tai psyykkinen kaltoinkohtelu pätee sekä syömishäiriöön että traumatisoitumiseen. Tässä blogitekstissä käsitellään näiden lisäksi itsemyötätunnon tärkeyttä sekä kohtaamistaitojen merkitystä syömishäiriö- ja traumatyössä.

Mahdollistava keho

Kun lapsi syntyy maailmaan, hänen kehonkuvansa jatkaa kehittymistä suhteessa häntä hoivaavan henkilön kanssa. Hoivaajan kosketuksen vaikutuksesta lapsi tulee vähitellen tietoiseksi omasta kehostaan ja sen erillisyydestä. Kehon kautta lapsen tarpeet tulevat tyydytetyksi ja hän saa hyväksyntää, joka välittyy hoivaajan otteissa, ilmeissä, eleissä ja heidän keskinäisessä vuorovaikutuksessaan. Lapsi oppii tunnesäätelyä hoivaajan avustuksella, itku ja hätä tyynnytellään, iloa houkutellaan ja aktivoidaan. Luottamus ja turva vahvistuvat pikkuhiljaa.

Lapsen keho mahdollistaa tutustumisen ympäröivään maailmaan; ympäristöön, asioihin ja ihmisiin. Keho mahdollistaa sen, että pienen ihmisen loputon uteliaisuus tulee tyydytetyksi. Lapsen suhde omaan kehoon on positiivinen muun muassa juuri näistä syistä. Kehonosien tuottamat ilon tunteet lisääntyvät, kun liikkuminen monipuolistuu. Kehonosilla voi aistia ja tutustua itseen ja ympäristöön. Motorinen oppiminen on varsin vilkasta ensimmäisien ikävuosien aikana. Ei siis ihme, että kaiken sen oppimisen mahdollistava keho on lapsen mielestä lähtökohtaisen ihana asia.

Taitojen karttuessa ja reviirin laajentuessa myös ikävät kokemukset, kuten kaatumiset ja satuttamiset väistämättä lisääntyvät. Näiden pikku harmien kautta lapsi oppii pikkuhiljaa myös välttämään asioita, joista saattaa aiheutua murhetta. Turvallisessa ja välittävässä, sekä saatavilla olevassa kiintymyssuhteessa murheet ja huolet kuitenkin tulevat lohdutetuksi ja tutkimusmatka voi jatkua.

Negatiivinen palaute, kiellot, varoitukset ja huomiotta jättäminen voivat sammuttaa ilon kokemuksia, joita keho mahdollistaa. Liiallinen varoittelu ja suojelu saattaa synnyttää arkuutta kokea ja tutkia ympäristöä ja tutustua ihmisiin. Ympäristö alkaa näyttäytyä pelottavalta ja vaaralliselta. Uhkaavat tilanteet ja puuttuva turva tuntuvat kehossa jännittyneisyytenä ja epämukavuutena. Kehossa oleva valmiustila synnyttää pitkäkestoista stressiä, ellei se pääse purkautumaan ja keho rauhoittumaan.

Tarve tulla nähdyksi

Lapsi tarvitsee hyväksyvää ja rakastavaa katsetta, kosketusta, huomiota, rohkaisua ja vahvistusta. Hänen pitää saada tuntea olevansa ihana, arvokas ja merkityksellinen. Sillä, miten vauvaa katsotaan ja kohdellaan, on yhteys myöhemmin kehittyvään itsetuntoon sekä häpeän tunteeseen. Jos hän jää vaille hyväksyvää katsetta ja kosketusta, alkaa häpeän tunne syntyä. Lapsi alkaa hävetä omaa tarvettaan kokea merkityksellisyyttä ja ainutkertaisuutta. Tätä kokemusta pidetään häpeän perusmuotona, joka on seurausta luonnollisesta tarpeesta tulla nähdyksi.

Syystä tai toisesta suhde omaan itseen ja omaan kehoon saattaa muuttua negatiiviseksi. Näin voi tapahtua traumaattisten tapahtumien seurauksena jo kiintymyssuhteessa esimerkiksi vaille jäämisen, kaltoinkohtelun, laiminlyönnin, väkivallan tai tarpeiden tyydyttymättömyyden kokemuksien vuoksi.

Tunnesäätelyn kehittyminen

Lapsi tarvitsee jakamista ja vahvistusta kehon tuottaman ilon ja surun kokemustensa kanssa. Hän tarvitsee hoivaajan huomiota ja yhdessä jaettuja kokemuksia. Hoivaajan kannustus ja myötäeläminen ovat suorastaan välttämättömiä lapsen tunnesäätelyn kehittymiselle. Lapsena koetut turvallisuuden kokemukset tallentuvat hermostoomme siten, että ensin tunteitamme säädellään ulkopuolelta ja vähitellen opimme säätelemään niitä itse.

Ulkoinen ja sisäinen häpeä

Vaille jääminen, kaltoinkohtelu ja väkivalta voivat synnyttää mitättömyyden, huonommuuden ja vastenmielisyyden tunteita itseä kohtaan. Huonoa kohtelua saatetaan pitää ansaittuna, koska on vääränlainen. Nämä, sekä ulkoiset, että sisäiset ajatukset itsestä ruokkivat häpeän tunteita. Ulkoisella häpeällä tarkoitetaan ajatuksia, ”mitä muut minusta ajattelevat” ja siinä korostuu negatiivinen ajattelu. Sisäisessä häpeässä ihminen arvioi itse olevansa vajaa, huono tai epäonnistunut. Jälkimmäisessä korostuu itsekriittisyys. Yhdessä nämä häpeän kaksi muotoa voivat saada ihmisen uskomaan, että maailma on kääntynyt häntä vastaan.

Sanotaan, että ihmisellä on sisäsyntyinen valmius tuntea häpeää. Myös kaikenlainen mielihyvää tai kiinnostuneisuutta ilmaiseva toiminta, joka syystä tai toisesta keskeytyy tai se kielletään, saattaa laukaista häpeän tunteita. Pitkään traumatisoituneet ihmiset lähes poikkeuksetta häpeävät syvästi itseään ja kokemuksiaan.

Syömishäiriö on fyysistä ja psyykkistä itsensä kaltoinkohtelua

Kehoon kohdistuva fyysinen tai psyykkinen kaltoinkohtelu voi saada aikaan toimintaa, joka voi jatkua toimintana itseä vastaan. Haavoittunut ihminen saattaa tiedostamattaan alkaa jäljitellä kaltoinkohtelijaa suojautuakseen. Ajatukset ja toiminta jatkuvat, mutta ne kohdistuvatkin itseen. Jos omia rajoja on rikottu negatiivisella kommentoinnilla tai väkivallalla, toiminta voi alkaa kääntyä negatiiviseksi ja itseä rankaisevaksi eli itseen saatetaan kohdistaa haitallisia tekoja. Ihminen voi myös toistuvasti ajautua tilanteisiin, missä joutuu muiden huonosti kohtelemaksi ja hyväksikäytetyksi. Huonoa kohtelua saatetaan pitää ansaittuna ja asiaankuuluvana, kun taas hyvää ja arvokasta kohtelua muille kuuluvana.

Trauman aiheuttamat arvottomuuden kokemukset voivat olla myös rikkinäisen ruokasuhteen ongelmien taustalla. Syöminen ja ruuasta nauttiminen voi olla kyseenalaistettuna, ”ansaitsenko syödä”. Itsen nälkiinnyttämistä voidaan ajatella myös rankaisukeinona tai pyrkimyksenä piilottaa häpeää tai hyväksynnän hakemisena. Tiedetään, että syömishäiriöihin liittyy erilaisia rituaaleja ruokaan, liikkumiseen tai erilaisiin toimintoihin liittyen. Näiden voidaan ajatella lisäävän turvallisuuden tunnetta.

Syömishäiriökäyttäytyminen saattaa olla seurausta pyrkimyksestä peittää ja hallita häpeän ilmenemistä. Ahdistava ja voimakas kunnianhimo tai täydellisyyden tavoittelu voidaan myös nähdä keinoina torjua häpeää ja syyllisyyttä. Häpeältä suojautumiskeinoja voivat olla myös hyökkääminen itseä vastaan, hyökkääminen toisia vastaan, sisäisen kokemuksen välttely (puutteellinen tunnesäätely) ja muista ihmisistä etääntyminen. Kaikkiin näihin häpeän ilmenemismuotoihin saattaa syömishäiriö tulla ”avuksi”. Hyökkääminen itseä vastaan voi altistaa itsen rankaisemiselle. Ihminen saattaa ajatella, että hänen sairautensa on vahvasti ansaittua, hänen ei kuulu parantua, hän ei ansaitse parantua.

Trauman tai traumojen aiheuttama kuormitus/stressi koettelee kehon järjestelmiä monin eri tavoin ja keho saattaa reagoida yllättävästi. Traumaattinen stressi voi koetella ruuansulatusjärjestelmää aiheuttaen häiriöitä, kuten vatsakipuja, ruuansulatusvaikeuksia, imeytymishäiriöitä, allergioita. Nämä saattavat olla myös riskitekijöitä ruokasuhteen häiriintymisellä. Keho saattaa kipuilla myös monilla muilla tavoilla kuormituksen takia, eikä oireille aina löydy selittävää syytä.

Itsemyötätunto häpeän ja syömishäiriön vastavoimana

Häpeän vastavoimana voidaan pitää itsemyötätuntoa ja siksi sitä on tärkeätä harjoitella. Pystyäksemme kokemaan myötätuntoa itseämme kohtaan on tärkeä ymmärtää mitä kaikkea voi oireilun takana piillä. Itsen ymmärtäminen kysyy rohkeutta pysähtyä oireilun äärelle ja miettiä yhteyttä elettyyn elämään. Usein saatamme syytellä itseämme vääränlaisuudesta ja siitä, ettemme tee jotakin riittävästi; emme syö oikein, emme liiku riittävästi tai syytämme ”vääränlaisia” elämäntapojamme. Tämänlaisella ajattelulla on vaikea saavuttaa turvallisuuden ja rauhoittumisen tilaa. Saatamme päinvastoin vahvistaa riittämättömyyden ja syyllisyyden tuntemuksia, jotka luonnollisesti lisäävät stressiä. Keho reagoi stressiin totutuilla tavoilla, eikä erottele onko kyse itseaiheutetusta kuormituksesta vai esimerkiksi traumaattisen kokemuksen aiheuttamasta stressistä.

Kohtaamistaitojen merkitys syömishäiriö- ja traumatyössä

Syömishäiriöitä kohtaavien ammattilaisten on tärkeätä tunnistaa, millä asioilla voi olla yhteys häiriintyneeseen ruoka- ja kehosuhteeseen. Turvallisuuden tunteiden ja kokemuksen vahvistaminen kohtaamisessa on erityisen tärkeää, kun puhutaan traumatisoitumisesta. Se kokemus tarkoittaa ihmiselle varmuutta siitä, että ”tästä selvitään”.

Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa on mahdollista säädellä turvallisuuden kokemista ja auttamalla asianomainen sopivaan vireystilaan, sellaiseen vireystilaan missä ei tarvitse puolustautua tai suojautua. On tärkeä välittää empatiaa ja hyväksyntää sairastavalle. Läsnäolo ja katsekontakti ja empatian osoittaminen lisäävät turvallisuuden kokemista.

Traumatisoituneelle ihmiselle kohtaamisissa voi olla jatkuva uhan kokemus ja sen kokemuksen erottaminen häpeästä voi hämärtyä. Eli pelokkuus ja puolustuskannalla olo voivat sekoittua syvän häpeän tunteen kanssa.

Se, että ihminen on tunnistanut avun tarpeensa, pyytänyt apua ja on valmis ottamaan sitä vastaan, on todennäköisesti vaatinut suuren ponnistuksen. Tästä sopii olla ylpeä ja siitä voi antaa kannustusta ja kiitosta itselleen. Ammattilaiset voivat tätä vahvistaa kohtaamistilanteissa. Kukaan meistä ei kärsi siitä, jos meidän hyviä ominaisuuksiamme korostetaan.

Tuija Luhtala
toiminnanohjaaja
SYLI-keskus Tampere
Syömishäiriöliitto – SYLI ry