Sanonko vai jätänkö sanomatta? – oivalluksia syömishäiriötyöstä

Miksköhän toi syö noin paljon tai miksei se syö enemmän?

Näkyvä asia on helppo huomata, ja se herättää tunteita. Harvoin, jos koskaan, tulemme pohtineeksi, mikä siihen on kenties johtanut tai miksi näin tapahtuu.

Enpä pohtinut minäkään nuorena kaksikymppisenä. Syynä tähän oli oma tietämättömyys ja toisaalta varmasti myös nuoren ihmisen ehdottomuus, silloin asiat olivat joko niin tai näin. Sanonta ”tieto lisää tuskaa” ei tässä kohtaa siis pitänyt paikkaansa, päinvastoin.

Syömishäiriötyön oivallus nro 1: lisää ymmärrystä ja rohkeutta

Yhtenäistä alun kysymyksille on se, miten huomioimme toisesta ihmisestä sitä ulospäin näkyvää. Toisinaan se tapahtuu ääneen sanottuna, toisinaan se on sanatonta huomiointia. Kun olisi tarpeen uskaltaa nähdä muutakin kuin se ulospäin näkyvä toiminta, käännämme herkästi katseemme pois. Se voi tuntua helpolta ratkaisulta vaikeisiin tilanteisiin, mutta se voi myös olla erittäin vahingollinen.

Kunpa olisinkin uskaltanut kysyä ”mitä sulle kuuluu” tai ”haluatko puhua”, sen sijaan, että pohdin asioita vain hiljaa itsekseni. Ei ollut sanoja. Ei ollut rohkeutta. Ei ollut ymmärrystä.

Aika ja eletty elämä muokkaa meitä läpi elämän, onneksi! Olen työssäni Syömishäiriöliitossa saanut koulutusta, tietoa ja ymmärrystä mm. siihen, miten syömishäiriö vaikuttaa sairastuneeseen ja hänen läheisiinsä. Suurin oppi syömishäiriöistä on ollut se, että kyseessä ei ole omasta tahdosta syntyvä valinta syödä tai olla syömättä, vaan sairaus, mikä vaikuttaa varsinkin sairastuneen ihmisen mutta myös hänen läheistensä elämänlaatuun ratkaisevasti.

Saamme tehdä elämässämme paljon valintoja, mutta kaikki tapahtuva ei ole läheskään aina kiinni omasta halusta tai kyvystä tehdä valintoja, jotka olisivat meille itsellemme hyväksi – vaikka kuinka niin haluaisimme. Syömishäiriö tai ei, tilanne on varmasti monelle tuttu jossain vaiheessa elämää. Kun tarvitsemme muiden apua, toivommekin heiltä neuvojen ja tehtyjen valintojen arvostelemisen sijaan aitoa kuulemista, hyväksyntää ja ymmärrystä.

Syömishäiriötyön oivallus nro 2: sanoilla ja sillä, miten ne sanomme, on merkitystä

Kommunikoimme jo varsin varhaisessa vaiheessa ilmein ja kosketuksen kautta, mutta valtaosa meistä oppii kommunikoimaan myös sanoin tai omalla kielellään. Koettu elämä ja kokemukset ohjaavat sitä, kuinka tätä oppimaamme kieltä sitten käytämme.

Kun pyrimme ymmärtämään, miltä toisesta tuntuu, voimme löytää parhaimman mahdollisen tavan kommunikoida. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä auta toista. Toinen voi kaivata aktiivista ajatusten vaihtoa ja rohkaisua asioiden ääneen sanomiseen. Toinen taas kaivata kuuntelijaa, jotta saa rauhassa jäsennellä ääneen omia ajatuksiaan tietäen, että olemassa on joku, joka kuuntelee juuri sillä hetkellä, kun siihen on tarvetta.

Tapa, jolla toisillemme puhumme ja sanat, jotka lausumme, vaikuttavat siihen, miten tulemme kuulluksi ja millaisina tulemme nähdyiksi. Kohtaamisoppaassamme kannustetaan miettimään, miten haluaisi itse tulla kohdatuksi esimerkiksi vaikean, häpeää aiheuttavan asian kanssa. Sen kysymyksen äärelle on näissä tilanteissa hyvä pysähtyä. Tapamme puhua kertoo myös siitä, miten itsemme näemme. Puhummeko esimerkiksi itsestämme kunnioittavaan ja hyväksyvään sävyyn?

Kerran ääneen sanottua ei saa enää pois pyyhityksi – no jostain kyllä, mutta ei toisen ihmisen mielestä. Sanoilla ja sillä miten ne sanomme, on merkitystä. Myös äänensävyllä on merkitystä, sillä omat tunteemme ja ajatuksemme välittyvät lausuttujen sanojen kautta. Halusimmepa sitä tai emme.

Tärkeää on olla läsnä juuri siinä hetkessä, kun lähellä on joku, joka meitä tarvitsee. Voi olla, että se hetki on vain pari minuuttia tai tunti. Ajalla ei ole väliä, ainoastaan sillä, että apua tai tukea tarvitseva tuntee tulleensa kuulluksi. Hän ei välttämättä tarvitse tai odota neuvoja ja ratkaisuja, vaan läsnä olemista juuri siinä hetkessä. Riittää, että joku kuuntelee.

Sano ainoastaan mitä tarkoitat ja tarkoita, mitä sanot. Teethän sen kuitenkin toista väheksymättä ja loukkaamatta. Sanoilla voi olla eheyttävä merkitys, mutta niillä voi myös olla rikkova vaikutus. Aina emme ehkä kuitenkaan tarvitse sanoja, hiljainen läsnäolokin siis voi joskus itsessään riittää siihen, että toinen tuntee olonsa hyväksytyksi, kuulluksi ja nähdyksi.

Syömishäiriötyön oivallus nro 3: lupa olla keskeneräinen ja kehittyä

Aikuiseksi kasvamisen suurimpia oivalluksia ja iloja on ollut huomata, että voin itse vaikuttaa siihen, millaiseksi ihmiseksi haluan kasvaa ja millaiselle polulle elämässäni suunnata. Tässä oleellista on tieto, että ihmisenä olemisessa voi kehittyä.

Uskon, että siihen, miten ympärillään olevat ihmiset ja elämän näkee ja kohtaa, vaikuttaa paljolti ympäristöstä saatu malli. Se on pohja, joka jalostuu elämänkokemusten ja muiden oppien myötä kohti omannäköistä ajattelutapaa ja elämänasennetta. Sitä on mahdollista muuttaa ja sillä on lupa muuttua – kuten eletty elämäkin meitä ihmisinä muuttaa matkan varrella.

Toivon, että meillä jokaisella on joku, joka rohkaisee meitä puhumaan, näkee meidät ja kuuntelee, kun sitä tarvitsemme. Ollaan läsnä ja pidetään huolta toisistamme. ?

Pia Ilo
järjestösihteeri
Syömishäiriöliitto – SYLI ry