Syömishäiriö, ravitsemushoito ja ruokasuhde

Ruokasuhde on asia, josta enenevissä määrin puhutaan ja josta me Syömishäiriöliitossakin puhutaan paljon. Mitä ruokasuhteella tarkoitetaan? Mikä oikeastaan on ruokasuhde? Entä millainen on hyvä ruokasuhde? Näistä kysymyksistä lähti liikkeelle ravitsemusterapeutti Reetta Somero ”Syömishäiriötä sairastavan ravitsemushoito – unohtuuko ruokasuhde?” -puheenvuorossaan Syömishäiriöpäivillä tammikuussa.

Ruokasuhde – mistä puhutaan?

Ruokasuhde on yksinkertaisimmillaan sitä, miten ihminen ruokaan ja syömiseen suhtautuu. Monimutkaisemmin ilmaistuna ruokasuhde on ”koko elämän ajan kertyneiden, ruokaan ja syömiseen liittyvien yksilöllisten kokemusten, sekä yksilön näille kokemuksilleen antamien tulkintojen ja merkitysten muodostama ainutlaatuinen kokonaisuus, joka elää tilanteen ja kontekstin mukaan”.

Yllä oleva ruokasuhteen määrittely on ravitsemuskasvatuksen asiantuntija Sanna Talvian ja psykologi, psykoterapeutti Susanna Anglén laatima. Siinä sanotaan paljon ja ehkä oleellisin pointti on ymmärtää, että ruokasuhteeseen vaikuttaa hirvittävän moni asia elämässä.

Millainen on hyvä ruokasuhde?

Luulen Reetan tavoin, että huonoa tai vääristynyttä ruokasuhdetta on määritelty useammin kuin hyvän. Reetta päätyi esityksessään määrittelemään hyvän ruokasuhteen seuraavilla periaatteilla (joita olen tässä täydentänyt sulkuihin omilla tarkennuksellani):

• syöminen on perustarve, jonka tyydyttämistä ei tarvitse erikseen ansaita (esim. liikkumalla, suorittamalla, töitä tekemällä, opiskelemalla tai riittävän pitkällä syömättömyydellä)
• syömisestä ei seuraa häpeää tai syyllisyyttä
• syömistä ohjaa pääsääntöisesti nälän ja kylläisyyden tunteet (mutta joskus voi syödä, vaikkei olisikaan nälkä, joskus nälkä ehtii kasvaa tarpeettoman isoksi ja joskus voi syödä kylläisyyden tunteeseen nähden liian paljon tai vähän jne, ja se on ihan ok!)
• syöminen on vaihtelevaa ja joustavaa (eli arjessa saa olla hyvinvointia tukevia ruokarutiineja, mutta myös yllätyksiä ja poikkeuksia ja ne eivät vaikuta hetkauta hyvinvointia tai omia tunnetiloja sen suuremmin suuntaan eikä toiseen)
• syömisen tai ruoan ajattelu ei haittaa elämää (toisin sanoen: elämässä on muutakin kuin syöminen)

Kuten Reetan listassakin lukee, syöminen on perustarve ja siitä huolehtiminen saa ja jossain määrin kuuluukin viedä aikaa arjesta. Maistuva, riittävä ja oikea-aikainen syöminen tukee ihan jokaisen hyvinvointia ja jaksamista. Koska se harvoin tapahtuu itsestään, ruokailuja on hyvä suunnitella etukäteen ja varata mm. kaupassakäynnille, ruoanlaitolle ja itse syömistapahtumille päivästään tai arjestaan aikaa.

Jos sen sijaan syömisten suunnittelu ja ruoan valmistaminen alkaa lisätä stressiä sen sijaan, että se tukisi hyvinvointia ja jaksamista, ei voida enää puhua hyvästä ruokasuhteesta. Syöminen saa olla tärkeä osa arkea, mutta syömisen ylikorostunut asema elämässä ja arjessa ei lopulta enää tue hyvinvointia.

Kuten niin monessa muussakin elämän osa-alueessa myös syömisessä riittävän hyvä on riittävästi. Syömishäiriöpäivien avajaispuheenvuoron käyttäneen puhetaitelija Jenni Janakan sanoin:

”Hyvä on hyvä ja täydellinen on täydellinen. Ei niin että vain täydellinen on hyvä.” Pätee myös syömisestä tai ruokasuhteesta puhuttaessa.

Syömishäiriön ravitsemushoito

Syömishäiriöiden Käypä hoito -suosituksessa todetaan, että ravitsemuskuntoutus koskee kaikkia syömishäiriötä sairastavia. Meillä Syömishäiriöliitossa on tapana sanoa sama asia siten, että syömishäiriöstä ei voi toipua kuin syömällä (vaikkei se yksin riitäkään!).

Oli diagnoosia tai ei, oli syömishäiriön muoto mikä tahansa tai toteutetaan syömishäiriön hoitoa missä tahansa, syömishäiriöstä toipuminen edellyttää aina syömisen kanssa työskentelyä.

Käypä hoito -suositus listaa syömishäiriön hyvän hoidon merkeiksi syömiskäyttäytymisen normalisoitumisen ja ruokaan liittyvän pakonomaisen ajattelun vähentymisen. Ravitsemushoidon on siis tarkoitus olla muutakin kuin ateriasuunnitelman laatimista ja sen noudattamisen vahtimista, vaikka se aluksi voi tarkoittaa sitäkin. Oleellista on ymmärtää, että ravitsemushoito ei ole vain ihmisen ravitsemista ja aliravitsemustilan tai mahdollisen painon korjaantumisesta huolehtimista.

Kuka hoitaa ruokasuhdetta?

Ravitsemushoito, joka sisältää myös ruokasuhteen huomioimisen, kuuluu jokaiselle syömishäiriötyötä tekevälle. Sitä ei opita yksittäisillä ravitsemusterapeutin vastaanottokäynneillä. Ei ole olemassa ruokasuhdehoitajaa. Kuten Reetta puheenvuorossaan sanoi:

Ruokasuhteen hoito kuuluu kaikille syömishäiriön hoitoon osallistuville.

Puhutaan sitten syömishäiriötä sairastavasta tai pienestä itsenäistä syömistä opettelevasta lapsesta ruokasuhde ei ole asia, jota tarvitsisi erikseen käsitellä. Ruokasuhde tulee käsitellyiksi keskusteluissa, jossa puhutaan siitä, mitä, kuinka paljon ja kuinka usein ihminen tarvitsee ruokaa. Tai kun puhutaan siitä, miten jokainen on eri kokoinen ja muutenkin omanlaisensa – riippumatta siitä, mitä ja kuinka paljon syö.

Itseasiassa, kahden kohta jo kouluikäisen lapsen vahempana olen useinkin havahtunut sen äärelle, miten pienen lapsen ja syömishäiriöstä parantuvan syömään opettelussa on paljon muutenkin yhteistä. Säännöllisestä, ajoin joustamattomastakin syömiseen ja ruokailuihin keskittyvästä elämästä kohti joustavampaa ja vapaampaa elämää, jossa suunnittelemattomat jäätelöt tai ruoka-ajan ulkopuolella tarjotut sämpylämaistiaiset eivät hetkauta syömisen tai elämän kokonaisuutta mihinkään suuntaan.

Konkreettisia työkaluja ruokasuhteen työstämiseen?

Opimme Syömishäiriöpäivien seksuaalisuutta ja sukupuolta käsittelevältä Anna Keski-Rahkosen luennolta, että ihmistä voi auttaa vain siihen pisteeseen asti, mihin itse on kulkenut. Tämä pätee nähdäkseni monissa muissakin asioissa kuin seksuaalisuutta ja sukupuolta käsittelevissä aiheissa. Esimerkiksi ruokasuhteen kanssa työskennellessä.

Syömishäiriötyötä tekevillä ammattilaisilla voi olla kipukohtia ruokasuhteessaan – samalla lailla kuin kenellä tahansa muulla ihmisellä. Ne on hyvä tiedostaa, tunnistaa ja olla valmis haastamaan niitä, tarvittaessa ammattiavun kautta. Se on ehkä se paras ja konkreettisin työkalu myös toisen ihmisen ruokasuhteen tukemiseen.

Katri Mikkilä
asiantuntija
Syömishäiriöliitto – SYLI