Voiko kasvisruokavalio olla riski syömishäiriöille?

17.2.2020

Kirjoitus on vieraskynäpostaus, jonka on kirjoittanut Itä-Suomen yliopistossa terveyden edistämistä opiskeleva Jenni Värjö. Teksti pohjautuu yliopistokurssin oppimistyönä tehtyyn kirjallisuuskatsaukseen syömishäiriöiden ja kasvisruokavalioiden välillä havaituista yhteyksistä.

***

Kasvissyönnin suosio on kasvanut viime vuosina. Kasvisvaihtoehtojen suosimiseen kannustetaan usein sekä terveyden että ilmaston näkökulmasta. Kasvisruokavalion voi koostaa monella eri tavalla. Useimmat rajaavat ruokavaliostaan pois lihan, mutta käyttävät kasvikunnan tuotteiden lisäksi esimerkiksi maitotuotteita ja kananmunaa. Jos ruokavaliosta on rajattu pois kaikki eläinperäinen, puhutaan vegaanisesta ruokavaliosta.

Nyky-yhteiskunnassa ruokaa on koko ajan saatavilla ja ruuan valinta ei perustu enää pelkästään nälkään vaan moniin tietoisiin tai tiedostamattomiin ratkaisuihin. Kasvisruokavaliota voidaan noudattaa niin eettisten kuin terveydellistenkin näkökulmien vuoksi. Eettisinä syinä kasvisruokavalion valintaan voivat olla esim. eläintenoikeudet ja ilmastoasiat. Kasvisruokavalion noudattaminen terveydellisistä syistä ei ole täysin yksiselitteinen, koska kasvisruokavalio ei automaattisesti ole sekaruokavaliota terveellisempi. Terveydellisillä syillä kasvisruokavaliota kuitenkin usein myös perustellaan.

Syömishäiriöiden ja kasvisruokavalion yhteyksistä

Tutkimusten perusteella kasvisruokavaliota noudattavien joukossa on enemmän syömishäiriötyyppistä käyttäytymistä kuin sekaruokaa syövillä. Etenkin ortoreksiatyylisellä oireilulla on huomattu olevan jonkinasteinen yhteys kasvissyöntiin. Ortoreksia ei ole virallinen syömishäiriödiagnoosi, mutta ortoreksiaa kuvaillaan usein pakonomaisen terveelliseksi syömiseksi. Vaikka ruokavalio periaatteessa olisi riittävä ja täysipainoinen, pakonomaisella terveellisten valintojen tekemisellä on samalla tavalla negatiivisia vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin ja toimintakykyyn kuin niissäkin syömishäiriön muodoissa, jossa syöminen ei ole riittävää ja täysipainoista.

Kasvissyönnin on todettu olevan yleisempää syömishäiriötä sairastavien keskuudessa kuin syömishäiriötä sairastamattomilla. Miksi kasvissyöjien joukossa esiintyy enemmän syömishäiriötä? Valitseeko syömishäiriötä sairastava kasvisruokavalion, koska pitää sitä terveellisenä tai vähäenergisenä? Eräässä tutkimuksessa syömishäiriötä sairastavista 68,1% arveli, että syömishäiriöllä ja kasvisruokavaliolla oli ollut jokin yhteys. Samassa tutkimuksessa vertailtiin kasvisruokavalion aloittamisikää ja syömishäiriön alkamisikää.

Suurin osa (59,6%) kertoi alkaneensa kasvissyöjäksi noin vuosi syömishäiriöoireiden alkamisen jälkeen.

Kasvissyönnin perusteluna painonhallinta?

Tutkimusten mukaan syömishäiriöön sairastuminen näyttäisi olevan todennäköisempää niillä, jotka ovat kasvissyöjiä terveyssyistä, kuin niillä, jotka ovat kasvissyöjiä eettisistä syistä. Syömishäiriötä esiintyy vähiten vegaanien keskuudessa ja eniten ns. semi-vegaanien, jotka syövät myös eläinperäisiä tuotteita. Kasvissyönnin ja syömishäiriöiden yhteyttä on tutkittu jonkin verran, mutta edelleen on epäselvää, voiko kasvissyönti altistaa joidenkin kohdalla syömishäiriön kehittymiselle vai valitsevatko syömisellään oireilevat helpommin kasvissyönnin. Kyse voi olla myös molemmista.

Näiden tutkimustulosten perusteella ei kuitenkaan ole syytä huolestua siitä, että kaikki kasvissyöjät olisivat riskissä sairastua syömishäiriöön. Edelleen suurin osa kasvissyöjistä ei sairasta syömishäiriötä eikä ole erityisessä riskissä sairastua syömishäiriöön. Yhdistettynä muihin riskitekijöihin, kasvisruokavalio voi olla kuitenkin mukana altistamassa syömishäiriökäyttäytymiselle. Huomiota kannattaa kiinnittää syihin, joiden vuoksi kasvisruokavalio on aloitettu. Etenkin syömishäiriön alkuvaiheessa kasvisruokavaliota voidaan käyttää tekosyynä vältellä jotakin ruoka-aineita tai ruokia. Erityisesti painonhallintasyistä aloitettu kasvisruokavalio on syömishäiriön kannalta riskialttiimpi kuin ensisijaisesti eettisistä ja ekologisista syistä aloitettu kasvisruokavalio.

Uusi ruokavalio voi altistaa syömishäiriöoireille

Hyvin nopea päätös aloittaa uusi ruokavalio voi myös olla ”varoitusmerkki” syömishäiriöstä, olipa kyse mistä tahansa ruokavaliosta. Mikä tahansa ruokavalio, jolla on tarkoitus pudottaa painoa, tehdä iso elämäntapamuutos tai muulla tavalla tehdä ihmisestä kauniimpi, parempi ja voimakkaampi, voi tietyissä olosuhteissa johtaa syömishäiriökäyttäytymiseen. Kasvisruokavalio voi olla riski erityisesti silloin, jos henkilöllä on taustalla syömishäiriöoireilua. Tällaisessa tapauksessa, ja erityisesti nuorten kohdalla, kannattaa olla valppaana ja huomioida mahdolliset viittaukset syömishäiriökäyttäytymiseen. Ruokavaliovalinnan syistä voi kysyä ihmiseltä itseltään ja jutella uuden ruokavalion mahdollisista riskeistä syömishäiriön kannalta.

Kasvisruokavaliot ovat oikein koostettuina täysipainoisia ja riittäviä, eikä kasvispainotteisen syömisen ekologista merkitystä voida nykytiedon valossa vähätellä. Kaikista kasvissyöjistä ei ole syytä lähteä huolestumaan, mutta syömishäiriöriskissä olevien kohdalla kasvisruokavalio voi olla yksi varoitusmerkki.

Jenni Värjö, psykiatrian poliklniikalla työskentelevä sairaanhoitaja, opiskelee Itä-Suomen yliopistossa terveyden edistämistä

***

Lähteinä käytetty näitä tutkimusartikkeleita:

  • Bardone-Cone ym: The inter-relationships between vegetarianism and eating disorders among females (J Acad Nutr Diet 2012)
  • Barthels  ym: Orthorexic eating behavior in vegans is linked to health, not to animal welfare (Eat Weight Disord 2019)