Jäähyväiset Hyvälle Läskille

22.11.2022

Hei, sinä sisäinen Hyvä Läskini! 

Tiedätkö mitä? Sinä olit väärässä ja minä oikeassa.  

Sinusta minun tulisi aina laihduttaa, kytätä suupaloja ja ravata vaa’alla – näännyttää itseni. Kuinka väärässä oletkaan. Tavoitteellinen laihduttaminen toimii harvoin, ja minua, kuten monia muitakin, se on todistetusti vain lihottanut. Eikä vaa’an lukema edes kerro mitään aidosta hyvinvoinnista.

Tärkeämpää on kuunnella kehon viestejä ja antaa niiden ohjata, eli syödä kun on nälkä ja lopettaa, kun on oikeasti kylläinen. Tarjota keholle sitä, mitä se kullakin hetkellä tuntuisi tarvitsevan, oli se sitten kasviksia tai kakkua. Rajoitukset eivät ole kestävä pohja hyvälle ja terveelle ruokasuhteelle, sillä ennen pitkään jokainen ”lipsahtaa”, josta yleensä seuraa vain häpeää ja syyllisyyttä – tunteita, joita ei tulisi koskaan liittää ruokaan. Laihdutuskulttuuri joutaa romukoppaan ja laihdutusbisnes konkurssiin. 

Sinusta minun pitäisi liikkua ja ennen kaikkea todistella muulle maailmalle, että tämä läski sentään liikkuu ja ansaitsee suupalansa. Viis siitä, tykkäänkö liikkua – hampaat irvessä hyvä tulee. Eikä tule! Pakkopulla maistuu harvoin hyvältä. Ei itsensä rääkkääminen edistä hyvinvointia. Ehkä fyysinen kunto kasvaa ja fyysinen terveys kohenee, mutta pitkän päälle mielenterveys kärsii.

Ihminen on kokonaisuus – minäkin. Mieleni terveys on aivan yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää, kuin fyysinen terveyteni. Kokonaisvaltaista hyvinvointia edistää vain sellainen liike, josta tulee hyvä olo niin mielelle kuin keholle. Liikun juuri niin vähän tai paljon kuin minusta tuntuu hyvältä ja tavoilla, jotka itse valitsen. Minun arvoani ja olemassa olemiseni oikeutta ei määritä se, kuinka paljon ja millä tavoin liikutan kehoani. 

Sinusta läskin tulisi olla edes terve. Tiedätkö mitä? En ole terve. Minulla on niin kehon kuin mielenkin sairauksia. Ei terveys ole itseisarvo, eikä ihmisarvon mitta. Minä olen yhtä arvokas ja ansaitsen yhtä hyvää hoitoa kuin keskipainoisetkin sairaat. En ole syyllinen omiin sairauksiini. En ole taakka yhteiskunnalle.

Eivätkä sairauteni ole mitään kuolemantuomioita, kiitos nykyaikaisen lääketieteen. Minun sairauteni ovat hoidettavissa, vaikkeivät kaikki parannettavissa olisikaan. Ja vaikka olisinkin kuolemansairas, olisi minulla silti oikeus elää täysillä se elämä, joka minulla on jäljellä. Oikeus elää ilman syyllisyyttä ja häpeää. Iloita ja olla onnellinen. Kukaan meistä ei ole kuolematon. Vanhan laulun sanoin, ”ei elämästä selviä hengissä”. Siksi pitääkin elää täysillä nyt, ei huomenna, eikä vasta sitten kun on laiha ja terve.  

Sinusta läskin tulisi piileskellä, viedä mahdollisimman vähän tilaa ja pyydellä anteeksi olemassaoloaan, tai vähintäänkin pukeutua mahdollisimman hoikentavasti tai kehotyyppinsä mukaisesti. Anoppini sanoin: Haista halivilivoo!

Minulla on oikeus näkyä ja kuulua. Minulla on oikeus ottaa juuri niin paljon tilaa kuin tarvitsen. Saan pukeutua juuri niin kuin minusta itsestäni on hyvä, niin värikkäästi tai värittömästi kuin tahdon ja vaikka niihin parjattuihin vaakaraitoihin. Käsivarteni, reiteni ja jopa vatsani saavat näkyä kesähelteillä, eikä minun tarvitse läkähtyä mahdollisimman peittävissä vaatteissa vain muiden silmää miellyttääkseni. 

Sinusta minun pitäisi vihata itseäni tällaisena kuin olen, tai ainakin pyrkiä nykyisestä muodostani pois. Elää ”sitten kun” -elämää. Milloin viha on synnyttänyt mitään hyvää? Viha ja inho vain ruokkivat itseään. En ehkä osaa rakastaa itseäni, mutta voin kuitenkin hyväksyä, tai ainakin pyrkiä hyväksymään, itseni juuri tällaisena kuin olen juuri nyt, ei ”sitten kun”.

Itsensä hyväksymällä ja itsemyötätunnolla saa niin paljon enemmän hyvää aikaiseksi kuin vihalla ja inholla. Kun hyväksyy itsensä, ehkä jopa pitää itsestään, haluaa myös tehdä asioita, jotka tekevät itselle hyvää. Minun elämäni on nyt, ei ”sitten kun”. Minulla on oikeasti lupa elää täysillä tässä kehossa! Olen tuhlannut aivan liikaa elämästäni uskaltamatta oikeasti elää tässä ja nyt. Ei enää, ei ikinä! 

En ole ”hyvä läski”, eikä minun tarvitsekaan olla. Riittää, että olen minä ja teen asioita, jotka aidosti lisäävät hyvinvointiani, eli syön riittävästi ja mahdollisimman intuitiivisesti, nukun ja lepään riittävästi, liikun omaa kehoani ja mielialaani kuunnellen ja että pidän huolta ensisijaisesti mieleni terveydestä.

Tiedän, että sinä, sisäinen Hyvä Läskini, piilottelet edelleen siellä jossain syvällä takaraivossani, mutta toivon, että jättäisit minut. Toivon, että sinäkin toivoisit minulle oikeasti hyvää ja päättäisit luovuttaa ja haihtua pois, sillä voin niin paljon paremmin – aidosti paremmin – ilman sinua kummittelemassa siellä jossakin. 

Sinusta helpottuneena ja kevein mielin irti päästäen, 

Katja 

Kirjoittaja on Syömishäiriöliiton somelähettiläs ja
kirjoitus on osa somelähettiläiden jäähyväiskirjeiden sarjaa

Arkistot

Archives

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *