Lyhyt katsaus painoindeksin historiaan – matka matemaattisesta kaavasta ”hyvinvoinnin ja terveyden” mittariksi

Painoindeksi eli BMI (eng. body mass index) herättää lähes kaikissa ihmisissä reaktioita riippumatta siitä, sairastaako ihminen syömishäiriötä vai ei, tai missä painossa hän on. Väitän, että suurin osa ihmisistä tietää oman painoindeksinsä samalla tavalla kuin pituutensa tai kengän kokonsa – niin iskostettu se on meidän alitajuntaamme.

Painoindeksiä pidetään nyky-yhteiskunnassa hyvinvoinnin ja terveyden mittarina, vaikka se soveltuu siihen tarkoitukseen huonosti. Silti meidät on aivopesty uskomaan, että painoindeksi korreloi suoraan terveyden kanssa. Sen lisäksi painoindeksiin ja sen ”kurissa pitämiseen” liitetään myös ääneen lausumattomia arvolatauksia.

Tämän postauksen tarkoituksena on avata painoindeksin historiaa ja samalla neutralisoida siihen liitettäviä usein negatiivisia tunteita tai jopa pelkoja. Painoindeksi on yksi numero muiden joukossa, ja sitä ei ole alun perin kehitetty mittaamaan yksilön terveyttä. Tekstissä ei käytetä numeroita puhuttaessa painoindeksistä, joten voit huoletta jatkaa lukemista.

Queteletin tilastolliset menetelmät painoindeksin taustalla

Painoindeksi perustuu belgialaisen Adolphe Queteletin vuonna 1835 keksimään matemaattiseen kaavaan, jolla laskettiin keho massaa painon ja pituuden avulla. Quetelet alkoi ensimmäisenä matemaatikkona soveltaa tilastollisia menetelmiä biologisten ilmiöiden kuvaamiseen. Quetelet, vaikka multilahjakas renessanssi-ihminen olikin, ei kuitenkaan ollut koulutukseltaan terveydenhoidon ammattilainen vaan tähtitieteilijä, matemaatikko, tilastotieteilijä ja sosiologi.

Quetelet tunnetaan parhaiten sosiologina, joka tutki keskivertoihmisen (l´homme moyen, the average man) käsitettä. Aikansa tuotteena Queteletin keskivertoihminen oli terve valkoihoinen länsieurooppalainen mies. Erilaiset etniset taustat, sairaudet tai naissukupuoli eivät kuuluneet keskivertoihmisen toivottaviin ominaisuuksiin.

Seuraavan kerran kun painoindeksi aiheuttaa sinussa tunnereaktioita, on hyvä muistaa, että painoindeksiä ei ole kehitetty mittamaan kehon koostumusta tai terveyttä. Painoindeksi on puhtaasti tilastotieteellinen työkalu, joka kehitettiin mittaamaan isoja ihmisjoukkoja ja tilastollisia lainalaisuuksia, ei yksilöitä.

Matemaattisesta kaavasta vakuutusyhtiöiden painotaulukoihin

Terveyden mittarina painoa alettiin käyttää vasta 1900-luvun alkupuolella. Painon kytkemisen terveydentilaan aloittivat amerikkalaiset vakuutusyhtiöt, jotka liittivät ylipainon alentuneeseen eliniänodotteeseen suppeiden ja puutteellisten tutkimusten pohjalta. Samaan aikakauteen liittyy myös vaakojen yleistyminen yksityiskäytössä. Aiemmin ihmiset eivät olleet tienneet painoaan, koska a) vaakoja oli ainoastaan teollisuuden käytössä ja b) tiedolla ei tehnyt mitään. Koska elettiin myös aikaa ennen valmisvaateteollisuutta, ei ihmisen kehoa ollut muutenkaan vielä standardoitu keinotekoisten kokojen ja mittojen mukaan.

Amerikkalaiset vakuutusyhtiöt kehittivät Queteletin laskentakaavaan perustuvan määritelmän normaalipainosta vakuutusmaksujen suuruuden arviointia varten 1940-50 -luvuilla. Termi normaalipaino ei sisältänyt tuolloin vielä arvolatausta, vaan sillä tarkoitettiin väestötason keskipainoa.

Vakuutusyhtiöiden painotaulukot olivat puutteellisia ja koostuivat keski-ikäisten, keskiluokkaisten valkoihoisten miesten ilmoittamista pituus- ja painotiedoista, koska vain harvalla muulla väestöryhmällä oli varaa ottaa vakuutusta. Taulukoissa oli eroja vakuutusyhtiöiden välillä, kuten oli myös tavassa ilmoittaa paino ja pituus. Painon ja pituuden sijaan saatettiin käyttää myös kehoa kuvaavia sanallisia määritelmiä, kuten pieni, keskikokoinen ja iso. Iän merkitystä ei huomioitu. Taulukoita käsittelivät vakuutusmyyjät, eivät terveydenhuollon ammattilaiset.

Tilastotieteellinen kaava siirtyy kuvaamaan yksilön terveyttä

1950-luvun lopussa ja 1960-luvun aikana amerikkalaiset lääkärit omaksuivat vakuutusyhtiöiden laatimat paino-pituustaulukot käyttöönsä arvioidessaan potilaan painon suhdetta terveyteen. Normaalipaino-termistä tuli arvottava. Se ei kertonut enää keskipainosta vaan ihanteellisesta painosta, johon tulisi pyrkiä. Tilastotieteellinen, isoissa ihmisjoukoissa esiintyviä ilmiöitä laskeva kaava siirtyi kuvaamaan yksilön oletettua terveyttä.

Lopullisesti Queteletin tilastollinen kaava sementoitiin terveydenhuollon käyttöön 1972 tutkija Ancel Keysin ja kollegoiden toimesta, jotka lanseerasivat käyttöön myös termin painoindeksi (body mass index). Keys yhdisti kritisoidussa tutkimuksessaan kehon massan lihavuuteen, yksilön terveyteen sekä sairastavuuteen – loppu onkin historiaa. Painoindeksistä saatiin nopea, kustannustehokas ja helppo työkalu terveydenhuollon toimijoiden käyttöön ilman, että sitä on juuri osattu tai uskallettu kyseenalaistaa.

Lopuksi

On tärkeää tunnistaa, että painoindeksi on kulttuurisidonnainen ja muuttuva määritelmä eikä yleispätevä ja kaikkitietävä mittari, jollaisena se monesti esitetään. Tästä keinotekoisuudesta hyvänä esimerkkinä toimii ”normaalipainon” painoindeksirajan lasku WHO:n toimesta vuonna 1998. Yhdessä yössä miljoonista normaalipainoisista henkilöistä tuli painoindesirajojen muuttumisen myötä ylipainoisia. Illalla ihmiset menivät nukkumaan terveinä normaalipainoisina kansalaisina ja aamulla he heräsivät ylipainoisina riskitapauksina valmiina laihdutusteollisuuden kitaan.

Kirsi Broström, toiminnanjohtaja
Syömishäiriöliitto – SYLI ry

Lue lisää painoindeksin historiasta:
Christy Harrison: Anti-Diet
Your Fat Friend: The Bizarre and Racist History of the BMI

Kuva: Dylan Nolte/Unsplash