Miten siitä painosta sitten pitäisi puhua? – Älä laihduta -päivän jälkipuinti
Meillä kaikilla on kehosuhde, ruokasuhde ja liikkumissuhde ihan samalla tavalla kuin meillä kaikilla on mielenterveys. Samalla tavalla kuin mielenterveyskin, ruokasuhde, liikkumissuhde ja kehosuhde voi kenellä tahansa mennä rikki. Mitä pidempään teen syömishäiriötyötä, sitä vakuuttuneempi olenkin, että vastuullinen, kehosuhdetta kunnioittava tapa puhua syömisestä, liikkumisesta, painosta ja erilaisista kehoista lisää ihan jokaisen hyvinvointia – riippumatta siitä, onko taustalla syömishäiriötä tai ei.
Älä laihduta -päivä haastaa vuosittain ihmisiä näiden aiheiden äärelle. Vuosi vuodelta tunnumme tavoittavan enemmän ihmisiä myös niin kutsutun syömishäiriölokeron ulkopuolelta. Olen siitä erityisen iloinen. Maailma ei muutu, jos marginaaliasioiksi mielletyistä asioista puhutaan vain marginaalissa olevien ihmisten toimesta.
Vuoden 2020 Älä laihduta -päivää vietettiin yksinomaan somessa. Viikon kestänyt Miten siitä painosta sitten pitäisi puhua? -somekampanja suunnattiin erityisesti terveydenhuolto-, hyvinvointi- ja liikunta-alan ammattilaisille eli juuri heille, jotka haitallista (tai vastuullista!) painopuhetta voivat työssään ylläpitää.
Miten siitä painosta sitten pitäisi puhua? -somekampanja herätti paljon keskustelua ja ajatuksia vaihdettiin suuntaan ja toiseen. Suuri kiitos jokaiselle keskusteluun osallistuneelle! Kokemuksenne ja ajatuksenne ovat meille ensiarvoisen tärkeitä. Niiden vuoksi ja niiden voimalla pystymme tehdä työtämme terveemmän ruoka-, liikkumis- ja kehopuheen eteen.
Tämä postaus vetää yhteen meidän ja instagram-seuraajiemme jakamia ajatuksia tämän vuoden Älä laihduta -päivän kampanjaan liittyen.
Paljonko itse painat ja mitä siitä ajattelet?
Olemme vuosien syömishäiriötyön aikana oppineet, että vääristyneet ajatukset ja asenteet erikokoisia kehoja ja esimerkiksi omaa painoa kohtaan ovat yhteiskunnassamme varsin yleisiä, eikä terveys- ja hyvinvointialalla työskenteleminen suojaa niiltä. Ehkä jopa päinvastoin: onkohan niin, että laihduttamis- ja painonhallintatyötä tekevät ja aiheesta viestivät ärhäkimmin ne, jotka itse arvottavat itseään ja muita painon ja tietyn kehon muodon perusteella?
Olemme jo pitkään haastaneet syömishäiriötyötä tekeviä ammattilaisia oman painosuhteen äärelle. Jos oma ruoka-, liikkumis- ja kehosuhde ei ole kunnossa, miten voi auttaa syömishäiriötä sairastavaa suhtautumaan terveesti ruokaan, liikkumiseen ja omaan kehoon? Nyt halusimme haastaa laajemminkin terveys- ja hyvinvointityötä tekeviä tämän aiheen äärelle. Jos oma ruoka-, liikkumis- ja kehosuhde ei ole kunnossa, minkälaista ruokaan, liikkumiseen ja erikokoisiin kehoihin liittyviä ajatuksia ja asenteita välittää asiakkailleen, seuraajilleen, potilailleen, lukijoilleen?
Meidän tuntumamme on, että tämän aiheen osalta eletään murrosvaihetta. Terveys-, hyvinvointi- ja liikunta-alalta paljastuu iloksemme koko ajan enemmän alan ihmisiä, jotka tunnistavat ja tunnustavat mahdolliset etuoikeutensa kokonsa puolesta ja jotka haluavat nähdä ja kuulla elämäntarinat painolukemien takana.
Toki edelleen alalla on myös paljon hyväosaisia, etuoikeutettuja, hoikkia ihmisiä, jotka tekevät holhoavalla, ylhäältä alaspäin katsovalla otteella työtään. Haitalliset painoon liittyvät ajatukset ja asenteet olivat seuraajillemme välittyneet erityisesti tilanteissa, joissa paino liittyi syömishäiriöoireiluun:
”Oot niin hoikka, eihän susta uskoisi että olisi syömishäiriö tai tarvitsisi laihduttaa”
”Ekan kerran kun hain apua koulukuraattori sanoi ettei mulla voi olla syömishäiriötä koska en oo niin laiha.”
Eräs seuraajamme kertoi lääkärikokemuksestaan, jossa oli alkavan syömishäiriön siivittämänä laihtunut tuntuvasti, mutta oli edelleen vastaanotolle mennessään lääkärin näkökulmasta liian painava. Paino tuli puheeksi käynnillä, joka ei liittynyt painoon (eikä syömishäiriöön). Lääkärin tympeä käytös oli muuttunut saman tien, kun oli kuullut, että seuraajamme oli jo laihtunut:
”Kuin joku olisi vetänyt verhot ikkunasta ja aurinko olis alkanut paistaa huoneeseen… hän kohteli mua täysin eri tavalla kun sai kuulla että olin _sentään_ laihtunut”
Tämä kokemus kuvastaa mielestäni hyvin lihavuuteen liittyvää lähtökohtaista asenneongelmaa ja laihtumiseen liittyvää kyseenalaistamatonta kannustavuutta. Miksi lihava ihminen saa syömishäiriökäyttäytymisestään kyseenalaistamatonta kiitosta? Miksi sama käyttäytyminen on hoikalla ihmisellä epätervettä, mutta lihavalla tervettä? Miksi paino x on laihtumistuloksena onnistuminen, mutta ilman edeltävää laihtumista epäonnistuminen?
”Ai olen lihava, kiitos kun kerroit, en olekaan itse huomannut!”
”Kyllähän painosta nyt pitää pystyä puhumaan.”
Pitääkö? Jos pitää, mistä silloin pitää pystyä puhumaan?
”Ainut neuvo mitä koskaan olen saanut on syö vähemmän ja liiku enemmän. Joo, ihan kiva neuvo, mutta miten se toimii itsevihan ja siihen aikaan rajun syömishäiriöoireilun kanssa? Ei mitenkään, kun yksin joutui pähkäilemään. Painosta saa puhua mielestäni, mutta kehotuksien ja näppärien vinkkien sijaan täytyisi löytää aikaa kartoittaa kokonaiskuva eikä siirtää vastuuta potilaalle vaan kertomalla, että olet ylipainoinen niin teeppäs sille jotain! Jos on otettava painonpudotus syystä tai toisesta esille terveyssyistä, on tarjottava siihen myös apua ja aikaa.”
Niinpä. Lihavuuden taustalla on usein rikkinäistä ruoka- ja kehosuhdetta, joka ei pelkällä puheeksi ottamisella parane. Painosta saa puhua, jos on valmis kuulemaan ja käsittelemään kokonaisen elämäntarinan painon taustalla.
Kuulemme toistuvasti kokemuksia, joissa lihavat ihmiset kertovat jännittävänsä ja jopa välttelevänsä vastaanottokäyntejä, joissa tietävät kohtaavansa yllä kuvaillun kaltaista ”hei olet lihava, laihduta, moikka!” -tyylistä painopuhetta. Näitä tilanteita varten olemme kirjoittaneet vapaasti hyödynnettävän Pari sanaa sinulle ennen kuin otat puheeksi painoni -kirjepohjan. Kirjeen voi täydentää omilla tiedoillaan ja kokemuksillaan ja ojentaa vastaanotolla ensi töikseen vastaanottavan henkilön luettavaksi. Pari sanaa sinulle ennen kuin otat puheeksi painoni -kirjepohja on luettavissa ja kopioitavissa täällä.
Uskalla olla punnitsematta
Mitä vaa’an lukema oikeastaan kertoo ihmisestä ja onko se oikeasti tarpeellinen tieto juuri nyt, juuri tässä tilanteessa? Kumpi kertoo ihmisen terveydestä ja hyvinvoinnista enemmän, vaa’an lukema vai reaktio, jonka punnitseminen ja oman painolukeman kohtaaminen aiheuttaa? Mitä kamalaa tapahtuu, jos en punnitsekaan? Voisiko punnitsematta jättäminen ohjata ajatuksia painosta kohti jotain hyvinvoinnin kannalta oleellisempaa?
Haastoimme kyseenalaistamaan rutiininomaisen punnitsemisen ja sen tarpeellisuuden. Saimme kuulla, että moni terveydenhuollon ja hyvinvoinnin ammattilainen uskaltaa niin jo tehdä:
”En yleensä punnitse asiakasta koskaan. Harvoin painotieto on ohjauksen kannalta merkittävä.”
”Korkeakoulun terveystarkastuksessa terveydenhoitaja anto valita, saako punnita ja myös sen, että haluaako tietää oman painon, jos punnitaan. Puhu tosi kivasti siitä, että ei ole mikään pakko käydä vaa’alla ja jos käykin niin se numero on merkityksetön eikä vaikuta mun omaan arvoon mitenkään.”
”Koulun terveystarkastuksessa vaa’alle ei ollut pakko nousta, vaan sai päättää itse haluaako vai ei.”
”Kun kerroin mun syömisongelmista koululääkärille, tämä kysyi ensin että ahdistaako minua vaa’alla käyminen. Kun sanoin että ahdistaa, lääkäri vain totesi että sitä ei ole pakko katsoa että hän pystyy kyllä mun terveydentilan selvittämään kylä ihan ilmankin painon katsomista. Se oli kiva, koska aiemmin terkkarit/lääkärit ovat aina välttämättä halunneet painon.”
Jos ammattilainen ei itse uskalla olla punnitsematta, punnitsemisesta voi ja saa myös kieltäytyä! Moni on niin uskaltanutkin tehdä:
”On luotettu sanomaani tai ihan sanottu että nyt ei punnita. Helpotus.”
”Kyllä kun kerroin sairastavani syömishäiriötä.”
”Mua oltiin punnitsemassa mutta itse uskalsin sanoa terkkarille että se vain ahdistaisi ja mua uskottiin!”
”Mä en ole varmaan 2 vuoteen astunut vaa’alle! Eikä ole pakotettu!
Juuri minulle sopiva paino
Kehomme eivät ole samasta muotista puristettuja. Toisten kehot ja painot ovat luontaisesti isompia kuin toisilla ja niin kuuluukin olla, sanoo painoindeksi (tai mikä tahansa muu ihmisen painoa ja kokoa arvottava mittari/työkalu) mitä tahansa.
Siksi haluammekin haastaa painoindeksin tai laihdutettujen painoprosenttien laskemisen sijaan keskittymään kehon viestien ja tarpeiden kunnioittamisen opetteluun. Keholle riittävästi ruokaa, lepoa ja liikettä, ilman pakottamista ja syyllistymistä, johon painon kyttääminen kovin helposti johtaa. Luottoa siihen, että paino lopulta kyllä hakeutuu tämän opettelun myötä sille parhaiten sopivaan lukuun. Hyvinvointitekoja ja niiden arvostusta riippumatta siitä, minkälaisia vaikutuksia sillä on painoon.
Mutta entä kun asiakas motivoituu painolukeman, rasvaprosentin, vyötärön- tms. ympäryksen seuraamisesta? Niin motivoituu syömishäiriökin. Sinä olet ammattilainen. Sinun hommasi on mahdollistaa asiakkaan motivoituminen muulla tavalla. Terveys- ja hyvinvointityötä ei voi vastuullisesti tehdä syömishäiriön keinoin.
Punnitsemiselle vaihtoehtoisia motivoitumis-/motivoimiskeinoja, joita seuraajamme äänestivät, jotka me voimme käsi sydämellä allekirjoittaa ja joiden mittaamiseen ei tarvita vaakaa:
- lisääntynyt jaksaminen
- uuden oppiminen
- kiva tekeminen
- unen syveneminen
- vireystilan koheneminen
Miten reagoit ja kommentoit, kun ihminen kertoo laihtuneensa?
Miten reagoit ja kommentoit, kun ihminen kertoo laihtuneensa tai on laihtunut? (Moni spontaanisti kehuu, kannusta, ylistää, hyvää tarkoittaen.)
Mitä viestit, jos kehut laihtumisesta? (Tulet viestineeksi, että ihminen on nyt jotenkin arvokkaampi, onnistuneempi ja parempi kuin ennen laihtumista.)
Miksi kehumatta jättäminen on kehosuhteen kannalta parempi vaihtoehto? (Siksi että hoikempi ei ole arvokkaampi, onnistuneempi ja parempi.)
Miten sitten pitäisi tai voisi reagoida, kun huomaa läheisensä laihtuneen tai kun läheinen itse kertoo laihtumisestaan? Voisiko hyvä tapa olla esimerkiksi mitä kuuluu? -kysymys? Kuulumisia kysymällä osoittaa, että on ensisijaisesti kiinnostunut toisen voinnista kuin fyysisestä ulkomuodosta. Kuulumisia kysymällä voi osoittaa, että on saatavilla ja on valmis kuulemaan, jos toisella on huolia kannettavanaan tai iloja jaettavanaan, liittyivät ne sitten laihtumiseen tai mihin tahansa muuhun. Kuulumisia kysymällä ja aidolla kiinnostuksella harvoin aiheuttaa mitään vahinkoa.
Älä laihduta -päivä joka päivä
Meillä Syömishäiriöliitossa Älä laihduta -päivän ja vastuullisen painopuheen asiat ovat tärkeitä 365 päivänä vuodessa. Siksi kirjoitimme Miten siitä painosta sitten pitäisi puhua? -oppaan vastuulliseen painopuheeseen, joka on luettavissa, ladattavissa ja tilattavissa täällä. Kursivoidut pätkät yllä olevassa tekstissä olivat suoria tai lähes suoria lainauksia tästä oppaasta tai meille instagramissa lähetettyjä kokemuksia aiheeseen liittyen.
Kiitos vielä kerran jokaiselle #älälaihduta365- ja Miten siitä painosta sitten pitäisi puhua? -kampanjaan osallistuneelle. Olette parhaat, teidän kanssa on ilo tehdä tätä työtä! <3
Katri Mikkilä, asiantuntija, Syömishäiriöliitto