Syömishäiriö on mielenterveyden häiriö. Syömishäiriödiagnoosit määritetään Suomessa käytössä olevassa ICD-10-tautiluokituksessa ja niitä käsitellään laajemmin syömishäiriöiden Käypä hoito -suosituksessa. Kliinisiksi syömishäiriöiksi tunnistetaan tällä hetkellä:
- anoreksia (laihuushäiriö) ja epätyypillinen anoreksia
- bulimia (ahmimishäiriö) ja epätyypillinen bulimia
- BED (binge eating disorder, ahmintahäiriö)
- määrittämätön syömishäiriö (EDNOS, eating disorder not otherwise specified)
Diagnooseille on paikkansa, mutta syömishäiriöissä niihin keskittyminen voi ylläpitää sairaudelle tyypillistä vertailua sekä paino- ja numerokeskeisyyttä. Syömishäiriödiagnoosia ja diagnoosikriteereiden täyttymistä oleellisempaa on oireilun vaikutus arkiseen elämään ja toimintaan sekä fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
Diagnoosien keinotekoisuuden puolesta puhuu se, että isolla osalla syömishäiriötä sairastavista kliinisen syömishäiriön kaikki diagnoosikriteerit eivät täyty. Diagnoosiksi annetaan silloin (jos annetaan) epätyypillinen syömishäiriö. Lisäksi syömishäiriötä sairastavalla voidaan tunnistaa eri diagnoosien mukaisia oireita samanaikaisesti ja eri oireilutyypit voivat seurata toisiaan.
Diagnooseista on harvoin apua syömishäiriöön sairastuneen ihmisen ja hänen käyttäytymisensä ymmärtämisessä. Tärkeämpää on ymmärtää, että syömishäiriön oireilla voi aiheuttaa itselleen fyysistä pahaa oloa monin tavoin. Käyttäytymiseen vaikuttaa usein oman itsen arvottaminen syömisen, liikkumisen, painon tai muun ulkoisen ominaisuuden perusteella. Tämä pätee diagnoosista tai oireilun ilmiasusta riippumatta.
Me Syömishäiriöliitossa ajattelemme, että diagnoosilokeroinnin sijaan on syytä puhua yhteisesti syömishäiriöstä riippumatta siitä, mikä diagnoosi taustalla on vai onko mikään. Koska syömishäiriön oireet voivat olla hyvinkin toisistaan poikkeavia, alle on koottu tietoa eri oireilutyyppien ja diagnoosien tyypillisimmistä piirteistä.
Anoreksia ja epätyypillinen anoreksia
Kun syömishäiriön ulospäin näkyvänä pääoireena on ensisijaisesti syömisen rajoittaminen, puhutaan usein anoreksiasta (tai epätyypillisestä anoreksiasta). Syömisen voimakas rajoittaminen johtaa usein laihtumiseen, joissain tilanteissa jopa hengenvaarallisen alhaiseen painoon. Anoreksia on syömishäiriön muodoista se, joka näkyy useimmiten sairastuneen ulkoisessa olemuksessa ja on siksi myös tunnetuin (joskaan ei yleisin) syömishäiriön muoto.
Syömisen rajoittaminen voi olla pääoireena myös syömishäiriössä, joka ei näyttäydy sairastavalle itselleen, lähipiirille tai hoitohenkilökunnalle anoreksiana. Syömistä voi rajoittaa monella tavalla ja esimerkiksi ortoreksiaksi nimitetyssä oireilussa rajoittaminen kohdistuu ensisijaisesti ruoan laatuun kuin määrään. Sairastunut voi käytännössä syödä riittävästi tai lähes riittävästi, mutta ruoka ja syöminen hallitsevat ajatuksia ja vaikuttavat heikentävästi elämänlaatuun. Toisaalta anoreksialle tyypillisestä mutta usein tunnistamattomaksi jääneestä oireilusta voi olla kyse myös tilanteessa, jossa lähtöpainoltaan lihavaksi määritetty ihminen laihtuu paljon.
Huomionarvoista on, että anoreksialle tyypillinen oireilu ei automaattisesti tarkoita laihuutta tai laihtumista eikä paino (yksin) määritä sairauden olemassaoloa tai vakavuusastetta. Anoreksiaa sairastava voi olla myös lihava.
Bulimia ja epätyypillinen bulimia
Bulimiaksi kutsutaan syömishäiriöoireilua, jossa syömisen rajoittamista seuraa kontrollin menetys eli ahmimiskohtaus tai muu hallitsemattomalta tuntuva syöminen. Kontrollin menetystä puolestaan seuraa kompensoiva käyttäytyminen, jossa syödystä ruoasta tai sen sisältämästä energiasta pyritään mahdollisimman nopeasti eroon. Tyypillisin kompensaatio-oire, joka bulimiaan yhdistetään, on oksentaminen, mutta kompensaatiokäyttäytyminen voi olla monenlaista muutakin kuin oksentamista, esimerkiksi syömisen entistä voimakkaampaa rajoittamista tai pakonomaista liikkumista. Bulimiaa voi siis sairastaa myös oksentamatta.
Kontrollin menettäminen eli ahmimiskohtaus on varsin looginen seuraus nälkäiseltä keholta ja mieleltä. Ahmimiskohtaus palvelee myös sairastuneella sietämättömäksi kasvaneen ahdistuksen tai muiden epämukavien tunteiden turruttamista. Ahmimiskohtaus aiheuttaa sairastuneessa usein häpeää, itseinhoa ja ennen kaikkea lihomisenpelkoa. Kompensaatiokäyttäytyminen ja paluu syömisen rajoittamiseen puolestaan altistaa taas uudelle ahmimiskohtaukselle. Itseään ylläpitävä syömishäiriön noidankehä on valmis.
Ahmimiskohtauksessa ruokaa syödään tyypillisesti tavallista suurempi määrä. Usein ahmittu ruoka on runsasenergistä, toisin sanoen sellaista ruokaa, jota sairastunut on itseltään kieltänyt. Ahmiminen voi isojen ruokamäärien lisäksi olla myös ns. subjektiivista ahmimista, jolloin syöty ruokamäärä ei esimerkiksi ulkopuolisen silmissä vaikuta tavanomaista suuremmalta, mutta sairastava kokee silti menettävänsä syömisen hallinnan. Ahmitun ruokamäärän suuruus tai käytössä olevien kompensaatiokeinojen kirjo ei kerro sairauden vakavuudesta. Oleellisempaa on oireilun vaikutus fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
BED, ahmintahäiriö
Syömishäiriön muotoa, jonka ulospäin näkyvänä oireena on hallitsematon syöminen ja/tai ahmintakohtaukset, kutsutaan usein ahmintatyyliseksi oireiluksi, ahmintahäiriöksi tai BED:ksi. Jotkut puhuvat tämän tyylisen oireilun yhteydessä myös esimerkiksi ruokariippuvuudesta. Oireiluun ei kuulu vastaavaa kompensaatiokäyttäytymistä syömisen jälkeen kuin esimerkiksi bulimialle tyypillisessä oireilussa, joskin jonkinasteista syömisen rajoittamista ahmintatyylisessä oireilussakin usein esiintyy.
Ahmintatyylisessä oireilussa psyykkisen pahoinvoinnin “itsehoitona” (tietoisesti tai tiedostamatta) käytetään ruokaa ja syömistä. Syömisellä aiheutetaan itselle fyysistä pahaa oloa, joka on tuttu, turvallinen ja helpommin siedettävä kuin psyykkinen paha olo, jonka käsittelemiseksi ei ole hyvinvointia tukevia keinoja.
Pitkään toistuessaan ahmintakohtaukset ja hallitsematon syöminen johtavat usein lihavuuteen. Lihavuuden demonisointi ja laihdutusmyönteinen kulttuurimme hankaloittavat ahmintahäiriön tunnistamista ja avun hakemista. Ruoan ja syömisen rooli psyykkisen pahoinvoinnin “itsehoitona” vahvistuu ja aikaansaa itseään ylläpitävän kierteen.
Epävirallisten ja epätyypillisten syömishäiriödiagnoosien sanasto
Ortoreksia
Ortoreksia ei ole virallinen syömishäiriödiagnoosi eikä sillä siten ole virallista määritelmää. Ortoreksiaa voidaan kuvailla pakonomaisena terveellisenä syömisenä tai elämäntapana. Ortoreksialle tavanomainen ylikorostunut ja joustamaton pyrkimys terveelliseen syömiseen täyttää monet (epätyypilliselle) anoreksialle määritetyt kriteerit.
Naisurheilijan oireyhtymä, suhteellinen energiavaje (RED-S)
Naisurheilijan oireyhtymästä puhutaan, kun naisurheilija treenaa paljon, kulutus on suurta ja syöminen jää liian vähäiseksi kulutukseen nähden. Oireyhtymän tunnusmerkkejä ovat kuukautiskierron häiriintyminen ja luun terveyden heikkeneminen. Naisurheilijan oireyhtymän sanotaan pahimmillaan johtavan syömishäiriön puhkeamiseen, rasitusmurtumiin ja harjoittelutaukoihin.
Naisurheilijan oireyhtymän sijaan on alettu puhua yhä enemmän suhteellisesta energiavajeesta urheilussa, koska liian vähäinen syöminen yhdistettynä suuriin treenimääriin ei ole vain naisurheilijoiden ongelma ja vaikuttaa suorituskykyyn ja terveyteen haitallisesti sukupuolesta riippumatta.
Meidän kokemuksemme mukaan naisurheilijan oireyhtymän ja suhteellisen energiavajeen taustalla on usein häiriintynyttä suhtautumista syömiseen ja omaan kehoon sekä virheellisiä ajatuksia ja käsityksiä riittävästä syömisestä (esimerkiksi siitä, saako urheilija syödä herkkuja).
ARFID (avoidant/restrictive food intake disorder)
ARFID on uusi diagnoosi, joka ei ole vielä käytössä Suomessa käytettävässä ICD-järjestelmässä. ARFID on syömishäiriö, jossa syömisen vaikeus on ns. primääri oire. Muissa syömishäiriöissä syömisen vaikeudet johtuvat esim. kehonkuvan vääristymisestä, halusta laihtua ja tunteiden käsittelyn hankaluudesta.
ARFID voi ilmetä eri tavoilla. Syömisen hankaluus voi kohdistua ylipäänsä syömiseen (erittäin huono ruokahalu, kiinnostuksen puuttuminen syömistä kohtaan tai syömistapahtumassa ilmenevät hankaluudet), tiettyihin ruoan ominaisuuksiin liittyvä rajoittunut syöminen (esim. koostumukseen, hajuun, ulkonäköön) tai pelosta liittyen esim. tukehtumiseen tai pahoinvointiin. ARFID voi esiintyä yhdessä autismikirjon häiriön kanssa.
Syömishäiriöiden neuropsykologista piirteistä on kerrottu lisää meidän aihetta käsittelevässä blogikirjoituksessa.
Väitöstutkija Emma Saureen blogissa lisää ARFID:sta.
Diabulimia
Diabulimiasta puhutaan tilanteissa, joissa insuliinihoitoista diabetestä sairastava pistää liian vähän ateriainsuliinia laihtuakseen. Käytännössä liian vähäinen ateriainsuliinin pistäminen on oksentamisen kaltainen kompensaatiotapa, joskin diabeteksen hyvän hoitotasapainon näkökulmasta hyvin vahingollinen sellainen. Liian vähäinen ateriainsuliinin pistäminen johtaa korkeisiin verensokeriarvoihin, joilla on haitallisia vaikutuksia esim. silmiin, munuaisiin ja ääreisverenkiertoon.
Epätyypillinen syömishäiriö, määrittämätön syömishäiriö, EDNOS (eating disorder not otherwise specified)
Epätyypillisestä syömishäiriöstä on kyse, kun kaikki kliinisen syömishäiriön (anoreksian, bulimian tai BED:n) kriteerit eivät täyty, mutta oireilu on muuten hyvin samankaltaista kuin diagnoosikriteerien mukainen oireilu. Epätyypillisyys ei kerro siitä, millaista tai kuinka vakavaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista haittaa se ihmisen elämässä aiheuttaa. Epätyypillinen syömishäiriö ei ole vähemmän vakava tai vaikea sairaus eikä automaattisesti helpommin hoidettavissa.
Epätyypillinen syömishäiriö on ihan oikea syömishäiriö – se ei ole epäonnistunut syömishäiriö eikä höpöhöpödiagnoosi. Syömishäiriöistä tunnetuin se ei ehkä ole, mutta yleisin se kiistatta on. Lähes puolet syömishäiriön vuoksi hoitoon hakeutuvista sairastaa epätyypillistä syömishäiriötä.
Lisää epätyypillisistä syömishäiriöistä aihetta käsittelevässä blogikirjoituksessamme.