Tietoa syömishäiriöistä

Syömishäiriössä oireilu voi olla mitä tahansa syömisen voimakkaasta rajoittamisesta hallitsemattomaan syömiseen – tai täysin terveeltä vaikuttavaa syömistä. Ratkaisevaa ei ole se, mitä syö ja kuinka paljon tai minkä kokoinen on, vaan minkälaiset ajatukset ohjaavat ja hallitsevat syömistä ja omaan kehoon suhtautumista.

Syömishäiriössä ei ole kyse vain syömisestä tai omaan kehoon suhtautumisesta. Syömishäiriö on sairastuneelle selviytymiskeino elämän kriisitilanteessa, jonka käsittelemiseksi ei ole hyvinvointia tukevia keinoja. 

Syömishäiriö on sairastuneelle selviytymis-/ratkaisukeino, jotta pystyy paremmin sietämään esim. turvattomuuden, yksinäisyyden, riittämättömyyden, kelpaamattomuuden tai arvottomuuden kokemusta.

Auta ja lahjoita

Lahjoita syömishäiriötyöhön ja ole mukana tukemassa syömishäiriötä sairastavien ja läheisten hyvinvointia.

Tue syömishäiriötyötä

Liity jäseneksi

Hyvä tapa tukea syömishäiriötyötä on liittyä jäseneksi. Jäseneksi voivat liittyä kaikki aiheesta kiinnostuneet.

Liity jäseneksi

Syömishäiriö on muutakin kuin syömisen ongelma

Syöminen ja omaan kehoon suhtautuminen ovat teemoja, jotka vaikuttavat jokaisen hyvinvointiin ja terveyteen. Ruoka- ja kehosuhde ei juuri kellään ole koko elämän ajan täysin ongelmaton. Jokaista ruoka- ja kehosuhteen oiretta ei silti ole syytä leimata syömishäiriöksi. Toisaalta ongelmat ruoka- ja kehosuhteessa voivat heikentää merkittävästi elämänlaatua ja hyvinvointia, vaikka ne eivät täyttäisikään omasta, lähipiirin tai terveydenhuollon mielestä syömishäiriön kriteereitä.

Diagnoosikriteereiden täyttymistä tärkeämpää onkin arvioida, kuinka paljon syömiseen ja omaan kehoon liittyvä oireilu vaikuttaa arkeen ja elämään. Syömishäiriöstä voidaan puhua viimeistään silloin, kun oireilua esiintyy siinä määrin, että se alkaa joko omassa tai lähiympäristön silmissä selvästi haitata esimerkiksi arkista elämää, toimintakykyä, sosiaalisia suhteita tai fyysistä terveyttä.

Syömishäiriössä ei ole kyse vain syömisestä tai omaan kehoon suhtautumisesta. Syömishäiriön oireilla on sairastuneelle jokin tarkoitus. Taustalla voi olla esimerkiksi mielen kuormitusta, turvattomuutta tai muuta pahaa oloa, jonka käsittelemiseksi ei ole hyvinvointia tukevia keinoja. Syömishäiriön oireet tuntuvat tarjoavan tähän ratkaisun. Logiikka on itse asiassa monelle tuttu ja yhteiskuntamme ylläpitämä: kukapa ei olisi joskus ajatellut, että laihduttaminen, isompi hauis tai karkkilakko tekisi ihmisestä paremman tai ratkaisisi elämän ongelmat.

Syömiseen tai omaan kehoon liittyvä oireilu ei koskaan ole täysin haitatonta. Harmittomaltakin tuntuva oireilu voi elämän kriisitilanteessa tarjota epäterveen selviytymiskeinon. Siksi itsestään ja ruoka- ja kehosuhteestaan on hyvä pitää huolta – on kyse syömishäiriöstä tai ei.

Takaisin ylös

Diagnoosit

Syömishäiriö on mielenterveyden häiriö. Syömishäiriödiagnoosit määritetään Suomessa käytössä olevassa ICD-10-tautiluokituksessa ja niitä käsitellään laajemmin syömishäiriöiden Käypä hoito -suosituksessa. Kliinisiksi syömishäiriöiksi tunnistetaan tällä hetkellä:

  • anoreksia (laihuushäiriö) ja epätyypillinen anoreksia
  • bulimia (ahmimishäiriö) ja epätyypillinen bulimia
  • BED (binge eating disorder, ahmintahäiriö)
  • määrittämätön syömishäiriö (EDNOS, eating disorder not otherwise specified)

Diagnooseille on paikkansa, mutta syömishäiriöissä niihin keskittyminen voi ylläpitää sairaudelle tyypillistä vertailua sekä paino- ja numerokeskeisyyttä. Syömishäiriödiagnoosia ja diagnoosikriteereiden täyttymistä oleellisempaa on oireilun vaikutus arkiseen elämään ja toimintaan sekä fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.

Diagnoosien keinotekoisuuden puolesta puhuu se, että isolla osalla syömishäiriötä sairastavista kliinisen syömishäiriön kaikki diagnoosikriteerit eivät täyty. Diagnoosiksi annetaan silloin (jos annetaan) epätyypillinen syömishäiriö. Lisäksi syömishäiriötä sairastavalla voidaan tunnistaa eri diagnoosien mukaisia oireita samanaikaisesti ja eri oireilutyypit voivat seurata toisiaan.

Diagnooseista on harvoin apua syömishäiriöön sairastuneen ihmisen ja hänen käyttäytymisensä ymmärtämisessä. Tärkeämpää on ymmärtää, että syömishäiriön oireilla voi aiheuttaa itselleen fyysistä pahaa oloa monin tavoin. Käyttäytymiseen vaikuttaa usein oman itsen arvottaminen syömisen, liikkumisen, painon tai muun ulkoisen ominaisuuden perusteella. Tämä pätee diagnoosista tai oireilun ilmiasusta riippumatta.

Me Syömishäiriöliitossa ajattelemme, että diagnoosilokeroinnin sijaan on syytä puhua yhteisesti syömishäiriöstä riippumatta siitä, mikä diagnoosi taustalla on vai onko mikään. Koska syömishäiriön oireet voivat olla hyvinkin toisistaan poikkeavia, alle on koottu tietoa eri oireilutyyppien ja diagnoosien tyypillisimmistä piirteistä.

Anoreksia ja epätyypillinen anoreksia

Kun syömishäiriön ulospäin näkyvänä pääoireena on ensisijaisesti syömisen rajoittaminen, puhutaan usein anoreksiasta (tai epätyypillisestä anoreksiasta). Syömisen voimakas rajoittaminen johtaa usein laihtumiseen, joissain tilanteissa jopa hengenvaarallisen alhaiseen painoon. Anoreksia on syömishäiriön muodoista se, joka näkyy useimmiten sairastuneen ulkoisessa olemuksessa ja on siksi myös tunnetuin (joskaan ei yleisin) syömishäiriön muoto.

Syömisen rajoittaminen voi olla pääoireena myös syömishäiriössä, joka ei näyttäydy sairastavalle itselleen, lähipiirille tai hoitohenkilökunnalle anoreksiana. Syömistä voi rajoittaa monella tavalla ja esimerkiksi ortoreksiaksi nimitetyssä oireilussa rajoittaminen kohdistuu ensisijaisesti ruoan laatuun kuin määrään. Sairastunut voi käytännössä syödä riittävästi tai lähes riittävästi, mutta ruoka ja syöminen hallitsevat ajatuksia ja vaikuttavat heikentävästi elämänlaatuun. Toisaalta anoreksialle tyypillisestä mutta usein tunnistamattomaksi jääneestä oireilusta voi olla kyse myös tilanteessa, jossa lähtöpainoltaan lihavaksi määritetty ihminen laihtuu paljon.

Huomionarvoista on, että anoreksialle tyypillinen oireilu ei automaattisesti tarkoita laihuutta tai laihtumista eikä paino (yksin) määritä sairauden olemassaoloa tai vakavuusastetta. Anoreksiaa sairastava voi olla myös lihava.

Bulimia ja epätyypillinen bulimia

Bulimiaksi kutsutaan syömishäiriöoireilua, jossa syömisen rajoittamista seuraa kontrollin menetys eli ahmimiskohtaus tai muu hallitsemattomalta tuntuva syöminen. Kontrollin menetystä puolestaan seuraa kompensoiva käyttäytyminen, jossa syödystä ruoasta tai sen sisältämästä energiasta pyritään mahdollisimman nopeasti eroon. Tyypillisin kompensaatio-oire, joka bulimiaan yhdistetään, on oksentaminen, mutta kompensaatiokäyttäytyminen voi olla monenlaista muutakin kuin oksentamista, esimerkiksi syömisen entistä voimakkaampaa rajoittamista tai pakonomaista liikkumista. Bulimiaa voi siis sairastaa myös oksentamatta.

Kontrollin menettäminen eli ahmimiskohtaus on varsin looginen seuraus nälkäiseltä keholta ja mieleltä. Ahmimiskohtaus palvelee myös sairastuneella sietämättömäksi kasvaneen ahdistuksen tai muiden epämukavien tunteiden turruttamista. Ahmimiskohtaus aiheuttaa sairastuneessa usein häpeää, itseinhoa ja ennen kaikkea lihomisenpelkoa. Kompensaatiokäyttäytyminen ja paluu syömisen rajoittamiseen puolestaan altistaa taas uudelle ahmimiskohtaukselle. Itseään ylläpitävä syömishäiriön noidankehä on valmis.

Ahmimiskohtauksessa ruokaa syödään tyypillisesti tavallista suurempi määrä. Usein ahmittu ruoka on runsasenergistä, toisin sanoen sellaista ruokaa, jota sairastunut on itseltään kieltänyt. Ahmiminen voi isojen ruokamäärien lisäksi olla myös ns. subjektiivista ahmimista, jolloin syöty ruokamäärä ei esimerkiksi ulkopuolisen silmissä vaikuta tavanomaista suuremmalta, mutta sairastava kokee silti menettävänsä syömisen hallinnan. Ahmitun ruokamäärän suuruus tai käytössä olevien kompensaatiokeinojen kirjo ei kerro sairauden vakavuudesta. Oleellisempaa on oireilun vaikutus fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.

BED, ahmintahäiriö

Syömishäiriön muotoa, jonka ulospäin näkyvänä oireena on hallitsematon syöminen ja/tai ahmintakohtaukset, kutsutaan usein ahmintatyyliseksi oireiluksi, ahmintahäiriöksi tai BED:ksi. Jotkut puhuvat tämän tyylisen oireilun yhteydessä myös esimerkiksi ruokariippuvuudesta. Oireiluun ei kuulu vastaavaa kompensaatiokäyttäytymistä syömisen jälkeen kuin esimerkiksi bulimialle tyypillisessä oireilussa, joskin jonkinasteista syömisen rajoittamista ahmintatyylisessä oireilussakin usein esiintyy.

Ahmintatyylisessä oireilussa psyykkisen pahoinvoinnin “itsehoitona” (tietoisesti tai tiedostamatta) käytetään ruokaa ja syömistä. Syömisellä aiheutetaan itselle fyysistä pahaa oloa, joka on tuttu, turvallinen ja helpommin siedettävä kuin psyykkinen paha olo, jonka käsittelemiseksi ei ole hyvinvointia tukevia keinoja.

Pitkään toistuessaan ahmintakohtaukset ja hallitsematon syöminen johtavat usein lihavuuteen. Lihavuuden demonisointi ja laihdutusmyönteinen kulttuurimme hankaloittavat ahmintahäiriön tunnistamista ja avun hakemista. Ruoan ja syömisen rooli psyykkisen pahoinvoinnin “itsehoitona” vahvistuu ja aikaansaa itseään ylläpitävän kierteen.

Epävirallisten ja epätyypillisten syömishäiriödiagnoosien sanasto

Ortoreksia

Ortoreksia ei ole virallinen syömishäiriödiagnoosi eikä sillä siten ole virallista määritelmää. Ortoreksiaa voidaan kuvailla pakonomaisena terveellisenä syömisenä tai elämäntapana. Ortoreksialle tavanomainen ylikorostunut ja joustamaton pyrkimys terveelliseen syömiseen täyttää monet (epätyypilliselle) anoreksialle määritetyt kriteerit.

Naisurheilijan oireyhtymä, suhteellinen energiavaje (RED-S)

Naisurheilijan oireyhtymästä puhutaan, kun naisurheilija treenaa paljon, kulutus on suurta ja syöminen jää liian vähäiseksi kulutukseen nähden. Oireyhtymän tunnusmerkkejä ovat kuukautiskierron häiriintyminen ja luun terveyden heikkeneminen. Naisurheilijan oireyhtymän sanotaan pahimmillaan johtavan syömishäiriön puhkeamiseen, rasitusmurtumiin ja harjoittelutaukoihin.

Naisurheilijan oireyhtymän sijaan on alettu puhua yhä enemmän suhteellisesta energiavajeesta urheilussa, koska liian vähäinen syöminen yhdistettynä suuriin treenimääriin ei ole vain naisurheilijoiden ongelma ja vaikuttaa suorituskykyyn ja terveyteen haitallisesti sukupuolesta riippumatta.

Meidän kokemuksemme mukaan naisurheilijan oireyhtymän ja suhteellisen energiavajeen taustalla on usein häiriintynyttä suhtautumista syömiseen ja omaan kehoon sekä virheellisiä ajatuksia ja käsityksiä riittävästä syömisestä (esimerkiksi siitä, saako urheilija syödä herkkuja).

ARFID (avoidant/restrictive food intake disorder)

ARFID on uusi diagnoosi, joka ei ole vielä käytössä Suomessa käytettävässä ICD-järjestelmässä. ARFID on syömishäiriö, jossa syömisen vaikeus on ns. primääri oire. Muissa syömishäiriöissä syömisen vaikeudet johtuvat esim. kehonkuvan vääristymisestä, halusta laihtua ja tunteiden käsittelyn hankaluudesta.

ARFID voi ilmetä eri tavoilla. Syömisen hankaluus voi kohdistua ylipäänsä syömiseen (erittäin huono ruokahalu, kiinnostuksen puuttuminen syömistä kohtaan tai syömistapahtumassa ilmenevät hankaluudet), tiettyihin ruoan ominaisuuksiin liittyvä rajoittunut syöminen (esim. koostumukseen, hajuun, ulkonäköön) tai pelosta liittyen esim. tukehtumiseen tai pahoinvointiin. ARFID voi esiintyä yhdessä autismikirjon häiriön kanssa.

Syömishäiriöiden neuropsykologista piirteistä on kerrottu lisää meidän aihetta käsittelevässä blogikirjoituksessa.

Väitöstutkija Emma Saureen blogissa lisää ARFID:sta.

Diabulimia

Diabulimiasta puhutaan tilanteissa, joissa insuliinihoitoista diabetestä sairastava pistää liian vähän ateriainsuliinia laihtuakseen. Käytännössä liian vähäinen ateriainsuliinin pistäminen on oksentamisen kaltainen kompensaatiotapa, joskin diabeteksen hyvän hoitotasapainon näkökulmasta hyvin vahingollinen sellainen. Liian vähäinen ateriainsuliinin pistäminen johtaa korkeisiin verensokeriarvoihin, joilla on haitallisia vaikutuksia esim. silmiin, munuaisiin ja ääreisverenkiertoon.

Epätyypillinen syömishäiriö, määrittämätön syömishäiriö, EDNOS (eating disorder not otherwise specified)

Epätyypillisestä syömishäiriöstä on kyse, kun kaikki kliinisen syömishäiriön (anoreksian, bulimian tai BED:n) kriteerit eivät täyty, mutta oireilu on muuten hyvin samankaltaista kuin diagnoosikriteerien mukainen oireilu. Epätyypillisyys ei kerro siitä, millaista tai kuinka vakavaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista haittaa se ihmisen elämässä aiheuttaa. Epätyypillinen syömishäiriö ei ole vähemmän vakava tai vaikea sairaus eikä automaattisesti helpommin hoidettavissa.

Epätyypillinen syömishäiriö on ihan oikea syömishäiriö – se ei ole epäonnistunut syömishäiriö eikä höpöhöpödiagnoosi. Syömishäiriöistä tunnetuin se ei ehkä ole, mutta yleisin se kiistatta on. Lähes puolet syömishäiriön vuoksi hoitoon hakeutuvista sairastaa epätyypillistä syömishäiriötä.

Lisää epätyypillisistä syömishäiriöistä aihetta käsittelevässä blogikirjoituksessamme.

Takaisin ylös

Yleisyys

Diagnosoituja syömishäiriöitä on Syömishäiriöiden Käypä hoito -suosituksen mukaan muutamalla prosentilla väestöstä. Helsingin yliopiston tutkimuksen (2020) mukaan syömishäiriöt ovat kuitenkin luultua yleisempiä. Uusimman tutkimustiedon mukaan suomalaisista nuorista 10,5 % (naisista 17,9 % ja miehistä 2,4 %) on sairastanut syömishäiriötä varhaisaikuisuuteen mennessä.

Samassa tutkimuksessa todettiin se, mitä me Syömishäiriöliitossa olemme jo pitkään epäilleet: kaikki syömishäiriöiden epätyypilliset muodot ja eri tavoin syömisellä, liikkumisella ja häiriintyneellä kehosuhteella oireilevat eivät näy tilastoissa. Tässä tutkimuksessa syömishäiriödiagnoosit asetettiinkin Amerikan psykiatriyhdistyksen APA:n uusimpien diagnoosien mukaisesti, missä kriteereitä oli lievennetty ja luokitukseen lisätty uusia syömishäiriödiagnooseja. Lievemmät kriteerit ja uudet diagnoosit ovat ilmeisesti tulossa käyttöön Suomeenkin ICD-11-tautiluokituksen myötä.

Syömishäiriöön sairastutaan yleisemmin nuorina ja nuorina aikuisina. Syömishäiriöt ovat kuitenkin pitkäkestoisia sairauksia ja sairastua voi myös nuoruusiän jälkeen. Valitettavasti tutkimustietoa aikuis- ja keski-ikäisten syömishäiriöistä on vähemmän kuin nuorisoikäisistä. Joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi keski-ikäisistä naisista melkein 10 % sairastaisi syömishäiriötä. Syömishäiriöt nähdään tutkimuksissa toistaiseksi usein naisnormin läpi, minkä vuoksi muut sukupuolet jäävät syömishäiriötutkimuksissa katveeseen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sairastavia olisi kaikissa sukupuolissa. Sukupuolivähemmistöissä syömishäiriötä ovat yleisempiä kuin sukupuolienemmistöissä.

Takaisin ylös

Syömishäiriöön sairastumisen syyt

Syömishäiriöön sairastuminen on aina usean eri tekijän summa, joihin suurimpaan osaan ei ole mahdollista vaikuttaa mitenkään. Yhden altistavan tekijän olemassaolo ei tarkoita sitä, että ihminen sairastuu. Usein etenkin syömishäiriöön sairastuneen läheiset kokevat syyllisyyttä sairastumisesta. Siksi onkin tärkeää muistuttaa: kukaan tai mikään ei yksin sairastuta ketään eikä kukaan valitse sairautta itselleen. Rakentavampaa on ajatella, että kun henkilön taustalla on riittävän monta syömishäiriölle altistavaa tekijää ja psyykkistä kuormitusta, voi yksittäinenkin epäasiallinen paino-, keho- tai ruokakommentointi laukaista oireilun.

Syömishäiriöön sairastumiseen vaikuttaneiden tekijöiden tunnistaminen saattaa lisätä itseymmärrystä ja helpottaa toipumista, mutta syyttely tai syyllisten etsiminen ei auta ketään. Voimavarat kannattaa keskittää kohti toipumista.

Sairastuminen alkaa yleensä harmittomaksi tarkoitetusta laihdutusyrityksestä tai elintapojen korjausliikkeestä. Taustalla vaikuttavat tekijät ovat kuitenkin paljon laihduttamista, kehonmuokkausta tai elintapojen korjausliikettä moninaisemmat. Syömishäiriölle altistaviksi tekijöiksi tunnistetaan mm:

  • Geneettiset tekijät

Geneettinen alttius syömishäiriölle ei tarkoita, että perimässään syömishäiriöriskiä kantava henkilö väistämättä sairastuisi, vaan sitä, että tietty geeniperimä on yksi monista sairastumiselle altistavista tekijöistä. Geenit ikään kuin lataavat aseen, mutta liipaisimen painamiseen tarvitaan monia muitakin tekijöitä.

  • Persoonaan liittyvät tekijät

Yhteistä monille sairastuneille on mm. päättäväisyys, pitkäjänteisyys, joustamattomuus ja halu miellyttää muita. Täydellisyyden tavoittelu eli perfektionismi yhdistetään usein myös syömishäiriölle altistavaksi tekijäksi. (Meitä Syömishäiriöliitossa usein pohdituttaa, onko perfektionismi syömishäiriölle altistava luonteenpiirre vai onko sittenkin niin, että syömishäiriö aiheuttaa perfektionistista ajattelua ja käytöstä. Todennäköisesti syy-seuraussuhde kulkee näiden kahden välillä molempiin suuntiin.)

  • Yhteiskuntaan ja kulttuuriin liittyvät tekijät

Suorituskeskeinen, tietynlaista ulkonäköä ihaileva ja kovia arvoja kannattava kulttuurimme on lähtökohtaisesti syömishäiriölle altistava ja syömishäiriölle tyypilliseen ajattelu- ja käyttäytymismalliin ohjaava. Syyttävää sormea ei tarvitse osoittaa pelkästään naistenlehtien yksipuoliseen kuvastoon ja laihdutusohjeisiin tai sosiaalisen median luomiin ulkonäköpaineisiin vaan syömishäiriölle altistavaa materiaalia on paljon syvemmällä kulttuurimme rakenteissa.

  • Psykologiseen kehitykseen liittyvät tekijät

Psykologinen kehitys on osa aikuiseksi ja ihmiseksi kasvua, joka jatkuu koko elämän ajan. Lapsuudessa ja nuoruudessa psykologinen kehitys on ehkä haavoittuvimmillaan. Monenlaiset traumatisoivat tapahtumat kuten fyysinen, henkinen tai seksuaalinen väkivalta voivat horjuttaa psykologista kehitystä ja altistavat hakemaan turvaa tai pakokeinoa esimerkiksi syömishäiriöoireilusta. Syömishäiriöön sairastuneille tyypillisiä ovat myös syystä tai toisesta johtuvat puutteet tunnetaitojen, minäkuvan ja itsetunnon kehittymisessä.

  • Perheeseen ja ihmissuhteisiin liittyvät tekijät

Lapsuudenperheistä ja ihmissuhteista saadaan monenlaisia eväitä elämään, ja niistä monet vaikuttavat myös syömishäiriöalttiuteen. Syömishäiriötä sairastavat kuvaavat usein oman lapsuudenperheensä ja/tai nykyisten ihmissuhteidensa vuorovaikutusta ja tunneilmaisun kulttuuria haastavana, rajattomana tai ristiriitaisena. Samalla tavalla syömishäiriöön sairastuneiden lähipiiristä löytyy usein häiriintynyttä ajattelua ja käyttäytymistä liittyen syömiseen, liikkumiseen, painoon ja/tai omaan kehoon. Täydellisyyden tavoitteluun liittyvät piirteet lähipiirissä lisäävät myös riskiä syömishäiriöön sairastumiselle.

Lisää syömishäiriön taustalla vaikuttavista syistä kolmiosaisessa blogitekstisarjassamme Syömishäiriöön sairastumisen sata syytä – mistä syömishäiriö johtuu?

Takaisin ylös

Syömishäiriön tunnusmerkkejä

Syömishäiriö aiheuttaa sairastuneessa usein häpeää ja sairaudentunnottomuutta. On tavallista, että oireilua piilotellaan tai vähätellään eikä oireilun vakavuutta siksi tunnisteta. Sairastunut voi vaikuttaa hyvinvoivalta, pärjäävältä ja terveeltä, minkä vuoksi apua ei osata hakea riittävän ajoissa.

Syömishäiriön tunnusmerkkejä, joista (yksittäisistäkin!) on aina syytä huolestua ja hakea tai ohjata sairastunut hakemaan apua, ovat mm:

  • läskifobiset ajatukset, lihomisen pelko
  • oman kehon tai itsen piilottelu, peittely ja vähättely
  • ruoka ja syöminen hallitsee ajatuksia ja valintoja
  • syömiseen liittyvät säännöt, esim. kiellettyjen ja sallittujen ruokien listat
  • tarve punnita tai mitata syötyjä ruokia tai omaa kehoa jatkuvasti
  • tarkat ja joustamattomat suunnitelmat liittyen syömiseen, liikkumiseen tai muuhun arkeen
  • epäonnistumisen ja syyllisyyden tunteet suunnitelmista poikkeamisesta
  • sallimaton suhtautuminen lepoon ja palautumiseen
  • valehtelu, häpeä ja salailu liittyen oireiluun
  • jatkuva ärtyisyys ja tunnepuuskat
  • ahdistus- ja masennusoireet
  • eristäytyminen, muutokset ihmissuhteissa
  • kuukautiskierron häiriöt ja/tai muutokset seksuaalisessa halukkuudessa
  • väsymys, uupumus, unettomuus

Syömiseen liittyvä oireilu

Syömishäiriön tunnistamista hankaloittaa aikamme tapa suhtautua syömiseen ja ruokaan. Terveellisyys liitetään syömisessä usein keveyteen, vähäkalorisuuteen, vähärasvaisuuteen ja/tai sokerittomuuteen. Kulttuurissamme ihannoidaan syömisen rajoittamista ja epäterveellisiksi mielletyistä ruoista kieltäytymistä.

Syömishäiriön tunnistamisen helpottamiseksi alle on koottu listat siitä, mikä on ja mikä ei ole syömishäiriölle tyypillistä syömistä (listojen alkuperäislähde Viljanen ym. kirjoittama Ravitsemushoito -kirja).

Syömishäiriöstä vapaan syömisen tunnusmerkkejä:

  • syödä ruokia joiden ravintosisältöä ei tiedä
  • syödä syyllistymättä kaikenlaisia ruokia
  • syödä herkkuja ilman että muuta ruokaa täytyisi vähentää
  • kokeilla uusia ruokia
  • järjestää ruokailunsa joustavasti siten, ettei se häiritse työtä, opiskelua, sosiaalista elämää tai muuta arkea
  • syödä ahdistumatta sekä yksin että yhdessä muiden kanssa
  • valita joskus runsaasti niitä ruokia joiden mausta pitää erityisesti
  • syödä välillä sellaistakin ruokaa joka ei välttämättä ole mieluista
  • syödä toisinaan vain siksi että tarvitsee energiaa/ravintoa
  • syödä joskus enemmän kuin tuntuu tarpeelliselta ilman kompensointia
  • juhlistaa juhlatilanteita myös ruoalla
  • ajatella, että syöminen vaikuttaa oleellisesti hyvinvointiin mutta ei kuitenkaan ole elämän tärkein asia

Syömishäiriölle tyypillisen syömisen tunnusmerkkejä:

  • laskea kaloreita tai punnita ruokia
  • päättää elimistönsä puolesta milloin on nälkäinen tai kylläinen
  • noudattaa tiukasti jotain tiettyä (perusteetonta) ruokavaliota
  • suunnitella tarkasti etukäteen ruokailujaan ja pidättäytyä jäykästi suunnitelmissaan
  • tuntea syyllisyyttä ja/tai itseinhoa, jos poikkeaa asettamistaan ruokasäännöistä tai suunnitelmista
  • syödä pelkästään yksin
  • jättää tahallaan itsensä aterioilla nälkäiseksi
  • jättää aterioita väliin
  • syödä yksinomaan kevyttuotteita ja/tai terveelliseksi miellettyjä tuotteita
  • pyrkiä syömään mahdollisimman vähäenergistä ruokaa
  • käyttää paljon keinotekoisia makeutusaineita tai mausteita
  • jättää terveys- ym. syihin vedoten ruoka-aineita pois ruokavaliostaan vaikka todellisuudessa poisjättämisen syynä on halu laihduttaa

Liikkumiseen liittyvä oireilu

Syömishäiriön tunnistamista hankaloittaa niin ikään aikamme tapa suhtautua liikkumiseen. Liikkuminen liitetään terveyden ja hyvinvoinnin nimissäkin usein kaloreiden kuluttamiseen, laihduttamiseen ja/tai kehon muokkaamiseen. Kulttuurissamme ihannoidaan urheilullisuutta ja liikkumisesta puhutaan usein suorituskärjellä.

Syömishäiriön tunnistamisen helpottamiseksi alle on koottu listat siitä, mikä on ja mikä ei ole syömishäiriölle tyypillistä liikkumista.

Syömishäiriöstä vapaan liikkumisen tunnusmerkkejä:

  • liikkua joinain päivinä/viikkoina/kuukausina/vuosina enemmän ja joinain vähemmän
  • pystyä liikkumattomuuteen tai liikunnan määrän vähentämiseen ilman ahdistusta, ilman erityistä syytä ja/tai ilman syömisen rajoittamista kompensointitarkoituksessa
  • syödä yhtä vapaasti sekä treeni- että lepopäivinä
  • liikkua välillä vähemmän ja välillä enemmän kuin oli suunnitellut (esim. ajan/matkan suhteen)
  • harrastaa liikuntaa ilman erityistä tavoitetta
  • asettaa tai olla asettamatta itselleen (omaan suorituskykyyn liittyviä) tavoitteita, joihin liikunnan harrastamisella tähtää
  • lomailla myös liikunnasta
  • lähteä pääosin iloisella mielellä liikunnan harrastamisen pariin (ei siksi, että on pakko/pitäisi)
  • harrastaa ns. hyötyliikuntaa/arkiaktiivisuutta päivittäin, mutta nousta välillä myös auton/bussin/hissin kyytiin
  • nauttia tai olla nauttimatta liikuntaan liittyvästä kilpailusta
  • järjestää itselleen arkeen aikaa liikunnalle
  • saada joskus liikuntaan liittyvä vamma
  • tulla liikunnan harrastamisesta paremmalle tuulelle

Syömishäiriölle tyypillisen liikkumisen tunnusmerkkejä:

  • ansaita lupa syömiseen liikkumalla tai rangaista itseään (esim. syömisestä tai levosta) liikunnalla
  • liikkua aina saman verran (päivässä/viikossa/kuukaudessa/vuodessa)
  • liikkua aina samalla tai aina kovemmalla teholla/intensiteetillä
  • liikkua usein enemmän kuin oli suunnitellut (esim. ajan/matkan suhteen)
  • kasvattaa jatkuvasti harrastamiaan liikuntamääriä
  • haluta vähentää liikunnan määrää pystymättä siihen
  • kokea syyllisyyttä siitä, jos ei ole ehtinyt liikkua (omasta mielestään ja/tai suositusten/yhteiskunnan vaatimusten mukaan) tarpeeksi
  • jättää väliin sosiaalisia, ammatillisia tai virkistyksellisiä aktiviteetteja liikunnan harrastamisen vuoksi
  • jatkaa liikunnan harrastamista sairaudesta tai vammasta huolimatta
  • lähteä liikkumaan vaikka keho viestisi levon tarpeesta
  • harrastaa liikuntaa yksinomaan tai ensisijaisesti jonkin ulkoisen tavoitteen takia (esim. laihtuminen, lihaskasvu)
  • maksimoida aina arkiaktiivisuus/hyötyliikunta
  • laskea/pitää orjallisesti kirjaa treeniajoista-/matkoista tai kulutetuista kaloreista tms.
  • antaa liikunnan harrastamisen yksin sanella arjen aikatauluja
  • kärsiä jatkuvasti liikuntaan liittyvistä vammoista
  • paeta toistuvasti liikuntaharrastuksen pariin ahdistavia ajatuksia/tunteita
Takaisin ylös

Mistä syömishäiriöön saa apua?

Syömishäiriöön, lievältäkin tuntuvaan oireiluun, saa ja kuuluu hakea apua. Syömishäiriöön haetaan apua samalla tapaa kuin mihin tahansa sairauteen. Ensin varataan aika työ-, opiskelu- tai kouluterveydenhuollosta tai omalta terveysasemalta. Siellä tehdään arvio, jonka perusteella voidaan joko jäädä vielä seuraamaan tilannetta ja antaa ohjausta tai lähetetään eteenpäin erikoistuneeseen hoitoon.

Tukea avun hakemiseen voi saada kertomalla ajatuksistaan ensin jollekin tutulle, luotettavalle ihmiselle tai vaikka soittamalla Syömishäiriöliiton tukipuhelimeen, jonka tiedot voit tarkistaa täältä.

Apua hakiessa voi käydä niin, ettei tiedä, mitä ja miten kertoisi tilanteestaan. Avun hakeminen voi tuntua pelottavalta ja avunhakemistilanne aiheuttaa monenlaisia tunteita. Nämä kertovat siitä, että kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta, eikä sitä tarvitse hävetä.

Alle on koottu avun hakemisen muistilista asioista, joista on hyvä puhua oikeanlaisen avun saamiseksi. Omat vastaukset voi kirjoittaa etukäteen itselleen muistiin, jotta niistä saa konkreettisen tuen myös vastaanottotilanteessa.

Avun hakemisen muistilista

  • Miten pitkään syömishäiriöoireilua on ollut? Onko se saanut alkunsa jostakin erityisestä tapahtumasta?
  • Minkälaisia ajatuksia syömiseen, liikkumiseen, omaan kehoon ja itseen liittyy?
  • Miten oireilu näkyy arjessa (esim. ruokavalinnoissa, ruokakaupassa, liikkumistottumuksissa, ajanviettotavoissa, pakonomaisissa rutiineissa jne)?
  • Mitä oireilu estää sinua tekemästä? Minkälaisista asioista olet joutunut luopumaan (esim. aikaisemmat harrastukset tai muut kiinnostuksenkohteet)?
  • Miten oireilu vaikuttaa mielialaasi ja jaksamiseesi, aiheuttaako oireilu unettomuutta, ahdistusta, masennusta tai itsetuhoisia ajatuksia?
  • Miten oireilu vaikuttaa läheisiisi (perheenjäsenet, ystävät, kumppanit, muut ihmissuhteet)?
  • Huomaatko salailevasi asioita läheisiltäsi tai itseltäsi?
  • Miten oireilu vaikuttaa työntekoon, opiskeluun tai koulunkäyntiin?
  • Miten oireilu vaikuttaa seksuaalisuuteesi?
  • Onko oireilu muuttunut matkan varrella? Onko ollut helpompia tai vaikeampia kausia?
  • Ovatko läheisesi huomanneet oireilun tai oletko puhunut asiasta aikaisemmin kenellekään? Mitä he sanovat siitä?
Takaisin ylös

Missä ja miten syömishäiriötä hoidetaan?

Syömishäiriöitä hoidetaan psykiatrisena ongelmana. Jos työterveyden, opiskeluterveydenhuollon, kouluterveydenhuollon tai oman terveysaseman osaaminen tai resurssit eivät riitä tilanteen hoitamiseen, tehdään lähete eteenpäin erikoistuneeseen hoitoon. Syömishäiriöitä hoitava erikoistunut yksikkö voi olla esim. aikuis- tai nuorisopsykiatrian poliklinikka tai osasto. Joillakin paikkakunnilla on syömishäiriöihin erikoistunut yksikkö, työryhmä tai tiimi. Tilanteessa, jossa ravitsemustila vaatii akuuttia korjaamista, voi kyseeseen tulla myös sisätautiosastohoito.

Syömishäiriöiden hoito toteutetaan ensisijaisesti avohoitona. Avohoito tarkoitta polikliinistä hoitoa eli säännöllisiä käyntejä hoitavan tahon vastaanotolla. Osastohoitoon turvaudutaan yleensä siinä vaiheessa, kun todetaan, että avohoidon tarjoama apu ei riitä.

Syömishäiriöstä ei voi parantua kuin syömällä ja ravitsemuskuntoutus onkin siksi yksi oleellisimpia elementtejä syömishäiriön hoidossa. Ravitsemuskuntoutuksen ja ravitsemusterapian lisäksi syömishäiriön hoitoon kuuluu yleensä keskustelukäyntejä psykologin ja psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa sekä fysioterapiaa.

Syömishäiriön hoito keskittyy yleensä aluksi ravitsemustilan ja somaattisen tilan korjaamiseen. Ravitsemuskuntoutus ei kuitenkaan yksin riitä. Paraneminen edellyttää, että jotain tulee syömishäiriön oireiden tilalle. Tähän voidaan tarvita pidempikestoista psykoterapiaa. Suurin osa pitkistä psykoterapioista toteutuu Kelan tuella. Mielenterveystalon Psykoterapiaan hakeutujan opas -nettisivustolle on koottu tietoa psykoterapiaan hakeutumisesta. Suosittelemme tutustumaan myös Maaret Kallion kirjoittamaan kolumniin psykoterapeutin valintaan liittyen.

Takaisin ylös

Syömishäiriöstä toipuminen

Syömishäiriön kesto on aina yksilöllistä ja riippuu monenlaisista asioista kuten siitä, kuinka pitkään on sairastanut, minkälaista ja kuinka oikea-aikaista apua on saanut ja minkälainen tukiverkosto on ympärillä. Lohdullista on kuitenkin tieto siitä, että syömishäiriöstä voi pitkäänkin jatkuneen sairastamisen jälkeen toipua.

Syömishäiriöstä toipuminen määritellään liian usein pelkästään syömiseen liittyvän oireilun, painolukeman tai kehon palautumisen perusteella. Mielen toipuminen voi kuitenkin jatkua vuosia kehon toipumisen jälkeen. Kokonaisvaltainen toipuminen edellyttää, että sairastunut oppii syömishäiriön keinojen sijaan hyvinvointia tukevia keinoja käsitellä ahdistusta, hankalia tunteita tai muita elämän vastoinkäymisiä. Siihen tarvitaan samalla tavalla apua ja tukea kuin syömiseen ja painon tai kehon palautumiseenkin.

Syömishäiriöstä toipumisen voi lopulta ajatella olevan omaan itseen, omiin tarpeisiin ja rajoihin tutustumista, identiteetin ja rutiinien uudelleen rakentamista sekä ihmisenä kasvamista. Paluuta aikaan ennen syömishäiriötä ei ole eikä tarvitsekaan olla.

Toipuminen ei tarkoita sitä, etteikö päähän tulisi enää koskaan yhtään syömishäiriöajatusta – niitä varmasti tulee syömishäiriötä sairastamattomallekin. Oleellisempaa on, jääkö ajatus vaikuttamaan omaan elämään, valintoihin ja käyttäytymiseen.

Takaisin ylös