Sote-uudistuksessa huomioitava perustason mielenterveystyön vahvistaminen ja kolmannen sektorin tekemän työn turvaaminen

Sote-uudistus tähtää sekä palvelujen kehittämiseen että palvelujen tuottamiseen liittyvien rakenteiden uudistamiseen. Toistaiseksi kunnat vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä, mutta tulevaisuudessa niistä vastaavat kuntaa suuremmat itsehallinnolliset alueet.

Syömishäiriöliitto lausui sote-uudistukseen 8.9.2020 seuraavista kysymyksistä:

Perustason mielenterveystyön vahvistaminen on kaikkien etu

Mielenterveysongelmien tunnistaminen ja hoitaminen perustasolla on tehokkain ja edullisin tapa työurien pidentämiseen ja hoitokustannusten hillitsemiseen.

Joka toinen suomalainen kärsii mielenterveyden häiriöstä jossain elämänsä vaiheessa. Kuitenkin vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa. Lisäksi suomalaisten työkyvyttömyyseläkkeistä hieman yli 50 % on mielenterveysperusteisia.

Takaamalla suomalaisille matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut toteuttamalla Terapiatakuu tuetaan sekä työllisyyttä että suomalaisten mielenterveyttä. Mielenterveyspalvelujen kehittäminen on suunnattava perustasolla järjestettävään psykososiaaliseen hoitoon ja tukeen Terapiatakuun esittämällä tavalla.

Perustason mielenterveystyön vahvistamisessa on huomioitava myös sote-ammattilaisten mielenterveysosaaminen vahvistaminen. Ammattilaisten mielenterveysosaamista on vahvistettava takaamalla olemassa oleviin koulutusrakenteisiin riittävä määrä laadukasta opetusta. Lisäksi jo työelämässä olevien sote-ammattilaisten jatkokoulutukseen ja osaamisen syventämiseen on varattava resursseja.

Kolmannen sektorin tekemän auttamistyön rahoitus on turvattava sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa

Sote-uudistus saattaa tahtomattaan heikentää järjestöjen muutenkin tiukentuvia toimintaedellytyksiä. Sote-uudistuksessa järjestöjen pitkälti vapaaehtoistyöhön perustuva terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen jää kuntien vastuulle, vaikka työtä tehdään myös maakunnissa.

Maakunnille ei ole toistaiseksi kirjattu lakisääteistä velvoitetta rahoittaa yleishyödyllisiä järjestöjä, vaikka sillä on velvollisuus tehdä yhteistyötä yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöhön liittyen.

Sote- uudistuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon painopiste siirretään peruspalveluihin ja varhaiseen ongelmien ehkäisyyn – juurikin järjestöjen tekemään kustannustehokkaaseen perustyöhön. Maakunnilla pitäisikin olla kiinnostusta tukea alueellista järjestötoimintaa, ja siten vahvistaa tällä hetkellä huolestuttavasti heikkenevää järjestötoimintaa ja -rahoitusta.

Sote-järjestöt tekevät työtä heikoimmassa asemassa olevien ja muutoin apua ja tukea tarvitsevien ihmisten parissa. Syömishäiriöliitto ja sen alueelliset yhdistykset tukevat vuosittain yli 4000 syömishäiriötä sairastavaa ja sairastuneen läheistä 10 työntekijän ja yli 100 vapaaehtoisen voimin.

Nuorten laihuushäiriön hoitoa ja hoitokustannuksiin vaikuttavia tekijöitä erikoissairaanhoidossa tutkineen artikkelin (Silén, Raevuori, Sipilä, Jüriloo, Tainio, Marttunen, Keski-Rahkonen 2016) mukaan hoidon potilaskohtainen kokonaishinta vaihteli 1 750:stä 427 269 euroon (mediaani 24 500 ja keskiarvo 79 214 euroa).

Järjestöt tarjoavat apua varhaisessa vaiheessa ja ennaltaehkäisevästi. Kun ongelmia päästään ratkomaan varhain, erikoissairaanhoidon tarve ja kustannukset pienenevät. Kansalaistoimintaan laitettu euro maakunnilta tulee kuusinkertaisena takaisin (Ruralia-instituutti 2011).

Syömishäiriötä sairastavien osallisuutta ja toipumismyönteisyyttä voidaan sote-uudistuksessa vahvistaa henkilökohtaisen budjetin avulla jo olemassa olevien palveluseteleiden lisäksi

Syömishäiriön keskeisiin oireisiin kuuluu sairaudentunnottomuus, joten avun hakeminen viivästyy usein. Kun apua ja hoitoa vihdoin haetaan, on sairaus saattanut jo edetä pitkälle ja vaatii siten pitkän ja kalliin hoidon.

Pitkäkestoisissa ja vaikeissa syömishäiriöissä tarvitaan räätälöityjä yksilöllisiä palveluja. Tällöin henkilökohtaisella budjetilla on mahdollista saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Henkilökohtaisen budjetin tulee perustua henkilökohtaiseen palveluntarpeeseen, ja se vaatii tuekseen tehostettua palveluohjausta, joissa esim. järjestöjen olemassa olevaa osaamista voidaan hyödyntää nykyistä paremmin.

Suomessa tehdyt pienimuotoiset kokeilut ovat osoittaneet, että henkilökohtaisessa budjetissa asiakastyytyväisyys lisääntyy ja asiakkaat suosivat pienempiä paikallisia toimijoita, joka varmistaa rahojen jäämiseen maakuntaan.

Syömishäiriöliiton saamien yhteydenottojen mukaan erityinen tarve on mm. syömistilanteisiin liittyvän tuen (kaupassa käynti ja ruonvalmistus yhdessä asiakkaan kanssa, asiakkaan ruokailun tukeminen) tuominen asiakkaan kotiin. Kotiin tuotava, ruokailutilanteisiin kohdistuva tai muu toimintaterapeuttinen tuki korvaisi osalle asiakkaista pitkät ja kalliit osastohoitojaksot.

Syömishäiriöiden hoidon saatavuudessa isoja määrällisiä sekä laadullisia eroja

Syömishäiriöiden hoidossa on suuria alueellisia eroja sekä määrässä että laadussa. Isoimmissa kaupungeissa ja sairaanhoitopiireissä on omat syömishäiriötiiminsä ja yksikkönsä, mutta pienissä kunnissa osaaminen saattaa jäädä yksittäisen terveydenhuollon toimijan oman kiinnostuksen varaan.

Nykyistä suuremmat järjestäjät sote-uudistuksen mukaisesti mahdollistavat syömishäiriötä sairastaville paremmat ja laadukkaammat palvelut sekä eheämmät hoitoketjut, kun perustaso ja erikoissairaanhoito ovat saman toimijan vastuulla ja hoitoreitit selkeät. Lisäksi palveluiden uudelleenjärjestely mahdollistaa parhaimmillaan hoidon painopisteen siirtämisen perustasolle, jossa syömishäiriöt usein tunnistetaan ja hoidetaan.

Lain täytäntöönpanon yhteydessä on kuitenkin huolehdittava, että hoidon perustaso on hyvin resursoitua. Huomiota on kiinnitettävä myös terveydenhuollon henkilöstön syömishäiriöosaamiseen erityisesti tunnistamisen osalta. On huolehdittava, että terveydenhuollon toimijoilla on mahdollisuus kouluttautua tunnistamisen parantamiseksi. Tunnistamatta jäävät erityisesti ne syömishäiriöt, jotka eivät näy henkilön painossa, eli bulimia, ahmintahäiriö sekä epätyypilliset syömishäiriöt. Yhdessä nämä diagnoosit muodostava suurimman osan syömishäiriöistä. Myös poikien ja miesten syömishäiriöiden tunnistamiseen on kiinnitettävä huomiota ja suunnattava resursseja mm. räätälöityjen koulutusten muodossa.

Lasten ja nuorten tuki on tapahduttava lähellä ja matalalla kynnyksellä – kunnille ja oppilaitoksille tulee jättää myös sote-uudistuksen jälkeen mahdollisuus järjestää ja tuottaa opiskeluhuollon palveluita paikallisiin olosuhteisiin soveltuvalla tavalla

Syömishäiriöt havaitaan ja tunnistetaan usein kouluterveydenhuollon parissa. Kouluterveyden toimijat ovat lähellä lapsia ja nuoria, joten heillä on aitiopaikka siihen, mitä lasten ja nuorten elämään kuuluu. Syömishäiriöihin kuuluu usein muutoksia syömiskäyttäytymisessä ja liikunnassa. Usein sairastava myös eristäytyy muista, ja joskus sairaus näkyy myös päällepäin äkillisenä ja voimakkaana laihtumisena.

Kun kunnilla säilytetään vastuu opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalveluista, pysyvät em. ammattihenkilöt myös tiiviinä osana kouluyhteisöä ja heillä on mahdollisuus havaita nopealla aikataululla ja matalalla kynnyksellä lasten ja nuorten syömishäiriöoireilua. Varhainen havaitseminen ja puuttuminen säästä sekä inhimillistä kärsimystä että rahaa. Syömishäiriöiden ollessa pitkäkestoisia ja vakavia mielenterveyden sairauksia, on varhainen tunnistaminen ja puuttuminen tärkeässä roolissa ja lyhentää usein sairauden kestoa tai mahdollisesti ennaltaehkäisee sairauden puhkeamisen.

Psykologien ja kuraattorin ollessa osa sivistystoimen ja oppilaitoksen organisaatiota, toteutuu monilainen yhteistyö oppilaiden hyvinvointia parhaiten tukevalla tavalla.

Lisätiedot: 
Kirsi Broström, toiminnanjohtaja
puh. 040 752 9526, s-posti: kirsi.brostrom (at) syomishairioliitto.fi

Kuva: Rots Marie-Hélène/Unsplash