Biologinen paino – uusi tapa suhtautua painoon?

Sopivin ja tervein paino on se paino, johon keho pakottamatta hakeutuu. Sitä painoa voidaan kutsua nimellä…

Biologinen paino

(tunnetaan myös ainakin nimillä: biologinen normaalipaino, hyvinvointipaino, set point)

Biologinen paino on paino, johon keho hakeutuu, kun syödään, liikutaan ja levätään kehoon, sen viesteihin ja tarpeisiin luottaen ja arvostaen. Biologisessa painossa ihminen voi fyysisesti ja psyykkisesti parhaiten, ja elimistö toimii parhaalla mahdollisella tavalla, mitä tulee esim. ruoansulatukseen, uneen, lämmönsäätelyyn ja menstruoivilla ihmisillä kuukautiskiertoon.

Biologinen paino ei ole yksittäinen painolukema, vaan ehkä pikemminkin painoalue. Painon kun ei ole tarkoituskaan olla muuttumaton. Ylipäänsä painossa on ja kuuluukin olla vaihtelua sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Eletty elämä näkyy ja saa näkyä myös painossa. Aikuisen ihmisen ei lähtökohtaisesti ole tarkoitus painaa ikuisesti saman verran kuin silloin, kun pituuskasvu päättyi.

Biologista painoa ei voi itse päättää eikä sitä voi kukaan ulkopuolinen määrittää tai arvioida: ei terveydenhoitaja, ei lääkäri, ei kymmeniä diplomeja seinälleen kerännyt personal trainer, ei painoindeksilaskuri eikä uusinta tekniikkaa käyttävä kehonkoostumusmittaus. Kaksi samanpituista ihmistä painaa (syömisistä ja liikkumisista riippumatta!) hyvin todennäköiseisti eri verran.

Biologinen paino voi osua painoindeksin määrittämään normaalipainoalueeseen, mutta voi myös olla, että ei osu. Itse asiassa sillä ei oikeastaan ole mitään väliä, osuuko vai ei. Biologisen painon käsitteessä ehkä oleellisinta on ajatus siitä, että paino on vain numerolla ilmoitettu mittaustulos, kuten pituus tai kengännumerokin. Se numero voi joissain käytännön tilanteissa olla tarpeellista tietää, mutta sen ei ole tarkoitus määrittää ihmisen onnistumista, arvoa tai onnellisuutta hänen itsensä tai muiden silmissä millään tavalla.

Biologisesta painosta puhutaan syömishäiriöiden hoidossa jonkin verran. Miksi biologisesta painosta ei sitten puhuta esimerkiksi meidän julkaisemassa Miten siitä painosta sitten pitäisi puhua? -oppaassa?

Biologinen paino ei ole uusi painotavoite

Monet sairastavat, joiden syömishäiriöoireilu on johtanut painon laskuun ja mahdollisesti alipainoisuuteen, kokevat biologisen painon käsitteen helpottavan omaan painoon suhtautumista toipumisprosessissa. Tilanne on toinen, jos oireilu on ollut esimerkiksi ahmintatyylistä, hallitsematonta syömistä tai muuten sellaista, jonka vuoksi paino on noussut ehkä paljonkin. Silloin biologinen paino voi tuntua taas yhdeltä musertavalta laihtumistavoitteelta, mikä ei helpota ollenkaan omaan painoon suhtautumista.

Biologinen paino ei ole uusi, terveemmäksi naamioitu painotavoite eikä sitä tule sellaiseksi tulkita. Samalla tavalla kuin elämäntapamuutoksen tai kehonkoostumuksen muokkaamisen kautta laihduttaminen ei ole automaattisesti terveempää laihduttamista, koska se on silti laihduttamista.

Kun puhutaan biologisen painon olevan geneettisesti määräytyvä, tarkoittaako se kuitenkaan muuttumatonta painoaluetta, riippumatta siitä, minkälaiset sairaudet kehoa ja mieltä koettelevat? Epäilemme että ei. Voidaanko siis sanoa, että esimerkiksi vuosikymmeniä jatkuneen häiriintyneen ruokasuhteen aiheuttama lihavuus (jos nyt lihavuuden voidaan ikinä katsoa johtuneen yksin jostain) muuttaisi biologisen painon numeerista skaalaa? Me Syömishäiriöliitossa emme tiedä vastausta tähän. Emme toisaalta tiedä, tarvitseeko siihen ollakaan vastausta.

Biologinen paino ei ole uusi painotavoite, vaan uusi tapa suhtautua painoon. Se on omaan kehoon kohdistuvaa luottamusta ja arvostusta. Kirjoitin aikaisemmin tässä tekstissä, että biologinen paino on se paino, johon keho hakeutuu, kun syödään, liikutaan ja levätään kehoon, sen viesteihin ja tarpeisiin luottaen ja arvostaen. Tämänkaltaista syömiseen ja liikkumiseen suhtautumista voidaan kutsua myös termillä:

Intuitiivinen syöminen ja intuitiivinen liikkuminen

Intuitiivisen syömisen voidaan kuvailla olevan lapsenomaista tapaa suhtautua ruokaan, syömiseen ja kehoonsa: nälkään ja kylläisyyteen ehdoitta reagoiden, mauista, hajuista ja rakenteista nauttien, ilman tarvetta pohtia saako, voiko, pitäisikö vai eikö, tai miten syöminen vaikuttaa painoon, suorituskykyyn tai ulkonäköön.

Intuitiivisessa syömisessä syömiselle on ehdoton ja varaukseton lupa poikkeuksetta aina. Saa syödä mitä vain, milloin vain, missä vain, siihen tahtiin ja juuri sen verran kuin kokee tarvitsevansa. Ulkopuolisten sääntöjen, rajoitusten, arvotusten tai syyllistämisten sijaan syömiseen ja ruokavalintoihin vaikuttaa ensisijaisesti ja yksinomaan, mitä juuri minä ja kehoni tässä hetkessä tunnumme tarvitsevan.

Me kaikki synnymme intuitiivisina syöjinä tähän maailmaan. Osamme viestiä, kun olemme nälkäisiä, ja osamme ilmaista, kun olemme kylläisiä. Mitä vähemmän kehomme luontaisia nälkään, kylläisyyteen ja ylipäänsä syömiseen liittyviä viestejä elämämme aikana kyseenalaistamme ja mitä vähemmän toimimme niiden vastaisesti, sitä paremmin intuitiivisuus syömisessämme säilyy. Mitä enemmän laihdutamme, rajoitamme syömistä ulkoapäin tulevien ohjeiden mukaan tai yritämme sovittaa kehoamme sille sopimattomaan muottiin, sitä kauemmas intuitiivisuudesta ajaudumme.

Toisin sanoen: ruokaan ja syömiseen liittyvät säännöt, rajoitukset, arvottamiset ja syyllistämiset vievät meitä kauemmas intuitiivisuudesta. Siksi se tuntuu olevan niin vaikeaa, vaikka se lopulta on luonnollisin tapa syödä ja suhtautua ruokaan.

Intuitiivisen syömisen lisäksi olen viime aikoina pyöritellyt mielessäni paljon intuitiivisen liikkumisen käsitettä ja ajatusta. Voisiko liikkumiseen päteä sama intuitiivisuuden ajatus? Voisiko sen kuvailla olevan lapsenomainen tapa suhtautua liikkumiseen: liikkumisen ja levon tarpeeseen ehdoitta reagoiden, kehonsa taidoista ja uuden oppimisesta nauttien, ilman tarvetta pohtia, miten ja kuinka paljon pitäisi liikkua tai miten liikkuminen vaikuttaa painoon, suorituskykyyn tai ulkonäköön.

Koska kyllähän me yhtälailla synnymme myös intuitiivisina liikkujina tähän maailmaan. Ilman luontaista liikkumisen tarvetta emme koskaan oppisi kävelemään, juoksemaan, hyppimään ja kiipeämään. Mitkä ovat ne liikkumiseen liittyvät asiat, jotka vievät kauemmas tästä intuitiivisuudesta? Kilpailu ja vertailu? Kilometreihin, aikaan, toistoihin, askeleihin tai muuhun numeeriseen asiaan ja suoritukseen keskittyminen? Liikkumisen linkittäminen energiankuluttamiseen? Paikallaan olemisesta syyllistäminen?

Jään pohtimaan tätä (ajatuksia aiheesta saa kernaasti jakaa kanssani, kommenttiboksi esim. on sitä varten) ja tyydyn toteamaan lopuksi että…

Laihduttaminen on omaan kehoon kohdistuvaa väkivaltaa

Laihduttaminen on, halutaan sitä myöntää tai ei, valtaosin oman kehon viesteihin ja tarpeisiin reagoimatta jättämistä. Se vie meitä kauemmas luottamuksesta ja arvostuksesta kehoamme kohtaan. Se vie meitä kauemmas intuitiivisuudesta liittyen syömiseen ja liikkumiseen. Se vie myös kehoiltamme luottamusta siihen, mikä olisi juuri sille sopivin ja tervein paino.

Silloin laihduttaminen ei ole jalosta tarkoituksestaan huolimatta terveysteko vaan väkivaltaisen vahingoittavaa.

Katri Mikkilä, asiantuntija, Syömishäiriöliitto – SYLI ry

(Tekstissä on osia, jotka ovat syntyneet yhteistyössä somevaikuttaja Anna Penttilän kanssa.)