Kehonkuva, sukupuolinormit ja syömishäiriö

Tässä blogitekstissä ei juuri puhuta suoraan syömishäiriöstä, mutta ollaan silti monella tapaa syömishäiriöasian ytimessä. Käsittelyyn pääsee mm. kehonkuva, sen kehittyminen ja kehosuhteen rakentuminen vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Lisäksi pohditaan sukupuolen moninaisuutta sekä binääristä sukupuoliajattelua ja sen haitallisuutta. Tekstin innoittajina ovat toimineet mm. SYLI-keskuksilla syksyn aikana järjestetyt Älä mahdu muottiin -kuvaukset sekä TIKA-hankkeen järjestämä Intersukupuolisuus-seminaari.

***

Vastasyntyneen kehonkuvan kehittyminen on alkanut jo kohdussa ja syntymän jälkeen se jatkaa muodostumistaan suhteessa hoivaajaan ja hänen kehoonsa. Kosketuksen, hoivan ja vuorovaikutuksen kautta vauva tulee vähitellen tietoiseksi omasta erillisyydestään ja omasta kehostaan. Kehon kokeminen erillisenä toisen ihmisen kehosta tapahtuu pikkuhiljaa, tunnustellen ja tutkien. Vauva tutkii ensin omia käsiään ja jalkojaan. Tästä tutkimusmatka laajenee ja ajatellaan, että noin puolitoistavuotias lapsi tunnistaa oman peilikuvansa. Näihin aikoihin lapsi myös pystyy pyydettäessä osoittamaan joitain kehonosiaan.

Keho on alusta asti perusta, jolla lapsi hahmottaa itseään ja maailmaa. Kehonkuva kehittyy suhteessa ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Tietoisuus erilaisista sukupuolista muodostuu kehonosien nimeämisen avulla, ulkoisten merkkien tunnistamisen sekä vertailun kautta. Näin tapahtuu, jos biologiseen sukupuoleen viittaavia ulkoisia merkkejä on tarjolla kaksi. Entä jos ulkoiset merkit ovatkin epäselvät tai niitä ei ole? Ympäristömme kohtelee lasta joka tapauksessa sukupuolittuneesti joko tyttönä tai poikana, tietämättä hänen sukupuoltaan. Kuinka paljon pystymme päättelemään fyysisestä olemuksesta ja miten sukupuoli lopulta rakentuu?

Kehonkuva, kehosuhde ja kehonormit

Kehonkuva on mielikuva omasta kehosta ja itsestä kehollisena olentona. Se muodostuu monista, toisiinsa vaikuttavista asioista. Sillä, miten ympäristö meitä kohtelee, on vaikutusta siihen, miten oma suhde kehoon muodostuu. S. Freud on todennut minän olevan ensisijaisesti kehollinen ja tämä on loogista, koska kehon kautta vauva oppii eriytymään omaksi yksilökseen ja havainnoimaan ympäristöään motoristen taitojen monipuolistumisen myötä.

Kehosuhde on sekä mielensisäinen kokemus, että vuorovaikutuksellinen suhde ympäristön ja yhteiskunnan kanssa. Peilikuvaansa katsoessa ihminen näkee itsensä omin silmin, mutta myös yhteisön jäsenten silmin. Kulttuurilliset ja yhteiskunnalliset kehonormit sisäistetään jo varhain ja kehoon liittyvä puhe ja katsomisen malli omaksutaan ympäristöstä. On hyvä muistaa, että rakennumme, kasvamme ja muutumme suhteessa toisiimme ja toistemme tuella. Niin kauan kuin normeja on, se tarkoittaa sukupuoliin liitettäviä odotuksia.

Oli sukupuoli mikä tahansa, olemme yhteiskunnan odotusten edessä siitä, miten omaa sukupuolta tulee ilmentää tai millaisia ominaisuuksia liitämme mihinkin sukupuoleen. Odotukset voivat liittyä kehoon, ulkonäköön, luonteenpiirteisiin, mielenkiinnon kohteisiin tai vaikka käyttäytymiseen. Nämä odotukset ja normit muottiin mahtumisesta haastavat väistämättä ihan meidän kaikkien hyvinvointia ja voivat altistaa esimerkiksi syömishäiriöille tai muille psyykkisille oireille.

Itsetunto rakentuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa

Itsetuntoa voidaan pitää osana minä- ja kehonkuvaa sekä persoonallisuutta. Ympäristöllä on siis myös itsetuntoon vaikuttava rooli. Turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen kokemukset ovat ensiarvoisen tärkeitä myönteisen kehonkuvan muodostumisen kannalta. Hyväksyvä ja arvostava kohtelu opettaa lasta kohtelemaan myös itseään ystävällisesti ja lempeästi. Turvallisuuden kokemukset antavat hyvän perustan myös psyykkiselle hyvinvoinnille. Kehon arvoa voidaan pitää ihmisoikeutena ja jokaisella tulisi olla oikeus voida hyvin omassa kehossaan riippumatta sen ulkoisista merkeistä tai niiden puuttumisesta.

Vaikka lapsi oppii itsestään myös vertailemalla itseään muihin, aikuisten tulisi tätä vertailua hillitä ja korostaa sen sijaan jokaisen kehon yksilöllisyyttä ja ainutkertaisuutta.

Sukupuoliin liittyvät normatiiviset odotukset eivät koske ainoastaan heitä, jotka asettuvat sukupuolijaossa naisiksi ja miehiksi. Naisiin liitetty laihuuden ihannointi tai miesten lihaksikkuus eivät olet ainoita ongelmallisia ilmiöitä, mitä sukupuoliin liitettävät ihanteet tuottavat. Voiko olla, että sukupuoleltaan ei-normatiivisen ihmisen niskaan kaatuvat ei pelkästään yhden, vaan moneen eri sukupuoleen liitetyt paineet ja odotukset? Jatkumona näille paineille voi olla, että odotuksia yritetään täyttää syömishäiriön keinoin, jotta olisi muottiin mahtuvampi.

Keho- ja sukupuolinormeista vapautuminen olisi kaikkien etu

Kaikilla sukupuoli ei asetu biologisestikaan binäärin kumpaankaan laitaan, joten sukupuolen ilmentäminen monilla eri variaatioilla muista syistä ei pitäisi olla sen suurempi asia. Eikö jaottelusta irti päästäminen antaisi meille kaikille tilaa hengittää ja ilmentää itseämme parhaaksi katsomallamme tavalla? Tämä loisi tilaa myös inter- ja muunsukupuolisille, jos emme yrittäisi päätellä toinen toistemme sukupuolta, määrittää sitä ulkopuolelta ja sen avulla ajatella saavamme oleellista tietoa toisistamme.

Sukupuolen käsitteen laajentumisesta on hyötyä todella monelle, väittäisin että jopa ihan kaikille. Koituuko siitä haittaa kenellekään?

Sukupuoli on aina subjektiivinen kokemus. Vähempi tarve sukupuolen määrittämiselle ulkoapäin voisi antaa tilaa sille, miten itse kukin kokee parhaimmaksi tavaksi ilmentää itseään ja sukupuoltaan. Tämä vapauttaisi meitä kaikkia myös kehoja koskevista normeista ja sitä kautta auttaisi osaltaan ennaltaehkäisemään syömishäiriöitä tai muuta psyykkistä oireilua. (Lue myös aikaisempi blogiteksti: Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen syömishäiriöt – seurausta muottiin pakottamisesta?

Keho- ja sukupuolinormeista vapautuminen palvelisi myös sukupuoleltaan naisiksi ja miehiksi identifioituvia, sillä se toisi vapauden ilmentää omaa naiseutta tai mieheyttä yksilöllisellä tavalla. Kuvaston laajentaminen olisi kaikkien etu, koska on lähtökohtaisesti kohtuuton odotus, että löytäisimme itsemme onnellisina kokonaisuuksina kovin ahtaista muoteista. Normit kun aina auttamatta jättävät suurimman osan ihmisistä niiden ulkopuolelle.

Terhi Kanerva, koordinaattori
Tuija Luhtala, toiminnanohjaaja
SYLI-keskus Tampere
Syömishäiriöliitto – SYLI ry