Onko mahdollista sairastaa ainoastaan syömishäiriötä? Syömishäiriö ja rinnakkaisdiagnoosit

Mieleni askartelee säännöllisesti sen kimpussa, onko mahdollista sairastaa ”ainoastaan” syömishäiriötä, vai kulkeeko mukana aina muita mielenterveyden ongelmia. Tässä tekstissä puhutaankin rinnakkaisdiagnooseista eli komorbiditeetista. En käsittele tässä syömishäiriöihin usein liittyviä fyysisiä tai neuropsykiatrisia rinnakkaisdiagnooseja, vaan pidättäydyn mielenterveydessä.

Itse uskon, että ei ole mahdollista sairastaa syömishäiriötä ilman, että siihen kytkeytyy oireita myös masennuksesta ja ahdistuksesta. Täyttyvätkö viralliset masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön diagnostiset kriteerit, on minusta sivuseikka.

Syömishäiriöiden Käypä Hoito -suosituksen mukaan rinnakkaisdiagnoosit ovat yleisiä syömishäiriötä sairastavilla. Kolme neljästä kouluikäisestä syömishäiriötä sairastavasta kärsii jostain muustakin mielenterveyden ongelmasta. Ei varmastikaan ole syytä olettaa, että luku olisi matalampi aikuisväestöllä. Yleisimpiä rinnakkaisdiagnooseja ovat masennus ja ahdistuneisuushäiriö.

Onko kaiken takana aliravittu keho?

Ahdistus- ja masennusoireet tai pakko-oireinen käyttäytyminen saattavat olla syömishäiriötä sairastavilla niin yleisiä, koska ne ovat usein oireita aliravitsemuksesta. Ja suurin osa syömishäiriötä sairastavista kärsii jonkinasteisesta aliravitsemustilasta. Huom – taas kerran, aliravitsemus ei ole sama kuin alipaino, vaan kaiken painoiset ja -kokoiset voivat kärsiä aliravitsemuksesta. Keho on sekaisin ja ravintoaineet eivät imeydy. Rasvaa vältellään, hiilihydraatteja usein kammotaan. Erilaiset kompensaatiokeinot (esim. oksentaminen, pakkoliikunta) pahentavat aliravitsemustilaa ja rasittavat kehoa.

Kun keho on aliravittu, säästää se viisaana kaiken mahdollisen energian tärkeimpien toimintojen, kuten aivojen ja sydämen toiminnan tai hengityksen ylläpitämiseen. Keholla ei ole polttoainetta pitää huolta mielen hyvinvoinnista.

Aliravittu keho aiheuttaa yksistäänkin masennus- , ahdistus- ja pakko-oireita. Mieli jumittaa, ajatukset kiertävät kehää, päätöksenteko on mahdotonta, mikään ei tunnu mitään. Tällaisessa tilanteessa esim. ahdistus- ja pakko-oireiden hoitaminen on lähes mahdotonta, jos samanaikaisesti tai jossain tapauksissa jopa ensin, ei hoideta kehon aliravitsemusta kuntoon. Kun keho on taas paremmin ravittu, on mielellä tilaisuus työskennellä joustavammin. Usein tietyntyyppiset psyykkiset oireet vähenevät huomattavasti, kun ravitsemus saadaan paremmalle tolalle.

Ihmistä tulee hoitaa kokonaisuutena

Aina muita mielenterveyden häiriöitä ei kuitenkaan ole mahdollista laittaa aliravitsemuksen piikkiin, vaan ne ovat omia, itsenäisiä sairauksiaan. Siltikään ihmistä ei voi pilkkoa osiin. Ei ole mahdollista, tai ei ainakaan eettistä päättää, että ensin hoidetaan ahdistus, sitten masennus ja lopuksi syömishäiriö. Tai odotetaan, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on täydellisessä hoitotasapainossa, ennen kuin syömishäiriötä aletaan hoitaa. Tai että psykoosisairauksia sairastavan syömishäiriötä ei oteta tosissaan. Tai persoonallisuushäiriötä sairastavan käytös laitetaan aina häiriön piikkiin, ja syömishäiriötä kieltäydytään hoitamasta. Näitä tarinoita kuulemme Syömishäiriöliitossa liian usein.

Kun ihmistä hoidetaan kokonaisuutena kaikki oireet huomioiden, on myös toipuminen kokonaisvaltaista. On kuitenkin fakta, että hoidolle rinnakkaisdiagnoosit aiheuttavat usein ylimääräistä haastetta. Hoitolinja täytyy joskus valita sen mukaan, mikä oire haittaa eniten arkea kyseisellä hetkellä. Usein rinnakkaisissa diagnooseissa yhden ongelman lieveneminen vaikuttaa myös muiden oireiden helpottumiseen, koska oireiden taustalta löytyy samankaltaisia tekijöitä.

Kumpi oli ensin?

Oliko ensin syömishäiriö vai muu mielenterveyden ongelma? Aiheuttiko syömishäiriöön sairastuminen masennuksen? Vai sairastuiko henkilö syömishäiriöön siksi, että hänellä oli masennus tai vaikkapa vaativa persoonallisuus?

Asiaa voi lähestyä sitä kautta, että monilla mielen sairauksilla on paljon samankaltaisia taustatekijöitä. Tietty geenipooli voi altistaa useammalle mielenterveyden ongelmalle.  Kaltoinkohtelu lapsena jättää jälkensä ja altistaa monentyyppiselle oireilulle. Kiusaamiskokemuksia seuraavat monenlaiset mielenterveyden haasteet. Ihmisen luontainen herkkyys saattaa altistaa useille eri mielen ongelmille. Kun nämä kaikki niputtaa yhdeksi kokonaisuudeksi, alkaa näyttää loogiselta, että samalle henkilölle kasautuu useita eri tapoja oireilla.

Syömishäiriöliitto kysyi – te vastasitte

Kyselin Instagram-seuraajiltamme kokemuksia rinnakkaisdiagnooseista tätä tekstiä varten. Kysyin, onko heillä syömishäiriön lisäksi myös muita diagnosoituja mielenterveyden ongelmia. 353 vastaajasta 224 henkilöä eli 69% kertoi sairastavansa myös muita mielenterveyden sairauksia.

Kyselin luonnollisesti myös mitä rinnakkaisdiagnooseja seuraajilla on, ja sain hurjat 150 vastausta. Vastausten määrä kertoo jo hyvin siitä, että teema kiinnostaa ja herättää monenlaisia tunteita sekä tarvetta jakaa kokemuksia.

Ylivoimaisesti suurin osa vastanneista kertoi sairastavansa syömishäiriön lisäksi masennusta tai yleistä ahdistuneisuushäiriötä. Tämä on täysin linjassa Käypä Hoito -suosituksen kanssa, jonka mukaan laihuushäiriöpotilailla esiintyy keskimääräistä enemmän vakavaa masennusta ja ahdistuneisuushäiriöitä. Tosin olen ihan vakuuttunut, että syömishäiriön muoto ei korreloi ahdistus- ja masennusoireiden kanssa. Tutkijat – korjatkaa, voin olla väärässä.

Vastauksissa nousivat hyvin myös erilaiset persoonallisuushäiriöt esille. Taas mennään hienosti Käypä Hoito -suositusten mukaisesti, joka toteaa, että yli kolmanneksella syömishäiriötä sairastavista aikuisista on jokin persoonallisuushäiriö, jonka piirteinä ovat tunne-elämän epävakaus, eristäytyvyys vaativuus ja pakonomaisuus. Tutulta kuulostaa!

Syömishäiriöt ja traumatausta kulkevat erittäin usein käsi kädessä – myös saamieni vastausten mukaan. Omistamme niille myöhemmin ihan oman tekstin, koska aihe vaatii perusteellisempaa käsittelyä.

Muita kyselyssä esille nousseita rinnakkaisdiagnooseja olivat kaksisuuntainen mielialahäiriö, dissosiaatiohäiriö, paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö, psykoosisairaudet ja erilaiset fobiat eli lääketieteen kielellä määräkohteiset pelot.

Lopuksi

Kuten aluksi arvelinkin, niin tämä teksti ei vastannut yhteenkään itselleni esittämääni kysymykseen. Toivottavasti te lukijat olette kuitenkin saaneet lisäymmärrystä rinnakkaisdiagnooseista, niiden yleisyydestä ja syntymekanismeista. Keskustelu jatkuu kommenteissa.

Kirsi Broström, toiminnanjohtaja
Syömishäiriöliitto